ihana nykytaide

akselikokki

On hienoa tietää että kaikki voi olla taidetta, siis ihan kaikki.Nyt minustakin tulee taiteilija, ,ideoita on vaikka kuinka paljon.

Kaikki alkoi ihan sattumalta kun olin tavanomaisella pyörälenkilläni ja näin jotakin ihmeellistä: Didricksenin museon pihalla olivat
puut täynnä mitä erilaisempia paitoja,suuria ja pieniä,likaisia ja puhtaita kaikissa väreissä .Yhtäkkiä tunsin kuinka sieluni uudistui ja haltioiduin kokonaan katsoessani tuota valtavaa taideteosta jonka luominen oli varmasti vaatinut suurta taiteellista silmää ja taitoa.

Tähän asti olin pitänyt nykytaidetta vain lahjattomien ja kunnianhimoisten wannabe taiteilijoiden tekeleinä , mutta nyt ymmärsin ettei taiteen tekemiseen välttämättä tarvitse taitoa eikä vuosikausien harjoittelua.Ei ,kaikki on meissä jo valmiina syvällä sisällä,voimme kaikki olla taiteilijoita uskaltamalla tehdä jotain uutta, jotain mikä koskettaa ihmisen sielua ja saa aikaan sen hyvän olon ja jonkinlaisen kuolemattomuuden elämyksen, taide-elämyksen .

Mielessäni pyörii jo mitä erilaisempia taideluomuksia; käytettyjä kalsareita suurkirkon portailla,(joka askelmalla) ,täytettyjen kondomien kollaasi, 24 tunnin runkkusessio kampin narikkatorilla ja monia muita, joten ehkäpä minun ei ennen kuolemaani tarvitse sanoa kuten Nero;"minkä taiteiljan maailma minussa menettääkään."
,

24

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei-ilman-koulutusta

      Täytyy kumminkin muistaa paitojen oikeanlaisen ripustamisen ja kalsareiden oikeanlaisen asettelemisen tuomiokirkon portaille, hallitsevan vain korkeasti koulutetun taiteilijan. Täytyy olla vähintään kymmenen vuoden koulutus takana ja sen jälkeen taiteen maisterin ja tohtorin paperit taskussa, jotta ylipäänsä voi esittämääsi yltiönerokasta taidetta yleensä edes ajatella tekevän.

      Mikäli edellämainitun tasoista koulutusta ei ole takana, voi jarruviivat kalsareissa mennä esteettisesti väärään suuntaan ja silloin teos onkin taiteen sijasta vain roskia rappusilla. Samoin on toki roikkumaan asetettujen paitojen kanssa, jos ne on aseteltu väärin tai ovat väärässä järjestyksessä, ei kyseessä enää olekaan taideteos, vaan aivan jotain muuta, ehkäpä jopa ympäristörikos.

      Aivan samoin kuin eläinrääkkäys ja eläimen murhaaminen, on koulutetun taiteilijan toimesta suurta taidetta, mutta kouluttamattoman tekemänä perverssi ja sairas toiminta, varsinkin jos sattuu onanoimaan vielä kuolleen eläimen päälle ja videoi teoksen. Koulutettu taiteilija saa satoja apurahoja ja professuurin toiminnalla, kun kouluttamaton laitetaan perverssinä vankilaan tai mielisairaalahoitoon.

      Samoin myös esille ottamasi paita- ja kalsaritaiteessa, koulutettu taiteilija saa sillä nimensä lehtiin ja jopa tähtiin, mutta kouluttamaton laitetaan vastaamaan ympäristörikoksesta.

    • akselikokki

      En tiennytkään että se vaatisi noin pitkän koulutuksen,mutta aina oppii uutta.
      Tuosta kissantappovideosta olen kuullut ,mutta ilmeisesti kyseinen henkilö ei ollut kouluttautunut tarpeeksi, sen verran nyhräämistä siinä kuulemma on.
      Eläinten ystävänä en ole pystynyt katsomaan inhottavaa tekelettä, ,mutta onhan siitä kirjoiteltu paljon.
      Kunniaa ja mainetta saa siis tuollakin tavalla.

      Mutta itse haluan vain toteuttaa juuri löytämääni taiteen paloa ihan ketään vahingoittamatta ,omalla vaatimattomalla tavallani.

      Kondomitkin täytän itse ja pesen kaikki kalsarit ennen työn alkamista.
      Mielssäni alkoi juuri etää eräs mielnkiintoinen projekti,mutta siitä lisää myöhemmin.

      • Näenettä

        ....kaikki aikaisemmat kolme kummallista postausta on samasta kynästä lähtöisin ja ihmettelen todella mihin pyrit tällaisella "huippulahjakas"?? Mitkä ovat nyt sun seuraavat tavoiteesi kun ne aikaisemmat näköjään suli sun käsiisi? Jatkatko nyt edelleenkin tämän ketjun kaltaisilla idioottimaisilla eksytys yrityksilläsi? Etkö jo ala ymmärtää että sinä pelaat tahtomattasi avoimilla korteilla vaikka luulet toisin?!

