Ongelmallisia asioita.

Kananasakäämä

Hei,

Tulin tänne ensimmäistä kertaa purkamaan vähän viime vuosien tuntemuksia ja kokemuksia. Ihastun todella helposti, mutta minun on vaikea luottaa kyseiseen ihmiseen. Juuret ulottuvat varmasti siihen, että minua on petetty edellisessä suhteessa ja toisessa vaihdettu lennosta kumppania. Taas jäin nuolemaan näppejäni. Ylipäätänsä ihmiseen on vaikea luottaa. Jos on ns. juttua jonkun kanssa niin jatkuvasti hiipii takaraivossa ajatus, että tyrin tämän vielä jollain tapaa. Jos toinen osapuoli lähestyy kumppaniani niin osaan pysyä tyynenä, mutta sisällä "veri kiehuu". En oikein voi asialle mitään. Pelkään, että räjähdän joku päivä. Tiedän, etten voi enkä halua ns. omistaa ketään, mutta olisi hienoa jos pystyisin olemaan stressaamatta moisista asioista. Toki kumppani tekee tietoisen valinnan jos lähtee pettämisen tielle, enkä voi asialle oikein mitään. Itse en voisi ikinä pettää ketään ja mielummin säilytän kasvoni. Yhden yön jutuissa joita on ollut ihan tarpeeksi, en koe mitään vastaavia tuntemuksia. Se on vain hauskanpitoa ilman tunteita. Nimenomaan haluaisin nykyään jotain syvällisempää, mutta en halua tuoda mukaan ongelmiani. Suhteissani olen puhunut, jos jokin asia vaivaa päätä, mutta vastaukseksi olen saanut vain sanoja joihin tulisi luottaa. Tuntuu, että pakko luottaa ennen kuin toisin todistetaan. Kun ihastun johonkin niin ns. vetäydyn kuoreen peläten, että petyn taas ja muutun entistä kylmemmäksi. Tiedostan ongelman olevan vain minun päässäni, joten en koe olevani katkera kellekään. Aina kun luulen päässeeni ongelmasta vihdoin yli ja tapaan kivan ihmisen niin sama ruletti lähtee päässäni liikkelle.

Anteeksi hieman sekavaa tekstiä, mutta jonkin sortin vinkit tulisi toki tarpeen.

3

157

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fhhfgj

      Yhden yön jutut on haavottanu sun tunneelämää, usko tai älä, luottamuksen puute varmaan kumpuaa sun omasta asennevammasta rakkautta ja uskollisuutta kohtaan, mikään ei muutu jos ulkoistaen ongelmat meet riman ali. myönnä asiat itelles ja muutu ja vapaudut menneisyydestäs.

    • kaikkikohdallaan
    • Hei Kananasakäämä.

      Kirjoitat, että luottamus syvällisempään suhteeseen tuntuu liian kaukaiselta. Olet ikään kuin vuorannut sisimpäsi, ettei mahdollinen pettymys iskisi haavoja.
      Millaisiakohan haavoja olet elämääsi saanut aikoinaan, ja miten olet niitä käsitellyt? Millaista tukea olet saanut? Mikä on kokemuksesi siitä, että kun elämä satuttaa, kuitenkin siitä voi vielä toipua ja palata ennalleen? Vai oletko kokenut, että haavaa ei paranneta, se vain peitetään näkyvistä?

      Jos ihminen vain kuorruttaa itsensä suojakuoreen, häneltä jää paljon hyvää kokematta. On kuin katselisi heräävää luontoa mustien hitsauslasien läpi: sävyt, tunnelmat ja vivahteet häipyvät ja jäljelle jäävät vain pelkät jyrkennetyt muodot. En edes usko, että paksuinkaan kuori estää ihmistä haavoittumasta.

      Tässä on elämän paradoksi. Toisaalta siinä on riski tulla haavoitetuksi. Toisaaalta se riski pitää ottaa, jotta ei jää kauas tunteistaan, todellisesta minästään. Se, kuka uskaltaa mennä toista ihmistä lähelle ja ottaa riskin, myös saa suhteistaan enemmän, syvempää ja kestävämpää. Uskallus kuitenkin pitkälti riippuu siitä, miten uskoo elämän kannattelevan, silloin kun on vaikeaa. Jos pelko pakottaa olemaan vain pinnallisissa suhteissa tai pysyttelemään riskeistä etäällä, on elämä vain varjo sen todellisesta luonteesta. Ansaitset täyttä elämää.

      Omaa elämäntarinaansa voi työstää mm terapiassa tai eriliaisilla itseilmaisun keinoilla. Jotta voit antautua syvälliseen parisuhteesen ja oppia rakastamaan, pitää sinun ensin oppia rakastamaan ja hyväksymään oma itsesi. Vasta itsensä kanssa sinut oleva voi luoda läheisen, terveen, vuorovaikutuksellisen suhteen toiseen. Suhteessa tarvitaan sekä kykyä sitoutumiseen ja läheisyyteen että kykyä erillisyyteen (esim. että ei rajoita tai kontrolloi toista mustasukkaisuuden riivaamana). Mitä tämä kirjoittamani sinussa herättää?


      Merja, kuuntelevan kirkon diakoni

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      746
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe