Ammattiylpeys

Thunderhammer

Itse olen aina pitänyt arvossa käsityöntekijöitä, kuten esim. taitavat sepät. Koneistajan hommat ovat vaativia jos tehdään jatkuvasti f-toleransseilla olevia ja monimutkaisia kappaleita. Saa olla aika taitava että hyviä sellaisia saa tehtyä, koska tarkkuuteen vaikuttavia tekijöitä on niin paljon, mm. vanhoilla koneilla ja kuluneilla työkaluilla tehtynä.

Työntekijöillä on monesti palkka-asiat mielenpäällä päivästä ja vuodesta toiseen. Kun palkka ei tunnu riittävän, eikä sitä suostuta korottamaan, he kokevat ettei heitä arvosteta... Johto joutuu epäsuosioon. Napina pahenee ja työilmapiiri tulehtuu. Raha ei tuo onnea, mutta satanen tai pari palkassa lisää tekisi paljon perheellisten elämään. Vuosia kestänyt ahdistus johtaa välillä siihen, että joku mukava työntekijä ottaa metsästysaseensa ja tekee viimeisen ratkaisun.

Myös työntekijöiden pitäisi katsoa peiliin. Voisi yrittää ajatella mitä vuosikausien napina palkasta ja hommista aiheuttaa itselle ja muille työntekijöille. Sehän on kuin vuosikausien ummetus. Pitäisiä ryhtyä toimiin tilanteen parantamisesksi tai työpaikan vaihtamiseksi, eikä valittaa vuodesta toiseen ja lisätä sillä omaa tyytymättömyyttään. Se voi jopa onnistua varsin mutkattomasti ja ilman suuria tunteita, kunhan alkaisi toimiin.

Usein myös aletaan nähdä johto sellaisessa valossa, että se on jotenkin tuurilla tai vilunkipelillä tehnyt voittonsa, koska itsellä on pienet tulot, mutta samaan aikaan ei olla valmiita edes "kävelemään kadun yli", että yrittäisi itse saada asioita paranemaan.

2

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kvartaali_talous

      Ammattiylpeys on pelkkä vitsi nykyajan työelämässä. Työntekijät ovat "vain töissä täällä" ja johdon tehtävä on rohmia yrityksestä niin paljon omiin taskuihin kuin vain mahdollista. Hitsaillaan heikkoa räkäsaumaa ja koneistetaan sutta surutta ja toivotaan, ettei asiakas huomaa. Jos yrität ylläpitää jonkinlaista tasoa ja ns. ammattiylpeyttä, sinulle nauretaan päin naamaa kun käyt pyytämässä palkankorotusta. Sen sijaan tehokkaammin pitää aina pystyä tekemään nykyiselläkin palkalla.

      Metalliala on ja tulee aina olemaan pääasiassa vähäpalkkaisten lahjattomien luusereiden ala, näin sen itse olen aina nähnyt. Onneksi osasin vaihtaa alaa ajoissa.

      • puhutitsestäsivain

        Nyt kun olet tunnustanut itsesi lahjattomaksi luuseriksi joka ei pärjää metallilla, niin mikähän mahtaa olla se ala jolla kaltaisesi lahjaton luuseri pärjää? Siivous?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      140
      4171
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      38
      2490
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2138
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      23
      1184
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1082
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      992
    7. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      34
      923
    8. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      916
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      45
      844
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      104
      825
    Aihe