Mun on vanhoillislestadiolaisena hyvin vaikeaa uskoa ikuiseen helvettiin. Jos Jumala on armahtava ja hyvä Jumala, miksi hän sallii sen tapahtua, että valtaosa joutuu ikuiseen tuleen?
Seuroissa usein opetetaan ja monet vl:tkin sanovat, että kyllähän ympäri maailman ihmisiä pääsee taivaaseen, kun monissa maissa lapsikuolleisuus on suurta ja lapsethan ovat sinällään taivaskelpoisia. Ja samoin kehitysvammaiset, kuten Pertti Kurikan nimipäivät pääsevät kerran taivaaseen, koska Kehitysvammaiset ovat valmiiksi taivaskelpoisia. Vanhoillislestadiolaiset kehitysvammaisetkin saavat kuunnella Pertti Kurikan nimipäiviä joutumatta helvetttiin, mutta jos sen tekeekin ns. terve ihmihen, niin helvettiin joutuu.
Yhä useampi vanhoillislestadiolainenkaan ei usko enää ikuiseen tuleen. Seuroissammekaan ei niin paljon enää ikitulesta saarnata vaan on keskitytty enemmän siihen, mitä taivaassa on luvassa. Uskovaiset pääsevät taivaaseen ja muut vain kadotukseen. Kadotus on vain lopullinen kuolema. Eli kun ihminen kuolee, hänen tarina vain loppuu siihen. Sen sijaan taivaaseen pääsijä elää ikuisesti. Monia jopa pelottaa ikuinen taivas, eivätkä edes haluaisi elää ikuisesti tylsistymisen pelossa. Taivaassa ei kuitenkaan tylsistytä. Siellä ei koeta negatiivisia tunteita, eikä siellä ole lainkaan pahuutta. Ymmärrän kuitenkin niitä, jotka eivät tuonne halua ja siksi haluavat valita mieluummin lopullisen kuoleman.
Ite olen viime aikoina pohtinut, jaksanko ite perille taivaaseen. Tämä ajallinen elämä on niin rankkaa. Tätä vain ei jaksa. Jos väsyy kesken matkan, kai silloin mielestäni lopullinen kuolema tuntuu paljon paremmalta, kuin kärsiä vielä tätä elämää, että ehkä onnistuu pääsemään perille taivaaseen. Ja toisaalta, ei se kadotuskaan paha paikka ole. Kun et ole olemassa, ei ole sittenkään pahuutta, tosin ei hyvyyttäkään. Sitten vain ei ole mitään!
Seuroissa usein opetetaan ja monet vl:tkin sanovat, että kyllähän ympäri maailman ihmisiä pääsee taivaaseen, kun monissa maissa lapsikuolleisuus on suurta ja lapsethan ovat sinällään taivaskelpoisia. Ja samoin kehitysvammaiset, kuten Pertti Kurikan nimipäivät pääsevät kerran taivaaseen, koska Kehitysvammaiset ovat valmiiksi taivaskelpoisia. Vanhoillislestadiolaiset kehitysvammaisetkin saavat kuunnella Pertti Kurikan nimipäiviä joutumatta helvetttiin, mutta jos sen tekeekin ns. terve ihmihen, niin helvettiin joutuu.
Yhä useampi vanhoillislestadiolainenkaan ei usko enää ikuiseen tuleen. Seuroissammekaan ei niin paljon enää ikitulesta saarnata vaan on keskitytty enemmän siihen, mitä taivaassa on luvassa. Uskovaiset pääsevät taivaaseen ja muut vain kadotukseen. Kadotus on vain lopullinen kuolema. Eli kun ihminen kuolee, hänen tarina vain loppuu siihen. Sen sijaan taivaaseen pääsijä elää ikuisesti. Monia jopa pelottaa ikuinen taivas, eivätkä edes haluaisi elää ikuisesti tylsistymisen pelossa. Taivaassa ei kuitenkaan tylsistytä. Siellä ei koeta negatiivisia tunteita, eikä siellä ole lainkaan pahuutta. Ymmärrän kuitenkin niitä, jotka eivät tuonne halua ja siksi haluavat valita mieluummin lopullisen kuoleman.
