Minulla ei ole suuria viljelyksiä. Silti olen jo saanut ruohosipulia, persiljaa, raparperia, nokkosia ja korvasieniä. Avomaalle kylvin eilen papuja. Laiska olen, siksi esim. kasvihuone ei ole minun juttuni. Luonto saa hoitaa kastelemisen.
Sadonkorjuu on alkanut.
7
<50
Vastaukset
- oi.aika.entinen
Kuuli tai luin lehdestä että korvasienialustankin voi tontilleen tehdä. Sanomalehtiä siihen ainakin tuli ja jotain kerroksittain.
Juuri muistin, että alkukesän vuohenputkisalaattikin on vielä tekemättä maistamatta. Kakarana suolaheiniä ja ketunleipiä syötiin luonnosta.- myyrämuori
En ole minäkään vuohenputkea maistanut. Toisen asunnon puutarhassa sitä kasvaa joka paikassa isolla alalla. Nurmikkoa ei leikata, niitän kerran kesässä viikatteella, kun kellot, päivänkakkarat ja muut luonnonkukat ovat kukkineet. Tännekin tuota vuohenputkea on kulkeutunut, mutta kaivan keväällä kaikki ylös ja seuraan tilannetta. Yksi taimi oli ilmestynyt ja pitää huomenna kaivaa se ylös. Laiska kun olen, niin en viitsi sieniä viljellä. Mökkitontilta sain kolmisenkymmentä korvasientä, viimeiset juuri kiehautin.
- oi.aika.ex
myyrämuori kirjoitti:
En ole minäkään vuohenputkea maistanut. Toisen asunnon puutarhassa sitä kasvaa joka paikassa isolla alalla. Nurmikkoa ei leikata, niitän kerran kesässä viikatteella, kun kellot, päivänkakkarat ja muut luonnonkukat ovat kukkineet. Tännekin tuota vuohenputkea on kulkeutunut, mutta kaivan keväällä kaikki ylös ja seuraan tilannetta. Yksi taimi oli ilmestynyt ja pitää huomenna kaivaa se ylös. Laiska kun olen, niin en viitsi sieniä viljellä. Mökkitontilta sain kolmisenkymmentä korvasientä, viimeiset juuri kiehautin.
Pitänee katsella Prisman kylmätilasta josko sieltä saisi kun on kuulemma ollut hyvä korvasienikevät.
Oli se herkkua kun äitini tekemää korvasienisoossia söin nassikkana ollessain. Nyt ei ollut aikaa rakennuskevään könytä metsiä.
Tuosta tulikin mieleen. Ostamani haaparouskut pitää laittaa likoon. Hyvän soosin tai sienisalaatin niistäkin saa, perunoiden kanssa.
Herukkapensaat kukkivat villisti. Omenapuissakin jo kukkia ja pölyttäjähyönteisiä. Ilmakin kuin morsian.
Ainoa meikälle yksineläjä-äijälle. Mielenkiintoisia unia näin. Nyt en enää niiden yksityiskohtia muista. - myyrämuori
Mulla on yksi omenapuu, jonka näen koko ajan. Siinä oli kolmea lajiketta, mutta jänis söi Hetan, jäljelle jäivät Åkerö ja Valkea Kuulas. Kuulaassa on muutama nuppu, ei tule montaa omenaa. Toistaiseksi olen nähnyt vai yhden kimalaisen, vaikka erilaisia kukkia on paljon.
- jakolasku
Ennuste on että tänä kesänä olisi runsas sato mustikoissa. Herkkua on kun muussaa mustikoita ja banaania keskenään, ei tarvitse sokeroida.
- Ramoona_
Rapaperiä puskee julmetusti - piirakkaa, kiisseliä ja mehua olen valmistanut. Persilja on kaksivuotista, se talvehti hyvin, ruohosipuli, timjami, oregano, salvia ja minttu antavat jo satoa myös. Nokkosista pitääkin tehdä pian vaikka lettuja, kun ovat nuoria ja lempeitä ainakin keitettyinä. Korvasieniä en uskalla enää käyttää, ainakaan kenellekään ruuaksi tarjota, ja onko niissä enää makuakaan, kun moneen kertaan pitää kunnolla keittää ? Luumupuut kukkivat valkeina harsopilvinä, kirsikat jo hiukan ohi, omenapuut aloittelevat, meillä aikainen Huvitus ensimmäisenä. Mustikoista ennustellaan tosiaan hyvää satoa, se onkin oikea supermarja. Pölyttäjiä on jonkin verran liikkeellä, koska etelärannikolla on ollut aurinkoisia päiviä, tuuli vaan on aika vilpoinen.
Paljon olisi villivihanneksia syötäväksi, pitäisi vaikka jollekin kurssille mennä opettelemaan. Horsman nuoria versoja olen joskus keittänyt, melkein kuin parsaa.- myyrämuori
Tuota horsmaa pitäisi kokeilla, olen jo monta vuotta ajatellut. Joskus minulla oli parsaakin, ihan siemenestä kylvin, mutta minne lie kadonnut. Viime keväänä raivasin pitkästä aikaa kasvimaani. Siellä oli paljon illakon taimia ja ajattelin nyt keväällä istuttaa tännekin. Kun menin katsomaan, melkein koko maa oli täynnä illakkoa, pitkiä varsia ja paljon nuppuja. Annan kukkia rauhassa. Menen taas nokkosia poimimaan ja teen yhden pellillisen raparperipiirakkaa, kun eilen tehty oli niin maukasta. Yleensä mulla on pakastimessa omenapiirakkaa, mutta ruotsalaistenkin omenien myynti loppui kuun puolivälissä. En kuori omenia, jjoten syksyllä taas on omenien aika. Mustikka kukkii täälläkin runsaasti, aion tehdä pienen metsälenkinkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1711163Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8010281- 514353
- 244067
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni134028Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv353816Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h573719No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol413553- 533253
- 422975