Miksi?

Mikä saa ihmisen syömään itsensä muodottomaksi..

En ymmärrä.
7648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En ymmärrä miksi riisitikut eivät tajua syödä. Eivätkö ne ymmärrä miten rumaa on kun vaatteet roikkuvat päällä, perse on olematon ja yleensä jopa sisäänpäinkääntynyt, naisilla ei ole rintoja, naama on usein kuivakka ja keski-iän ylittäneillä kovin ryppyinenkin.

Kyllä laihuus on rumaa!

Äänestä

saamattomuus, itsetunnon puute, välinpitämättömyys, tietämättömyys.

Äänestä

että tollasilla sun kaltaisilla pikkusieluilla olisi enemmän ruikuttamisenaihetta

Äänestä
  • Lihomistaipumuksen periytymisestä kiistellään, mutta varmaa on ainakin se että ruokakulttuuri on "periytyvää", eli sellaista ruokaa syö mitä kotona on oppinut syömään.

    Lisäksi vaikuttaa yhteiskunnan paine laihduttamiseen. Itse olin pullukka lapsi, en suoranaisen lihava mutta pullukka kuitenkin. Koin itseni kuitenkin lihavaksi. Esimerkiksi terkan puheet terveellisistä ruokailu tottumuksista meni ihan harakoille, kun kuulin vain sen että olen "keskivertoa pyöreämpi".

    Yhdeksän vanhana muistelisin alkaneeni ensimmäiselle laihdutuskuurilleni. Siitä asti alkoi jojotteluni, ensin hieman laihdutaan, ja kun ei enää jaksa pitää kuuria yllä niin paino tulee korkojen kanssa takaisin. Sama kaava kerrotaan monen vuoden ajan monilla eri laihdutuskuureilla, niin tulos ei mikään kauhean imarteleva kyllä ole.

    Sitä minä kyllä ihmettelen miksi painoni on niin kauheasti muiden ihmisten ongelma.... eiköhän kaikilla ole elämässään omiakin haasteita (silti löytyy aina ihmisiä jotka haluavat ehdottomasti kommentoida minun ongelmaani).

    Äänestä

Mikä saa ihmisen pysymään tyhmänä...

En ymmärrä.

Olisiko riisitikun aika löystätä pipon hihnaa ennen kuin tulee valkotakkiset sedät? They're coming to take me away hehe hihi haha hoho

Hyi. Nyt olin ilkeä. Mutta tällaista tämä on. Stupid is that stupid does, lainatakseni Forrest Gumpin äitimuoria...

Ja tähänhän tämänkin palstan alunperin hyvää tarkoittava luonne on kadonnut. Pikkukakaroita tai suuret luulot itsestään omaavia natseja sikiää joka luukusta, kaikilla oikeutena haukkua epäesteettiset läskit alimpaan helvettiin. Jos joku meistä yrittää vikistä vastaan, puolustaa oikeuksiaan ihmisenä, yritetään meidät vaientaa täysin. En ole tietoinen että mitään muuta ihmisryhmää kohdeltaisiin yhtä rankasti kuin läskejä. Miksi? Saisiko siihen vastauksen, jonkin muunkin kuin että "läskit haisee" tai "läskit vie verorahat" tai jotain muuta idioottimaisuutta.

Faktaa siis, ei mutua, kiitos!

Pyytelee suklaapallo meritursas

Äänestä
  • Sä oot hirvee ihra!

    Äänestä

  • laiha kirjoitti:

    Sä oot hirvee ihra!

    Sä oot hirvee idiootti!

    Osaatko lukea? Pyysinkö tällaisia kommentteja? DAAH? Mikä sun ongelmas on?

    Onneksi läski tulee ja menee, tyhmyys taas on ikuista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Riisitikku kirjoitti:

Mikä saa ihmisen syömään itsensä muodottomaksi..

En ymmärrä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu