KeskiSuomen valoverkot , Inspira Oy, Kuntarahoitus

MooseJösses

Tässä on Kuuskaistalle ja kunnille Keski-Suomen valokuituverkot Oy:n talousrakenteen suunnitellut Kuntarahoituksen tytäryhtiö, Inspira Oy.

Onkohan Mauri Pekkarinen Kuntarahoituksen hallituksen puheenjohtaja?

Verovarojen röyhkeää kuppaamista verotettavilta aivan kuten keski-Suomen laajakaistaprojektissa. Koko himmeli on Kepun luoma.

Malli on venäjältä Oligarkien rahan ja omaisuuden imuroinnista kansalaisilta ja valtiolta.

LAINAUS AAMULEHDESTÄ

Fakta

Inspira

Inspira on neuvonantajana erilaisissa

rahoitus- ja omaisuusjärjestelyissä. Sen asiakkaina on esimerkiksi kuntia ja valtion yksikköjä.

Yhtiö

on osa Kuntarahoitus-konsernia ja Kuntarahoituksen tytäryhtiö.

Kuntarahoitus Oyj on kuntien,

Kevan ja Suomen valtion omistama rahoituslaitos.

"Kyse sitouttamisesta, ei palkitsemisesta"

Taneli Koponen, Aamulehti

Inspiran hallituksen puheenjohtajan Pekka Averion mielestä holding-järjestelyssä ei ole kyse palkitsemisesta.

– Henkilöiden osakkuudessa ei ole kyse palkitsemisjärjestelmästä, vaan avainhenkilöiden sitouttamisesta. Henkilöosakkailla ei ole erikseen palkitsemisjärjestelmää, Averio vastaa sähköpostitse.

Hän toimii myös Kuntarahoituksen toimitusjohtajana. Averion mukaan osakejärjestelyillä Kuntarahoitus on turvannut sen, että se saa "kohtuullisen tuoton" sijoitukselleen Inspirasta. Hänen mukaansa Kuntarahoituksella on ensisijainen oikeus 20 prosentin osinkoon pääomalleen. Loput osingot määräytyvät omistusten suhteessa.

"Sisäisiä asioita"

Inspiran toimitusjohtaja Kimmo Lehto puolestaan sanoo Inspiran kannustinjärjestelmien olevan "yrityksen sisäisiä asioita".

– Ne ovat henkilökohtaisia asioita myös. Me olemme osakeyhtiö, ei meillä ole sellaista velvoitetta niitä avata.

Miksi Inspiran osinkoja maksetaan johdon holding-yhtiöihin?

– Miksi niitä ei voitaisi maksaa. On normaali järjestely koota omistetut osakkeet holding-yhtiöön. Niin tekevät monet muutkin, jotka omistavat useampien yhtiöiden osakkeita.

Kommentti: Jättipotti kuntien konsulteille

Taneli Koponen

Talousvaikeuksien kanssa kamppailevien kuntien konsultoiminen on tuottoisaa liiketoimintaa.

Inspira on kyennyt jakamaan vuodesta toiseen muhkeita osinkoja.

Pääosa niistä on kuitenkin päätynyt muualle kuin yhtiön pääomistajan, eli muun muassa Kevan, kuntien ja valtion omistaman Kuntarahoituksen kassaan.

Osingoista hyötyy eniten Inspiran johtajakolmikko, jolla on mahdollisuus kotiuttaa omista holding-yhtiöistään osinkoja osittain verottomana.

Esimerkiksi toimitusjohtaja Kimmo Lehto on saanut omaan holding-yhtiöönsä yli 370 000 euron osingot. Hän on saanut osingot 14 000 euron kuukausipalkan lisäksi.

Liiketoiminnan luonteen ja yhtiön omistajapohjan huomioon ottaen Inspiran johdolle on luotu palkitsemisjärjestelmä, jossa ei ole tolkkua.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194882586630/artikkeli/kuntarahoituksen tytaryhtiossa johtajille paaosa voitoista.html

7

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • susirajalta

      Hävytöntä kähmintää! Ahneus ja kohtuuttomuus pesiytyy armaan Suomineidon äidinrinnoille. Yltääkö sinne lainlaatijan hammas? Vai saako ahneus salassa rakentaa yhä suurempia pesiä!

      • eikepufani

        Suomen Berlusconi hakeutui parlamentaarisen suojan piiriin huudattamalla itsensä Eduskunnan varapuhemieheksi.

        Korjauksena edelliseen, Hän ei ole Kuntaliiton hallituksen puheenjohtaja, vaan valtuuston pj. Hallituksessa on kyllä Jyväskylän entinen kaupunginjohtaja," ontuva Eriksson".

