Vertaistukea äitinsä menettäneelle

Menetin äitini alle kaksi kuukautta sitten, yllättäen. Hän sai aivoverenvuodon, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Äiti oli työikäinen, eikä mitään tällaista ollut odotettavissa. Äiti oli minulle myös hyvin läheinen ystävä, tukija ja kuuntelija. Kävimme kesäisin lomareissuilla sekä ihan kahdestaan että perheen kesken.
Olen 24-vuotias, eikä tuttavapiirissäni ole moniakaan, jotka ymmärtäisivat tilannettani. Ikäiseni eivät ymmärrä miltä oman vanhemman menettäminen tuntuu. Kaipaan kovasti juttuseuraa ihmisistä, jotka olisivat kutakuinkin samassa tilanteessa ja haluaisivat jakaa tuntojaan. Ilmeisesti Suomi24 -palvelu ei enää tarjoa ns. yksityiskeskutelua chat-alueen ulkopuolella, joten minuun voi ottaa yhteyttä joko tässä keskustelussa tai sähköpostilla [email protected]

9

966

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surusydän

      Hei, olen 53 v nainen ja menetin 95 vuotiaan äitini viime yönä, syy oli aivoverenvuoto. Vaikka ikää oli noin paljon ja muitakin sairauksia äiti oli iloinen ja huumorintajuinen. Kaipaan yhteisiä juttutuokioitamme, sitä hänen silmiensä tuiketta ,kun hän kertoi omasta nuoruudestaan. Puhuimme kaikenlaisista asioista, ei ollut aihetta mistä ei äidin kanssa olisi voinut jutella. Vaikka mulla on 26v tytär ja sisaruksia, tunnen itseni yksinäiseksi. Kaipaus ja ikävä on kova. En voi sanoa että tiedän miltä susta tuntuu, koska jokainen suru on erilainen. Suru vie oman aikansa, sitä ei voi kiirehtiä. Jos haluat ottaa yhteyttä: [email protected] Halauksia sulle.

    • Äidintyttö

      Hei,

      Äitini kuolemasta tulee syksyllä kaksi vuotta. Äidin kuolema tuli myös täysin yllättäen, keuhkoveritulppa.. Itse olen 33- vuotias, liian nuorena myös jouduin äidin menettämään. Äitini oli myös maailman tärkein ihminen ja läheisin. Siksi tämä onkin niin vaikeaa. Tämä vajaa kaksi vuotta on ollut elämäni raskainta. Ensimmäinen vuosi meni täydellisessä sumussa. Tänä vuonna olen joutunut hakemaan apua terapiasta..
      Voin vain kuvitella miltä sinusta tuntuu.. :(

    • turta

      Hei! Äitini kuoli 3 viikkoa sitten muutama päivä sydänleikkauksen jälkeen. Kaikki piti olla jo kunnossa, ei sitten ollutkaan. Äiti oli 67-vuotias, itse olen 30.
      Minulla on 2 pientä lasta ja olo on todella yksinäinen. Tuntuu, että olen ainut tämän ikäisenä äitinsä menettänyt. Ystävät eivät ymmärrä, heillä on vanhemmat vielä elossa. Tuntuu, että kaikki (paitsi isäni ja veljeni) välttelevät minua, eikä minua kyllä toisaalta kiinnosta ketään nähdäkään. Äiti auttoi minua paljon lastenhoidossa ja oli aivan ihana mummu pojilleni.
      Hautajaiset olivat toissapäivänä. Nyt alan pikkuhiljaa tajuta, että tämä sumuinen todellisuus onkin totta, eikä vain pahaa unta.

      • Anonyymi

        Mun äiti kuoli 69 V.. helmikuussa. Itse oon 43 . Äiti sairasti luuydinsyöpää.


    • Hei,

      Kiitos teille vastauksista.

      Todellakin, liian nuoria olemme tämän läpi käymiseen. Monille paljon vanhemmillekin oman äidin (tai isän) menettäminen on aivan hirvittävän vaikeaa, mutta entä meille, joilla on elämä vielä edessä.. Itselläni ei vielä ole lapsia, eikä varmasti vielä vuosiin ole tulossakaan, mutta yksi ensimmäisistä ajatuksistani uutiset kuultuani oli "miten minusta voi tulla hyvä äiti, kun oma äiti ei ole enää opettamassa". Mun mielestä (varmaan lähes kaikkien mielestä) mun äiti oli kaikista paras äiti ja sanoinkin jo kauan sitten että jos musta itsestäni äiti joskus tulee niin haluan olla samanlainen äiti kuin oma äiti on. Se voi olla vaikeaa, kun ei ole enää neuvojaa..

      Jotkin päivät menee jo ihan sujuvasti. Kerran meni viikko ilman ongelmia, ilman suurta murehtimista ja jatkuvaa ahdistusta. Sitten se iskee ja rytinällä - mun täytyy selvitä koko mun loppuelämä - ilman äitiä. En ymmärrä miten selviän siitä.
      Pakko se on.

      Äiti oli todella tärkeä ystävä. Vertaistuki. Ainut ihminen jolle pystyin puhumaan kaikesta. Mutta hei, ainakin oli hyvät välit. :)

      Itse kävelin suoraan lääkäriin ja pyysin ammattiapua. Pelkään etten osaa käsitellä tätä ja tiedän sen kostautuvan myöhemmin. Hyvä että sinäkin, Äidintyttö, olet saanut apua.

