Aiotko puolustaa Suomea aseellisesti?

palle84

En näe mitään syytä puolustaa tätä maata.

-Minulla ei ole omaa perhettä, tai kiinteää omaisuutta.

-Kotikaupunkini Helsinki suosii työhönotossa ulkomaalaisia suomalaisten kustannuksella.

-Afrikasta voi tulla Suomeen pakolaiseksi sillä verukkeella, että muuten joutuisi armeijaan. Miksei siis Suomestakin voisi lähteä pakolaiseksi samasta syystä?

-Tämä maa ei anna minun kantaa asetta puolustaakseni itseäni, mutta minun odotetaan henkeni kaupalla puolustavan tätä maata.

-Verotus on kireää ja verotulot jaellaan ulkomaalaisille vastikkeetta.

-Sodan jälkeen tarvitaan kuolleiden tilalle satojatuhansia maahanmuuttajia lähi-idästä ja Afrikasta.

-"Suomi kuuluu kaikille", joten miksei päästettäisi paria miljoonaa venäläistä suosiolla sisään?

5

135

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SuomiEVVK

      Moni ei tajua että 1930-luvulla Suomessa oli olematon määrä ulkomaalaisia, ja suurimmalla osalla suomalaisista ei ollut edes passia. Nationalismi oli vielä voimissaan, ja ihmisiä oli helppoa kontrolloida massatiedotuksen ja sosiaalisen paineen avulla. Tilanne on muuttunut ratkaisevasti, puolustuksen suurin ongelma ja turvallisuusuhka onkin tämä kuvitelma, että miehet ovat edelleen aivotonta massaa, jota voi käyttää mielin määrin orjatyövoimana kriisitilanteessa. Asevelvollisuusarmeijaa ylläpidetään 1900-luvun alun tapaan vaikka ollaan jo hyvän matkaa 2000-luvulla.

    • caucasian

      Aion, tietenkin koska olen vannonut valani. Maani puolustaminen on velvollisuuteni, eikä vaihtoehtoa ole.

      Mutta aloituksessasi oli kuitenkin ajattelemisen arvoisia asioita. =)

      • kauk-aasi

        Valan vannominen ei oikeasti velvoita ketään mihinkään, se on pelkkää vanhanaikaista pelleilyä. Vaihtoehtoja on aina, eikä ihmisiä voi loputtomiin velvoittaa käymään poliitikkojen sotia.


    • asköaföajfaö

      Jännä juttu, että isänmaalliset hommaforumilaiset ovat ensimmäisinä lähdössä karkuun, jos Suomi joutuu sotaan.

      • Juu lähdetään ja perustetaan uusi isänmaa jonnekin muualle... Tää manttu on jo menetetty...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      811
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      716
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe