Okei eli hain joensuuhun ja kuten otsikostakin voi varmasti päätellä, koe ei mennyt ihan putkeen. En edes ensin ajatellut että olisi mennyt noin huonosti, mutta nyt kun on jutellut muiden kanssa ja lukenut esim. täältä miten olisi ehkä suurinpiirtein pitänyt vastata niin hyvä jos edes jotain pisteitä tulee. Suoraan sanoen vituttaa ihan älyttömästi. Vaikka tämä oli ''vasta'' ensimmäinen hakukerta minulle sillä valmistun vasta ylioppilaaksi, niin halu olisi kyllä ollut kova päästä heti sisään ja sen eteen teinkin nämä kaksi kuukautta kovasti töitä. Tuntuu todella turhauttavalta huomata sen olleen melkein yhtä tyhjän kanssa. Tällä hetkellä ei tekisi mieli yrittää enää ikinä uudestaan. Tiedän että monet yrittävät monta kertaa ennen kuin pääsevät sisälle ja tämäkin oli vain yksi hakukevät, mutta tällä hetkellä en pysty ajattelemaan niin järkevästi.
Tiedän että kirjoista saatetaan kysyä ihan mitä tahansa ja ne pitää osata kannesta kanteen. Noh, sanompa silti että en olisi kuvitellut Baselista tulevan tuollaisia kysymyksiä (niin kuin ei ilmeisesti moni muukaan keskustelujen perusteella). Itselläni tuntui aika yksinkertaisesti loppuvan kesken lukemisessa joten keskityin asioihin, joita valmennuskurssilla painotettiin ja joita itse veikkailin mahdollisiksi kokeen aiheiksi. Väärin meni veikkaukset. Prosessin luulin osaavani lähes täydellisesti, mutta ilmeisesti olen siinäkin onnistunut mokailemaan muutamiakin kohtia kokeessa. Enkkukirjan sananvapauteen liittyvästä kysymyksestä en saa varmaankaan yhtään pistettä. Ehkäpä musta ei edes olisikaan juristiksi jos en kolmea kirjaa pysty osaamaan tarpeeksi hyvin ja vastaamaan kahdeksaan simppeliin kysymykseen.
En oikeastaan tiedä, mitä haen tällä tekstillä tai purkautumisella, kohtalontovereita ehkä lähinnä kaipailen? Mulla on niin lyöty fiilis, että usko siihen että pääsisin ikinä oikikseen sisälle, on ihan nollissa. Miten te muut, jotka ette usko pääsevänne sisään, kulutatte tulevan vuoden? Voiko joku suositella kurssien suorittamista avoimessa yliopistossa? Pliis sanokaa mulle että suurin osa pääsee sisään vasta toisella tai kolmannella kerralla. :(
masennus ja vitutus (tku/joensuu)
15
68
Vastaukset
- Baseliiiina
Suurin osa pääsee sisään vasta toisella tai kolmannella hakukerralla. N. 20% sisäänpäässeistä ovat ensikertalaisia ja keskimääräinen hakukerta, jolla onnistaa on 2.8. leuka ylös ja nauti juhlista ja välivuodesta, ens vuonna uudella tarmolla!
- Äläluovuta
Mäkin oon tän kevään ylioppilas ja hain ekaa kertaa. Mulla oli jo valmiiks varasuunnitelmia ens vuodelle jos en pääse sisään. En kuitenkaan vastaanota muita yliopistopaikkoja, että voin hakea ensi vuonna uudestaan, jos en pääse. Mulla oli sama fiilis, että kokeen jälkeen olin hyvällä mielellä, mutta tajusin myöhemmin tosi tyhmiä ja pahoja virheitä. Baselin esseet miulla meni hyvin, en vaan tiedä miten kirjoja referoivaa ja täsmällistä kieltä vaaditaan. Eniten yllätyin lähestymiskieltoesseestä, se oli kirjassa niin "pikkujuttu", enkä ihan tajunnut, mitä se kysymyksen "erityisenä prosessin lajina" tarkoittaa. Mainitsin kuitenkin muutaman oikean asian ihan sanatarkasti, joten toivon, ettei sekään tehtävä menisi ihan pariin pisteeseen. En oo vielä luopunu toivosta päästä sisään, koska suurin osa tehtävistä meni hyvin, mutta yritän nyt hetkeks unohtaa koko pääsykokeet. Vaikee vaan kun nukkuessakin jyskyttää päässä kaikki virheet mitä tein jne.
Jos sulla meni kokeet ihan surkeesti, niin kannattaa muistaa, ettei ois välttämättä yhtään kivempi, jos sisäänpääsy jäis vaikka pisteen päähän. Tietysti sulla on oikeus olla masentunu, jos luit hyvin ja kävit valmennuskurssin ja kaikkee, mut yritä nauttia yo-juhlista ja vaikka polttaa nää pääsykoekirjat.
Oo ilonen siitä että hait vasta ekaa kertaa. Esim. toisella hakukerralla pääseminenkin on ihan hyvä saavutus. Ylioppilaskirjotusten jälkeen pänttääminen pääsykokeisiin ei oo helppoo, joten ens vuonna saatat päästä sisään, jos pidät vähän rennomman vuoden välissä. Itteenikin ärsyttää tosin lähinnä se, miten paljon uhras tän eteen, jos ei pääse sisään, mut ehkä tästä oppi kuitenkin jotain.- pisteenlaskija
Itsellä sama fiilis siitä että vaikka ei mennyt ihan nappiin niin silti ehkä vielä mahkuja. Täällä on spekuloitu pisterajoilla ja niitten nousulla, mutta arvailut ovat koskeneet ilmeiseti vain pääsykoepisteillä sisään mielivien pisteitä. Mihinkähän vaadittava yhteispistemäärä asettuu? Viime vuonna Joensuuhun vaadittiin alle puolet kokonaispistemäärästä...
Eli vaikka tuo nousee niin minkähän verran. Arvioita tästä?
- eioohelppooo
Tuntuu lähinnä et kaikilla tullu mokia poikkeuksetta. Eikä mun mielestä noita pisterajojen nousua varmaks tiedä, tosin Joensuuhun todennäköisesti nousee varmalla, miksei myös turkuunki. Mullaki eka hakukerta ja ilman valmennuskurssia pyrin. Varmaan 5-10 pistettä menetin omaa tyhmyyteeni ja hätäilyyn, joka ärsyttää todella paljon. Ei jäänyt osaamisesta kiinni vaan tyhjää hätäilyä ja höntyämistä, esim. lähestymiskieltoasiasta varma 10p mutta hätäilin senkin ja todennäköisesti 6-7p tulossa. Mutta tiedän, että jos tänä vuonna ei paikkaa tule niin joku vuosi tulee. Tsemiii!
- voisivituttaamutei
Tämän kevään ylioppilaat ja muutkin nuoret, älkääpä masentuko. Ensi vuonna tulee kiintiöt ja teidän sisäänpääsy helpottuu tuntuvasti. Itse olen jo yhdelle alalle valmistunut ja siellä töitäkin tehnyt reilun 10 vuotta. Nyt on vaan yhteiskunnan tilanne semmoinen, että tällä alalla ei enää töitä ole. Eli nämä maisterin paperit on yhtä arvokkaat, kuin kolme kiloa vessapaperia, käytettyä semmoista. Ja nyt hain itse ensi kertaa ja ensi vuonna ei enää kiintiöiden takia tarvitsekaan hakea. Varmaan mihinköön mielnkiintoiseen korkeakoulutukseen. Ikää on vasta 35 ja nyt siis tilanne se, että jos en pääse sisään nyt (ja se on kiikun-kaakun), niin se on sitten siinä. Loppuikä menee hihnalla, kassalla tai työttömänä.
Eli älkääpä nuoret masentuko, Nykäsen Mattia lainatakseni: elämässä tulee joskus hutilyöntejä, kuten pesäpallossa.
Kesän jatkoja kaikille :)- Mikäkiiintiö
Mikä kiintiö tulee? Tarkoittaa mitä?
- Kiintiö
Ensikertaa korkeakoulupaikkaa hakeville varataan 65 % aloituspaikoista. Eli muiden hakijoiden mahdollisuudet ohenee aika roimasti.
- viddulainen
Alenee varmaan ensikertalaistenkin mahdollisuudet, sillä en usko että nykyisellään on kovinkaan paljon toista korkeakoulututkintoa suorittamaan pyrkiviä hakijoita. 45 % on ruhtinaalllinen määrä. Ensikertalaisille pitäisi varata 80-90%.
- Jabadababuuu
Millä matikalla saat 45% 100-65? Tiedekuntaa vaihtavia on paljon. Ei-ensikertalaisia ovat nimittäin myös ne jotka opiskelevat toisessa tiedekunnassa, mutta joilla ei ole vielä tutkintoa. Esimerkiksi vaikka ruotsin opiskelija voikin ymmärtää haluavansa päästä oikikseen jnejnejne. Mun mielestä aika kurja juttu toi ensikertalaisten kiintiö.
- gjdjfdj
en jaksa itse tarkistaa, mutta eikö uusille/saman kevään ylioppilaille ole tulossa omat kiintiöt? mikä tietysti heikentää kaikkien muiden mahdollisuuksia.
- jade143
7. Ketkä kuuluvat ensikertalaiskiintiöön, jos sellainen otetaan käyttöön 2016?
Ensikertalaisiksi katsotaan seuraavat hakijat:
- hakija, joka ei ole aikaisemmin hakenut korkeakoulutukseen Suomessa ja jolla ei ole korkeakoulupaikkaa suomalaisessa ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa,
- hakija, joka on vastaanottanut korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan koulutuksesta, joka on alkanut keväällä 2014 tai sitä ennen eli hakenut ja päässyt ao. koulutukseen viimeistään syksyllä 2013,
- hakija, jolla on korkeakoulupaikka tai -tutkinto ulkomailta.
http://www.utu.fi/fi/Opiskelu/hakeminen/yhteishaku/Sivut/Haku-muuttuu.aspx - kuinkamonta
Minusta taas ensikertalaisten kiintiö on nimenomaan oikea ja oikeudenmukainen suunta. Tämän kiintiön tosiaan pitäisi olla 90 % tuntumassa, sillä on todella väärin, että jotkut voivat kahmia vaikka joka vuosi uuden opiskelupaikan eivätkä silti valmistu koskaan miksikään.
Ymmärrän kyllä, että kurjaahan ensikertalaisten kiintiö on sille, jonka täytyy kokeilla ensin ruotsia, ennen kuin ymmärtää haluavansa päästä oikikseen. Mutta miksi jollakulla hitaasti ymmärtävällä pitäisi olla oikeus viedä monta opiskelupaikkaa muilta? Se ei voi olla oikein.
Luulen, että saisin hyvinkin opiskelupaikan melkein mistä joka vuosi, vaikka minun olisi haettava opiskelupaikkaa 10 % kiintiössä. Mutta olisiko se oikein? Mitä sanot siihen sinä, joka et ole saanut ensimmäistäkään opiskelupaikkaa? Entä mitä sanot sinä, joka nyt haluat vaihtaa ruotsin oikikseen, kun minä vien sinun oikispaikkasi, vaikka itse asiassa minulla on jo maisterin paperit ruotsi pääaineena. Haluaisin nyt vaan vielä ne juristin paperit. Kurjaa sinulle, vai mitä?
- 17q
Tai mitä jos sinne koulutukseen pitäisikin saada parhaiten alalle sopivat ensikertalaisten sijaan?
- arrghh134
Nimenomaan näin. Ei mitään kiintiöitä, vaan kaikki samalle viivalle. Miksi tuoreiden ylioopilaiden pitäisi päästä helpommin sisään? Lukisivat yhtä kovasti pääsykokeisiin, niin pääsisivät varmasti sisälle.
Ja keneltä se on oikeasti pois, jos joku on ensin lukenut vaikka ympäristötekniikan DI:ksi ja sitten valtio toteaa, että Suomessahan ei tulevaisuudessa enää välitetä ympäristöasioista ja työt loppuvat sen myötä. Onko parempi, että tämä DI on työtön lopun ikää, vai että hakee lukemaan vaikka lakia?
- 1015
Tietääkö kukaan milloin hakuoppaat ilmestyvät ja kiintiöstä tulee virallinen tieto?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019