      • ammatti-tietäjä
        Näenettä kirjoitti:

        kyse on kai kaitsu halpawaari nimisestä hepusta joka on aikasemminkin vihaillut katariina kaikkosta :)

      • SekoSeko
        ammatti-tietäjä kirjoitti:

        kyse on kai kaitsu halpawaari nimisestä hepusta joka on aikasemminkin vihaillut katariina kaikkosta :)

        ...Ja Hekoheko! Älä ny sentään idiootiksi mua luule "huippulahjakas"!

      • bouguereau
        ammatti-tietäjä kirjoitti:

        kyse on kai kaitsu halpawaari nimisestä hepusta joka on aikasemminkin vihaillut katariina kaikkosta :)

        Jesh oikeasti lopettappas mun nimen viljely täälä palstalla

        Mulla ei ole mitään hajua kuka katariina kaikkonen on.

        Ja kolmanneksi paljastappa oma nimesi. Vitun sosioppaati. Mitä nautintoa saat tollasesta vittuilemisesta. Sun kirjoituksissa ei ole mitään substanssia jotain outoa huutelua ainoastaan. Vaikutat häiriintyneeltä

      • Nääsville
        bouguereau kirjoitti:

        Kertoisit sen sijaan kuinka se sinun jo kymmenen vuotta keskeneräinen "Mein Kampf"- versiosi on valmistumassa, vai valmistuuko se ollenkaan?
        Hui tässähän ihan puistattaa mitä kaikkea sieltä paljastuu!

      • bouguereau
        Nääsville kirjoitti:

        Kertoisit sen sijaan kuinka se sinun jo kymmenen vuotta keskeneräinen "Mein Kampf"- versiosi on valmistumassa, vai valmistuuko se ollenkaan?
        Hui tässähän ihan puistattaa mitä kaikkea sieltä paljastuu!

        Natsi-kortti. Jeesh

        Vitun nössö oikeasti. Mitä sulla on laittaa pöytään? Maalauksia... Ei toisiaankaan. Ei edes omaa nimeäsi, vaikka muiden nimiä viljelet jatkuvasti

      • Nääsville
        bouguereau kirjoitti:

        Natsi-kortti. Jeesh

        Vitun nössö oikeasti. Mitä sulla on laittaa pöytään? Maalauksia... Ei toisiaankaan. Ei edes omaa nimeäsi, vaikka muiden nimiä viljelet jatkuvasti

        Sun nimeesi ei ole tässä ketjussa kukaan kirjoittanut ja tiedät sen. ;) Yrität vaan ovelasti eksyttää. Ei kyllähän sen jo kaikki tietää että sä olet juuri se joka tykkää itseään kutsuu "huippulahjakkaaksi" ja niin taas se ympyrä sulkeutuu. Koetas piruuttasi edes arvata mistä sen tietää ja kuinka se näkyy?

        No et sitä sellaisenaan kirjottanut. Mutta tarpeeksi lähelle kyllä.

        Mä en ole mikään vitun "huippulahjakas" ymmärrä jo. No mistä se näkyy. Ei täälä voi yksityiset ihmiset katsoa toisten ip:tä.

        Mulla ei ole mitään hajua kuka on "huippulahjakas" tms. Ainoastaan se että sillä on mahdollisimman vammanen nimimerkki.

        Haluaisin oikeasti keskustella joistain asioista täälä. Mutta pääasiallisesti tämä on tälläistä nurkan takaa heittelyä. Varsinkin jos kehtaa kritisoida nykytaidetta, niin saa niskaansa jotain koulukiusaajia, jotka lyövät vyöalle oikein olan takaa.

    • Antipaska

      Olet oivaltanut, mistä taidepiirien suosimassa "taiteessa" on kyse. Jos haluat vielä parantaa mahdollisuuksiasi apurahoihin, liity Seta:n jäseneksi. Eduksi on myös, että notkut taiteilijakapakoissa ja juot halpaa punaviiniä.
      Silloin tällöin voit käydä ripustamassa vaikka leivinpaperiarkkeja yhteisnäyttelyn näyttelytilan seinille.....osoitat suurta aktiivisuutta näyttelytoiminnassa.....luetaan eduksi.
      On aivan sama, mitä osaat. Jos olet nainen, ja taiteen maisteri; arvostus virallisilta taidepiireiltä on varauksetonta. Kyse ei ole osaamisesta, vaan suhteista.

      • Nääsville

        Olisit sentään voinut kirjoittaa tämänkin bouguereana jos et kerran enää kehtaa kirjoittaa huippulahjakkaana! Olet naurettava!

      • bouguereau

        Nykytaiteen piirissä ei ole kauheasti mitään muuta mitattavaa subsanssia enää. Pitää ruveta mittaamaan kuinka erikoinen on. Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen, etnisyys ym. bullshitti tuleekin sitten kuvioihin. Tietyllä tapaa tuolla myös osoitetaan sitä omaa solidaarisuuttaan ja edistyksellisyyttänsä. Joka on aivan naurettavaa.

      • bouguereau
        Nääsville kirjoitti:

        Olisit sentään voinut kirjoittaa tämänkin bouguereana jos et kerran enää kehtaa kirjoittaa huippulahjakkaana! Olet naurettava!

        Olet kyllä paranoidi näiden juttujesi kanssa. Tämä bouguereau, eli minä. On siis se tyyppi joka on käynyt Firenzessä koulua, ja joka on ainakin näillä näkymin lähdössä Pietariin opiskelemaan lisää. Löydät varmaan kotisivunikin jostain täältä s24 kuvataideosion syövereistäni. Kukaan muu ei ole tällä nimimerkillä kirjoitellut.

        Paskapuhetta! Ja sitä kotisivuasi olet todellakin täällä esitellyt ja useaankin kertaan mutta ei sellaisella nimellä kun yrität meille tuputtaa vaan ML nimellä. Ja todellakaan, kukaan muu ei ole bouguereaun nimimerkillä kirjoittanut kuin sinä ML. Vai että vielä Pietariin opiskelemaan hehe. Voi vittu noita sun juttujasi hehehe!

        joo no usko sitte mitä haluat. En ole Markku. Eikä kiinnosta enää todistella sulle mitään. Usko mitä haluat

    • Arttari

      Netinkuvahaulla löytyy paljon kuvia, joita periaatteessa ilmeisesti voisi käyttää muuttamalla esitys toiseen taidelajiin. Mutta epäonnistumminen on jopa todennäköistä nuiden mahdolisesti teknillisesti hyvienkin kuvien kohdalla, kun ovat käyttäneet tehosteena värisuodattimia, esimerkiksi keltaista suodatinta merimaisemissa, jolloin väriperspektiivit ovat lähinnä helvetillisiä.
      Kyllä taiteiljan kannattaa mennä aiheiden äärelle luontoon, niin voi onnistua taulujen maalaamisessa. Kun on kesä ja tarkenee hyvin maalata ulkonakin.

      • Artling

        Efektit ovat todellakin aikalailla helvetillisen oloisia, olipa kyse kuvataiteesta tai valokuvauksesta. Vika lienee siinä että todellinen hengen tila, etenkin keltaisen värin sävyttämänä näyttää sairaalta tai helvetilliseltä, kun luonnossa maalatessa on hengen tila mahdollista välittää taideteokseen lähes sellaisenaan. Ehkä ongelma on että monet näinä aikoina todella kokevat sitä elämän helvetillistä puolta ja onneen ja elämään on vaikeaa päästä kulutusyhteiskunnassamme kiinni kaikelta huuhaalta jota ahneus markkinoilla syytää.

      • nojohelvetissä
        Artling kirjoitti:

        ...on markulla "helvetillistä!!!! olet oppinut näköjään uuden sanan. ;)

      • Artling

        En tiedä kuka "markku" on, enkä ole muutenkaan mies joten se markuista. Helvetti sana on ollut käytössäni semmoiset viitisen vuotta kun olen sitä asiaa monelta kantlita kokenut ja miettinyt. Jos et tiedä helvetin todellisuudesta jäät ehkä kelkasta jos alan kertoa siitä mihin mietintäni ovat johtaneet. Helvetti kun on minulle niissämäärin reaalinen kokemus että olen kyvykäs siitä puhumaankin. En uskoisi että sekään sana on "kiellettyjen" listalla.

    • nykytaideroskaa

      Nykytaiteilijoilla on ainakin valtava tarve esitellä viestien kirjoittajien henkilöllisyyksiä, ilman että ne pitävät paikkaansa.

      • Artling

        Osuitpas oikeaan henkilöllisyyksien esittelystä, en tosin osaa sanoa miten se liittyy nykytaiteilijoihin?

    • Roskaa mitä roskaa. Ei se minin silmissäni taiteeksi muutu. Älä myy minulle lampaan pissaa ja kutsu sitä simaksi...

    • HeliS

      Minusta olisi kiva lukea taidekeskusteluja, mutta se ei onnistu ainakaan täällä, kun täällä on käynnissä paranoidinen (syystä tai ei) tietyn henkilön jäljitys/paljastusjahti. Kysyisin nyt kumpi on tärkeämpää:

      A) Keskustella taiteesta
      -vaikka aloitus olisi oikeasti provo, osa vastauksista olisi provoja, kirjoittajat kirjoittaisivat useilla nimimerkeillä samassa aloituksessa ja vastaisivat toisella niimerkillä itselleen

      B) Vahtia ettei kukaan vaan vedätä ja esiinny jakaantuneena persoonana

      Minulle vaihtoehto A on ehdoton valinta. Koskaanhan ei tämmöisissä paikoissa voi olla varma kuka kirjoittaja on ja onko hän tosissaan mielipiteensä kanssa. Keskustelu voi silti olla antoisaa, varsinkin kun siihen voi tulla enemmän osallistujia, jos nujakointi jätettäisiin pois. Paras tapa vastustaa trolleja on olla välittämättä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 185
      2045
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1932
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      146
      1533
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1173
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1138
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1137
    Aihe