Sinulla_on tässä hyvä kirjoitus, siis tuo "Suviseuramuistoja". Minullakin on muistoja suviseuroista, hieman pidemmältä ajalta kuin Sinulla.
Sinun tarinasi tässä päättyy hoitokokousaikoihin. Hoitokokousaikoinahan kaikki meni päin persettä. Erkki Reinikainen on - sitten kun hän oli totaallisesti kääntänyt takkinsa Heikki Saaren opeista - hyvin analysoinut noita aikoja. Vaadittiin julkirippiä. Yritettiin tehdän puhdasta ihmisyhteisöä.
Kristillisyydessämme ei ole oikein kunnolla selvitelty noita aikoja, koska aihe on arka. On puhuttu, että se oli taistelujen aikaa. Totta helevetissä se oli! Mehän taistelimme itseämme ja toisiamme vastaan. Jumalan armo jäi silloin taka-alalle. On suusta harhaa väittää, että taisteltiin maallistumista vastaan ja "muutosten keskellä". Aina ja kaikkina aikoinahan olemme eläneet muutosten keskellä. Spiraalissa.
Minun tarinani ei päättynyt hoitokokouksiin. Rämmin niiden läpi niin kuin useimmat Jumalan lapset. Jumalan Henki eli noina aikoina uskovaisten syvissä riveissä, köyhässä kansassa. Niissäkin hoitomiehissä se eli, jotka eivät ymmärtäneet, mitä tässä haikkisaareslaisuudessa oikein oli tapahtumassa. Useimmat kristillisyyden 800 puhujasta olivat Heikki Saari -hengessä eli siis rytistelivät mopollaan pitkin pimeän laakson lohdutonta ryteikköä.
Sitten Jumala antoi armon ja rauhan palata valtakuntaansa. Taas kaikuu Jumalan valtakunnasta syntien sovituksen evankeliumi.
Nöyryyttä, hiljaisuutta
Jumala rakastaa.
Ei kärsi kopeutta
ylpeitä kavahtaa.
(Ohitan tässä se, että tohtori Johanna Hurtig kirjassaan pilkkasi mm. tätä laulua.)
Palstalla esiintyivät taannoin Leena Huovinen ja ex-vl, jotka molemmat olivat lähteneet (tai ulostettu) Jumalan valtakunnasta hoitokokousaikoina. Myös Admatan (Antti Pietilän) perheelle oli näin tapahtunut. Oikeastaanhan he näkemyksineen olivat oikeassa, mutta Jumala ei sittemmin kuitenkaan katsonut hyväksi kirkastaa totuuttaan heidän kauttaan, vaan erinäisten aivoitustensa jälkeen palautti Henkensä valtakuntaansa, jossa se kuitenkin oli ollut elävänä ja voimallisena köyhissä ja nöyrissä sydämissä yli vaikeiden vuosien. - Minulla on hyviä muistoja hoitokokouksesta, jossa takapenkin huonosti pukeutuneet ja tyhmännäköiset mummot kyynelsilmin laittoivat luun kurkkuun itselleen Heikki Saarelle.
Jumalan valtakunta on Pyhien yhteys. Se on uskovaisten ihmisten sydänten yhteyttä. Jumalan valtakunta ei ole esimerkiksi sosiaalinen ihmisyhteisö. Ihmisyhteisö toki voi erehtyä, mutta Jumalan valtakunta ei koskaan erehdy.
Vaasalainen Juhani Uljas on kirjassaan "Peltoon kätketty aarre" sanonut, että farisealaisuus ei ole kaukana yhdestäkään meistä. Aina silloin tällöin ja joskus jatkuvastikin haluaisimme tuoda lakia sisälle Jumalan valtakuntaan. Ihminen on sillä tavalla vajaa, kelvoton ja ymmärtämätön. Onneksi Jeesus Kristus on kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan tehnyt puolestamme kaiken.
Sinun tarinasi tässä päättyy hoitokokousaikoihin. Hoitokokousaikoinahan kaikki meni päin persettä. Erkki Reinikainen on - sitten kun hän oli totaallisesti kääntänyt takkinsa Heikki Saaren opeista - hyvin analysoinut noita aikoja. Vaadittiin julkirippiä. Yritettiin tehdän puhdasta ihmisyhteisöä.
