Kysäisen tätä näin naapurin miehenä, kun eräs naapuripariskunta saa ensimmäisen lapsensa piakoin ja olen tässä ajan saatossa huomannut ko. pariskunnan käytöksessä pientä muutosta. Nimittäin, ennen morjesteltiin ja vaihdettiin ohi mennen pari sanaa kun törmättiin pihalla. Nykyään tämä naapurin tuleva isukki hyvä jos viitsii edes tervehtiä. Jos erehdyn rupattelemaan hänen kanssaan, niin juttu on melko väkinäistä ja vaivautunutta. Äijä tyyliin katsoo meikäläistä vähän nenän varttansa pitkin. Emäntä sen sijaan on puheliaampi ja juttelee aidosti. Mietimpä sitten, että vaikka isyys onkin suuri asia miehen elämässä, niin onko sen sivuvaikutuksena lievä ylimielisyys?
Nouseeko isyys hattuun?
7
134
Vastaukset
- Vääränimiasialle
Etkö ole koskaan itse tullut isäksi? Ylimielisyydellä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että elämä ja kaikki sen asiat menevät uusiksi, muuttuvat täysin kun perheeseen saapuu uusi jäsen, pieni alku, taimi, jonka kasvusta ja kehityksestä olet vastuussa.
Tai voihan se olla niinkin, että aloittaja kuuluu niihin isiin, jota lapsen tulo ei ole hetkauttanut ikinä mitenkään. Onneksi nykyajan isät ajattelevat jo toisella tavalla, tahtovat olla mukana lapsensa elämässä ja jakaa äidin kanssa niin vauva- kuin muutkin aiheeseen liittyvät jutut. - hujkmn
Todennäköisesti olet itse sössinyt ne välit. Et vain tajua miten. Ei kukaan vauvan takia muutu noin.
- eikelpaanimimerkit
En ole isä, valitettavasti minulla ei vielä ole sitä kunniaa. Enkä kirjoittanut tätä mitenään provona tai muuten mustamaalatakseni naapuria, vaan lähinnä puran hämmästystäni. Ehkä tuo alolitus oli vähän karkeasti kerrottu. En mielestäni ole sössinyt välejä tähän tulevaan isukkiin. Aikoinaan oltiin paljonkin tekemisissä, mutta tilanne vain muuttui, kun tuli tieto, että heille tulee perheenlisäystä.
- tarinankertojat
Moni asia muuttaa merkitystään lapsen syntymän myötä. Naapurin mies on nyt huomannut kuinka tyhjänpäiväisiä ja merkityksettömiä sinun juttusi ovat. Ehkei hän viitsisi tervehtiä juuri sen vuoksi, ettei jäisi jumiin juttuihisi.
Minulla on ystävätär, joka "varastaa aikaani" tyhjänpäiväisillä tarinoilla esim. ihmisistä, joita en tunne ja jotka eivät voisi minua vähempää kiinnostaa. Tarinahan alkaa siitä kuinka ystävättäreni aamulla heräsi.... ja kuuntelen keitä hän eilen tapasi ja tarina jatkuu ja jatkuu. Ehkä tämä naapurin mies on priorisoinut aikansa niin, että hän on mieluummin lapsensa kanssa kuin kuuntelee jaarittelua mahdollisesti sinusta itsestäsi?
Mieti, mitä juttelet. Puhutko aina itsestäsi vai osaatko kuunnella toista ihmistä? - eikelpaanimimerkit
tarinankertojat kirjoitti:
Moni asia muuttaa merkitystään lapsen syntymän myötä. Naapurin mies on nyt huomannut kuinka tyhjänpäiväisiä ja merkityksettömiä sinun juttusi ovat. Ehkei hän viitsisi tervehtiä juuri sen vuoksi, ettei jäisi jumiin juttuihisi.
Minulla on ystävätär, joka "varastaa aikaani" tyhjänpäiväisillä tarinoilla esim. ihmisistä, joita en tunne ja jotka eivät voisi minua vähempää kiinnostaa. Tarinahan alkaa siitä kuinka ystävättäreni aamulla heräsi.... ja kuuntelen keitä hän eilen tapasi ja tarina jatkuu ja jatkuu. Ehkä tämä naapurin mies on priorisoinut aikansa niin, että hän on mieluummin lapsensa kanssa kuin kuuntelee jaarittelua mahdollisesti sinusta itsestäsi?
Mieti, mitä juttelet. Puhutko aina itsestäsi vai osaatko kuunnella toista ihmistä?Onko sinun mielestäsi tervehtiminen tyhjänpäiväistä? Minun mielestäni se on kohtelias huomion osoitus naapuria kohtaan, itsekkäät tuskin tervehtivät. Ja kun juttelen naapurini kanssa, puhumme tai yritän puhua esim. taloyhtiömme asioista. Niissä onkin puitavaa, kuten yleensä. Hallituksessa kun molemmat istutaan. Luulisi häntäkin kiinnostavan perheensä asuinympäristön asiat, kun kerran muksukin on tulossa.
- enseminävaanmuut
eikelpaanimimerkit kirjoitti:
Onko sinun mielestäsi tervehtiminen tyhjänpäiväistä? Minun mielestäni se on kohtelias huomion osoitus naapuria kohtaan, itsekkäät tuskin tervehtivät. Ja kun juttelen naapurini kanssa, puhumme tai yritän puhua esim. taloyhtiömme asioista. Niissä onkin puitavaa, kuten yleensä. Hallituksessa kun molemmat istutaan. Luulisi häntäkin kiinnostavan perheensä asuinympäristön asiat, kun kerran muksukin on tulossa.
Koita nyt vain uskoa, että hänellä on tärkeämpääkin tekemistä kuin kuunnella juttujasi. Itsekästä on juuri tuo asenteesi eli sinua pitäisi kuunnella jos sinulla on omasta mielestäsi asiaa. Naapuri-isä varmasti tervehtii jos sinut huomaa.
Oletkohan tehnyt nyt kärpäsestä härkäsen. Suosittelen keskittymistä ihan muihin asioihin ja jos kohteliaisuutta perään kuulutat, aloita itsestäsi!!
- vaikkanäin
Lopeta oman napanöyhtäsi tutkiminen ja yritä ymmärtää, että naapurinmiehellä on nyt tilapäisesti aika vähän kortilla. Hän ei vain nyt yksinkertaisesti ehdi antaa aikaa SINULLE. Asia korjaantuu aikaa myöten ja hän lyhyen tervehtimisen lisäksi ehtii myös vaihtaa pari sanaa, jos sinä jaksat KUUNNELLA.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa953651Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.292403Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1422049Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.35915- 44841
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on30820Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen61815Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet5799- 40707
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies89695