      Mainitsen teille kaikille vielä sururyhmistä, joita seurakunnat pitää.. Nyt kesällä niitä ei välttämättä kovin paljoa ole, mutta syksymmällä sitten. En ole kovinkaan uskonnollinen mutta omien hakujeni perusteella seurakunta näyttää olevan ainut yhteisö joka tarjoaa vertaistukitoimintaa. Voi olla että sururyhmissä suurin osa osallistujista on vanhempaa ikäpolvea, mutta siellä kuitenkin huomaa ettei ole ainoa, joka suree. Ja että ne surun tunteet ovat saman suuntaisia muillakin. Se auttaa, kun tietää ettei ole yksin.
      Toki ammattilaisestakin on apua, mutta se on kuitenkin erilaista puhua sellaisten ihmisten kanssa jotka ovat samassa tai saman tyyppisessä tilanteessa.

      Mulle hautajaiset olivat myös sellainen kulmakivi, jonka jälkeen .. Noh, hautajaisten jälkeen illalla tuntui että raskas taakka on pudonnut harteilta. Se vaikein tilaisuus on järjestetty ja pikkuhiljaa tilanne alkaa muuttua todellisuudeksi. Se ei tosiaan olekaan painajaista, vaikka sitä niin toivoi. Itselleni tuo aikaväli kuoleman ja hautajaisten välissä oli todella surrealistista, mikään ei tuntunut todelta tai aidolta. Mikään ei ollut normaalia. Hautajaisissa jokin loksahti lokeroonsa. Elämästä tuli erilaista, todellisempaa. Kamalaa, mutta todellista.

      Se on kamalaa kun ystävät eivät ymmärrä. Mutta eivät he voi, jos eivät ole kokeneet samaa. Sitä voi kuvitella että ymmärtäisi miltä vanhemman menettäminen tuntuu, mutta ei sitä käsitä. Varsinkaan sitä ei käsitä, kuinka pitkäaikaista suru on ja kuinka kauan se vaikuttaa ja painaa mieltä.

      • Oho, tulipa rykäistyä tekstiä.. Ilmeisesti sitä on kuitenkin mielen päällä asioita vaikka välillä yrittääkin uskotella itselleen että kaikki on ok..


      • Aikuinen.orpo

        Hyvä kun kirjoitat ja saat jaettua.
        Olen itse jo iäkkämpi, mutta äitini kuoli, kun olin 32-vuotias ja ensimmäinen lapseni 9,5 kk. Isän vointi huononi ja kun äidin kuolemasta 2,5 vuoden kuluttua toinen lapseni läheni 9,5 kk ikää mustana huumorina mietin, että isäkin kuolee ja niin hän tekikin.
        Äiti kuoli aivoverenvuotoon kävelylenkille. Isä etsi pitkin sairaaloita ja lopulta löysi äidin, joka oli toimitettu ambulanssilla sairaalaan ja oli jo aivokuollut. Isä joutui antamaan luvan "piuhojen irroitukseen". Isä itse kuoli syöpään, jonka oli salannut minulta. Hän kieltäytyi sairaalassa ruuasta, juomasta..halusi jo mennä, kun mitään ei ollut tehtävissä. Isä kuoli syliini ja siitä olen iloinen, että sain saattaa hänet..sanoin hyvästiksi, että rakastan häntä. Kotona meillä ei koskaan tunteista puhuttu.
        Vanhempien kuoleman jälkeen tuntui, että olen orpo. Vaikka on aikuinen, niin orvoksi tunsin itseni. Ystäväni on yli 65-vuotias ja molemmat vanhemmat elävät. Se tuntuu hämmentävältä. Toisen ystäväni äiti kuoli yli 90-vuotiaana. Joskus tunnen olevani näitä ystäviäni vanhempi vaikka olen 15 vuotta heitä nuorempi.

        Voimia sinulle.


      • Hei.

        Osanottoni teille, jotka elätte suruaikaa. Suru vie voimia, huolehtikaa itsestänne. Surun kanssa joutuu elämään kauan, on käytävä koko vuodenkierto läpi ilman tätä rakasta ihmistä, arki ja juhla. Sen jälkeenkin elämässä kulkee kaipaus, joka voimistuu joissain tilanteissa vaikka toisinaan onkin helpompia vaiheita.

        Vertaistuki on tosiaan lähes parasta tukea. Sururyhmiä ei tosiaan kesällä ole; työntekijöiden lomien, rippileirien yms takia eikä osallistujatkaan kesällä sitoutuisi samalla tavalla ryhmään lomien yms. takia. Mutta syksyn tullen kannattaa kysellä lähiseurakunnista niitä ja mennä rohkeasti mukaan. Yleensä kaikki kokevat sen itselleen hyväksi. Toivottavasti teillä on lähipiirissä ihmisiä joiden kanssa voitte puhua ja jakaa asiaa ja tuntemuksia. Voitte myös nyt kesälläkin ottaa yhteyttä seurakuntaan ja mennä diakonin tai papin luo juttusille, se luultavasti auttaa.

        Voimia toivottelee,
        Pirkko-pappi


    • Anonyymi

      Minä menetin äitini helmikuussa. Hän sairasti vakavaa syöpää. Äiti oli 69 V. Itse oon 43v. Mielestäni äitiäni lääkittiin liikaa oli siitä niin kipeä . Viimeiseksi oli Vaasassa sädeh. En sitäkään tiedä minkä takia . Ei ole tullut selvyyttä oliko jo 3 kerta ku sairastui vai muutenvain "! Turhaa ! Ja tietysti koronakin sieltä .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2022
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1559
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      146
      1475
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1328
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1260
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      274
      1090
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1002
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      126
      997
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      111
      976
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      51
      812
    Aihe