        Nämä heput ovat olleet koko ajan tietoisia Keski-Suomen laajakaista-hankkeen laittomuuksista ja ilmeisesti pelkokerroin on noussut jo tappiinsa mahdollisten seurausten vuoksi. Sipilä oli tosi viisas, kun jätti ko. hemmon hallituksensa ulkopuolelle. Muutoin edessä olisi ollut pikapuoliin ensimmäinen hallituskriisi.Bye the way, Kankaanniemen kannattaisi miettiä, kuka tekstarikohun pani liikkeelle. Jos Toimista olisi leivottu puhemies, ei Keski-Suomen muilla edustajilla olisi ollut mitään saumaa puhemiehistön varamiesten paikkoihin.

        Anne Kalmari piti itseään todennäköisenä ministerinä ja oli aivan aiheesta pettynyt syrjäyttämiseensä. Olisi mukava tietää todelliset syyt, miksi näin kävi.

        Kuntaliitto on omistajakuntien etujärjestö ja rekisteröity yhdistys, jonka ei tarvitse noudattaa hallintolakeja ja joiden työntekijöitä ei sido virkavelvollisuus millään lailla. Kuntaliiton siipien suojaan on perustettu klassisin menetelmin tytäryhtiörypäs, joka häärää suvereenisti kuntakentässä tietenkin osakeyhtiölain suojissa.
        Kaikki on huomioitu aina kaavoituksesta rahoitukseen, tilintarkastukseen ja konsultointiin saakka. Hieno himmeli tosiaan. Ainoa moraalisesti arveluttava seikka on se, että pienten piirien edut maksaa aina veronmaksajat ja siinä mielessä riskit on minimoitu.

        On suorastaan liikuttavaa, että Inspiran johtajat on jouduttu oikein "sitouttamaan" veronmaksajien rahojen kuppaamiseen Aamulehden artikkelin haastattelujen kertomalla tavalla.

        On tosiaakin varmaan aivan normaalia perustaa yhden miehen holding-yhtiöitä osinkojen verosuunnittelun vuoksi.

        Jos tähän kaikkeen jaksetaan kurkistaa hieman taaksepäin, muistetaan ns. Kevan vaalirahasotkut ja niihin liittyvä nepotismi (Markku Kauppinen) Nepotismi tulee mieleen myös tuulivoiman yhteydessä ja Keski-Suomen laajakaista-hankkeessa. Kuinka monta sukulaista tai lähipiiriläistä kunnanjohtajaa tai muuten vaikutusvaltaista henkilöä tästä laajakaista- sotkusta on löydettävissä?

        Joka tapauksessa vahingot ovat ylittäneet jo aikoja sitten 10 miljoonan euron rajan. Maakuntalehti sen kuin jatkaa uskollista hypetystään sivuuttaen kokonaan aiheutuneet vahingot.

        Totuus tulee ennemmin tai myöhemmin julki ja tämä kannattaisi kaikkien tiedostaa.

        Aika aikaans kutaakin, sano pässi....jne.


    • NeljännesMies

      Nyt se totuus tuli esiin Multialla.

      • tottaon

        Multia ei selviä koskaan valokuituvelastaan!


      • vastuuseen_teoistaan

        Valtuutetut maksumiehiksi!


    • hyvätsulle

      Tuollaiset ilmitulot on aina vaiettu kuoliaaksi , veikkaan samaa edellisellekkin .
      Rotta ei ensin tartu lajitoveriin kun apetta on .

    • PrempuExport

      Viestintävirasto on viimeinkin hylännyt Kuuskaistan Keuruun, Saarijärven ja Jyväskylän laajakaistan tukihakemuksen.

      Viitasaarella homma on myös lopullisesti finito kun kunnallisvalituksen vuoksi kunta tse perui viimeisen osallistumispäätöksensä.

      Ja kunnanjohtaja Janne Kinnunen päätti lähteä hakemaan Äänekosken kaupunginjohtajan paikkaa.

      Ennen Viitasaarta 2013 lähtien Janne Kinnunen on johtanut Saarijärven kaupunkia vuodesta 2008. Sitä ennen hän toimi Taivalkosken kunnanjohtajana 2004-2008.
      Sotki kuntien asiat pahan kerran ja täällä Keski-Suomessa Kuuskaistan kanssa.

      Ja nyt on sitten tavoitteena sotkea Äänekoskenkin asiat.

      Mauri Pekkarisen siskon poikia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1653
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      81
      1562
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1451
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1391
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1358
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      890
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      879
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      847
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      821
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      805
    Aihe