Saattaa olla hiukan tyhmä kysymys mutta minulle silti tärkeä..
Jos poistattaa kivekset sekä lääkkeillä estää/blokkaa testosteronin tuotannon niin mitä ihan käytännön vaikutuksia sillä on ?
Kuinka helposti kivekset suomessa saa poistatettua vai edellyttääkö leikkaukseen pääsy pitkiä,aikaa vieviä ja monipuolisia psykologisia testejä ?
Kivesten poisto/testosteronin blokkaaminen..
4
116
Vastaukset
- HavaittuKäytännössä
Havaittu on, että ensin lähtee tukka ja sitten järki.
Seuraavaksi muuttuu vainoharhaiseksi ja alkaa kuvittelemaan viranomaisten vainoavan itseään.
Lopuksi tekee rikosilmoituksia hoitaneita lääkäreitä vastaan ja repii peruukinsa kun ne eivät johda mihinkään. - näinonniinon
Lerssi lerpahtaa.
- plaaplaalaaa
Olen syönyt androcuria n.1,5 vuotta.. annosta olen vaihdellut tänä aikana jonkin verran. Muutokset ovat olleet omalla kohdallani eniten henkisiä.. tarkoitan että lääkitys on vaikuttanut mielialaani huomattavasti.
Fyysisiä muutoksia ovat olleet karvoituksen väheneminen, ihon pehmeneminen ja ehkä jotain pientä muutosta on tapahtunut myös kehossa. Tällä tarkoitan lihasmassan katoamista ja rasvan siirtymistä kehossa ( ei mitään dramaattista, mutta kasvot ovat "pehmeämmät" samoin kuin koko muu keho).
Haittavaikutuksina on tietenkin seksuaalisen halukkuuden vähentyminen (tai no kelle haitta, kelle ei.. haha) ja rintarauhasten suureneminen. Suureneminen ei ole ollut merkittävää, mutta "kyhmyt" ovat ilmestyneet kummankin nännin alle.. näiden koko vaihtelee muutellessani lääkityksen määrää.
Jos asia mietityttää, kannattaa ottaa asian tunteviin tahoihin yhteyttä. Nämä palstat ainakin omalla kohdallani olivat ennen prosessin aloittamista ja sen aikana vain rasittavia virheellisten tietojen vuoksi. Tällä viittaan mm. ettei transgender diagnoosia muka voisi saada helposti, saatikka hoitoja. Itse sain diagnoosin ja haluamani hoidot (androcur, parran laserointi) helposti. Täytyy vain olla oma itsensä.
Lääkityksen vaikutukset ovat tietystä aina yksilöllisiä ja lähtötasokin vaikuttaa. Itse olen hoikka, en kauhean karvainen ja muutenkin feminiinen.
Testosteronin laskun pitäisi vaikuttaa negatiivisesti mielenterveyteen aiheuttaen mm. masennusta. Itsellä kuitenkin asia oli aivan toisin päin. Lääkkeen aloittamisen jälkeen mm. masennukseni hävisi lopullisesti.
Toivottavasti tästä kehnosti kirjoitetusta vastauksesta oli jotakin hyötyä, tsemppiä jatkoon! :) - Itse_kärsinyt
Jos testosteronin tuotanto loppuu(lääkkeellä tai kastraatiolla) eikä sitä korvata toisella sukupuolihormoonilla (estrogeenilla), syntyy menopaussioireet. Ne voivat vaihdella suuresti eri henkilöillä, aivan kuten vanhenevilla naisillakin. Joku voi selvitä lähes huomaamatta kuumilla aalloilla ja lievällä masennuksella. Mutta oireet voivat olla myös erittäin rankkoja. Menopaussioireet voi mennä ohi muutamassa kuukaudessa, mutta voi olla myös pysyviä.
Kastraation saamiseksi tarvitaan käytännössä transtutkimusyksikön lausunnon, mutta muutenkin se on mahdollista (kuitenkin vaikeaa).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242150Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352053Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111822Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581498Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341404Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5581181Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501005Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115942Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350936