###
selevänäkijä
29.5.2015 23:08
Näkeehän sen jo hänen katseestaan, että hän on uskovainen mies.
Kuvitelkaa, että kun hän varmaan joka kuukausi käy uskovaisten vanhempiensa luona niin vanhemmat siunaavat häntä iankaikkisella evankeliumilla. Siitä huolimatta he siunaavat, että Juha ei edes ymmärrä pyytää. Näin Juha Sipilällä on Jumalan voima. Juha Sipilän vanhemmat varmaankin joka päivä huokaavat Jumalan puoleen, että Jumala olisi Juhan kanssa.
Eihän rovasti L.L. Lestadiuskaan ymmärtänyt kysellä syntien sovituksen evankeliumia Lapin Marialta, mutta kuitenkin tässä kohtaamisessa oli Jumalan Henki läsnä.
Eihän Juha Sipilä - niin kuin ei kukaan meistä muistakaan - voi tehdä itse mitään autuutensa eteen. Siksi täytyy vain uskoa, että Kristus on tehnyt kaiken meidän puolestamme.
Ajallisessa korkeassa tehtävässään pääministeri tietenkään aina voi olla kaikkien mieliksi eivätkä kaikki hänen ja hänen hallituksensa päätökset voi tyydyttää kaikkia. Täytyy vain tyytyä siihen, että pääministeri yrittää parhaansa. Esivaltaa ei ole muuta kuin Jumalalta.
Juha Sipilä saattaa vielä 10-20 vuotta - sen mukaan kuin Jumala suo terveyttä ja elämän päiviä - palvella Suomen kansaa eri tehtävissä niillä lahjoilla, jotka JUmala on hänelle antanut. Rajallinenhan se on kaikkien meidän aikamme.
###
Ministeri_Tapani
29.5.2015 22:47
Tölli sanoikin jossakin haastattelussa viisaasti, että media herkästi haluaa luoda mielukuvaa, että uskonnollinen tai muu vakaumus tekisi henkilön pätemättömäksi johonkuhun yhteiskunnallisen tehtävään. - - - Asiahan on juuri päinvastoin.
###
Pääministeri Juha Sipilä on uskovainen mies
selevemmin_näkijä
2
<50
Vastaukset
- toisen_ketjun_kommentti
juhaolenminämyös
29.5.2015 22:56
"" Ei Juha Sipilä ole uskovainen, vaan eriseuralainen ja vielä liberaali sellainen. ""
Ainakin Juhan vanhemmat sanoivat, että Juha on uskovainen, kun kysyin heiltä.- Tästä_kaikesta
näemme, että Suomen kansa vielä vahvasti luottaa Jumalaan ja myös uskovaisiin ihmisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242150Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352053Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111822Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581498Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341404Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5581181Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501005Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115942Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350936