Kristillisyydessämme ei ole oikein kunnolla selvitelty noita aikoja, koska aihe on arka. On puhuttu, että se oli taistelujen aikaa. Totta helevetissä se oli! Mehän taistelimme itseämme ja toisiamme vastaan. Jumalan armo jäi silloin taka-alalle. On suusta harhaa väittää, että taisteltiin maallistumista vastaan ja "muutosten keskellä". Aina ja kaikkina aikoinahan olemme eläneet muutosten keskellä. Spiraalissa.
Minun tarinani ei päättynyt hoitokokouksiin. Rämmin niiden läpi niin kuin useimmat Jumalan lapset. Jumalan Henki eli noina aikoina uskovaisten syvissä riveissä, köyhässä kansassa. Niissäkin hoitomiehissä se eli, jotka eivät ymmärtäneet, mitä tässä haikkisaareslaisuudessa oikein oli tapahtumassa. Useimmat kristillisyyden 800 puhujasta olivat Heikki Saari -hengessä eli siis rytistelivät mopollaan pitkin pimeän laakson lohdutonta ryteikköä.
Sitten Jumala antoi armon ja rauhan palata valtakuntaansa. Taas kaikuu Jumalan valtakunnasta syntien sovituksen evankeliumi.
Nöyryyttä, hiljaisuutta
Jumala rakastaa.
Ei kärsi kopeutta
ylpeitä kavahtaa.
(Ohitan tässä se, että tohtori Johanna Hurtig kirjassaan pilkkasi mm. tätä laulua.)
Palstalla esiintyivät taannoin Leena Huovinen ja ex-vl, jotka molemmat olivat lähteneet (tai ulostettu) Jumalan valtakunnasta hoitokokousaikoina. Myös Admatan (Antti Pietilän) perheelle oli näin tapahtunut. Oikeastaanhan he näkemyksineen olivat oikeassa, mutta Jumala ei sittemmin kuitenkaan katsonut hyväksi kirkastaa totuuttaan heidän kauttaan, vaan erinäisten aivoitustensa jälkeen palautti Henkensä valtakuntaansa, jossa se kuitenkin oli ollut elävänä ja voimallisena köyhissä ja nöyrissä sydämissä yli vaikeiden vuosien. - Minulla on hyviä muistoja hoitokokouksesta, jossa takapenkin huonosti pukeutuneet ja tyhmännäköiset mummot kyynelsilmin laittoivat luun kurkkuun itselleen Heikki Saarelle.
Jumalan valtakunta on Pyhien yhteys. Se on uskovaisten ihmisten sydänten yhteyttä. Jumalan valtakunta ei ole esimerkiksi sosiaalinen ihmisyhteisö. Ihmisyhteisö toki voi erehtyä, mutta Jumalan valtakunta ei koskaan erehdy.
Vaasalainen Juhani Uljas on kirjassaan "Peltoon kätketty aarre" sanonut, että farisealaisuus ei ole kaukana yhdestäkään meistä. Aina silloin tällöin ja joskus jatkuvastikin haluaisimme tuoda lakia sisälle Jumalan valtakuntaan. Ihminen on sillä tavalla vajaa, kelvoton ja ymmärtämätön. Onneksi Jeesus Kristus on kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan tehnyt puolestamme kaiken.
Vastaukset 2
Vanhimmat
""" Ihmisyhteisö toki voi erehtyä, mutta Jumalan valtakunta ei koskaan erehdy. """
Siksi maanpäällinen hengellinen uskonyhteisö nimeltä "vanhoillislestadiolaisuus" ei voi olla Jumalan valtakunta (osittain tosin), koska siellä on kokonaisuudessaan erehdytty niin monta kertaa historian aikana. Tosin siellä on joukossa aitoja kristittyjä, uskovia, jotka ennemmin liputtavat Jeesuksen Kristuksen puolesta kuin vanhoillislestadiolaisuuden.
sessa etusivun ketjussa on sanottu, meillä on tapana päästää mopo karkuun rytistelemään pitkin pimeän laakson lohdutonta ryteikköä ainakin kerran vuosikymmenessä, jotta Jumalan valtakunta säilyisi maailmalta salattuna.
Ei me sitä tahallamme tehdä. Se on perkele, joka salakavalasti ujuttautuu meidän keskuuteemme ja aiheuttaa mopon kaasuvaijerin hirttymisen.