Ite olen viime aikoina pohtinut, jaksanko ite perille taivaaseen. Tämä ajallinen elämä on niin rankkaa. Tätä vain ei jaksa. Jos väsyy kesken matkan, kai silloin mielestäni lopullinen kuolema tuntuu paljon paremmalta, kuin kärsiä vielä tätä elämää, että ehkä onnistuu pääsemään perille taivaaseen. Ja toisaalta, ei se kadotuskaan paha paikka ole. Kun et ole olemassa, ei ole sittenkään pahuutta, tosin ei hyvyyttäkään. Sitten vain ei ole mitään!
Vastaukset 6
Vanhimmat
katso vaikka tuosta alempaa: Melperi on laittanut palstalle kuvia helvetistä.
Älä pyöri yksityiskohtien parissa. Kokonaisuus aina etusijalle.
Uskonnollinen järjestelmä ja kaikki sellaiset ovat traditionaalisia järjen luomuksia. Ei ihminen oikeasti voi vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Joka muutá väittää on tyhmä pelkuri. Eihän sellaiseen voi vaikuttaa jota ei ymmärrä. Ja jos ymmärtämättömään vaikuttaa vahingossa, niin se on sitten Luojan ongelma.
Aamen
Jos meitä on täällä maapallolla n. 8 miljardia ihmistä, joista vuorollaan on n. 100.000 uskovaista, niin hel*ettiin menee ihmisistä 99,999 %.
Näin on näppylät!
Ja itseasiassa helvettiin joutuu prosentuaalisesti vieläkin enemmän, koska itsekin kuulun laskennallisesti tähän 100.000:n lesdatiolaisen joukkoon, mutta en sydämeltäni usko kaikka, niin kuin opetetaan.
Loppupeleissä tulen olemaan siis 99,999 %.n mukana.
Minusta paras lääke sinullekin olisi psykoterapia. Absoluuttisen täydellisen mielisairaita laskelmia pyörii absoluuttisen mielisairaassa päässäsi. Silti sitä voidaan hoitaa, parantumisesi heikoista edellytyksistä huolimatta.
Itekkin kuulun niihin vanhoillislestadiolaisiin, jotka eivät usko Jumalaan. Uskoisin, että vanhoillislestadiolaisista jokainen epäilee Jumalan olemassa oloa, kaksi kolmasosaa epäilee hyvin vahvasti ja vähintään 25 prosenttia ovat ateisteja.
Olin pitkään miettinyt, että kysyn jossain ry:n jälkeen jossain isossa iltakylässä, että kuinka moni teistä uskoo Jumalaan ja siihen, että vain me olemme kulkemassa tietä oikeaan. Vain muutama uskalsi tunnustaa. Sen sijaan useimmat alkoivat puhumaan vain siitä, miten vanhoillislestadiolaisuudessa on opetettu tuomatta lainkaan esille omaa käsitystään. Ja yllättävän moni ei osallistunu keskusteluun millään lailla. Jotenkin arvailin jo etukäteen, että moni puhuu mieluusti yhteisön suulla tuomatta lainkaan omaa käsitystä esiin. Kysyin näiltä, uskotteko te henkilökohtaisesti. Osa änkytti, osa että näin minä haluaisin uskoa.
Sitten kysyin niiltä, jotka eivät osallistuneet keskusteluun lainkaan. Yllättäen näistä monille tuli kotiinlähdön aika ajankohtaiseksi, vaikka olimme juuri saapuneet kylään ja kellokin vasta puoli kahdeksan lauantaina.
Joku heitti sitten kysymyksen minulle, no miten sinä uskot? Sanoin, että en voi tietää. En kertonut toki sitä, että minä en edes usko Jumalaan.
Njaa njaa... Kuulostaa uskomattomalta, siis todella että olet uskovaisten kokoontumisessa ja kysyt siellä kuinka moni uskoo Jumalaan... Ei mee läpi.