joka pelkästään Helsigissä, juovuksissa ja muissa päihteissä keskellä yötä Nämä yleisellä tasolla myös jotka saavat tehdä mitä haluavat ja joilla on paljon kavereita mutta minkälaisia Toiset vastaavasti käyttätyvät väkivaltaisesti jo päiväkodissa joita ei saisi kiinni pitää siis ketään ei saa estää heitä potkimasta, puremasta, haistattelemasta jos estää kohta on koko suku ennakkoluulottomien kanssa opettajienhuoneessa vaatimassa erityiskohteluam erityis sitä ja tätä. Passivisagressioit on yleistä sekä jatkuva mielihyvän hakeminen keinoilla millä tahansa Aikuisten levottomuus ja rauhattomuus näkyvät peruskoluissa siten että eivät keskity muuhun kuin itsestään selfien lähettämiseen mutta siten heidän vanhempansa tekevät. Puruluut on hyvä idea ensi lukukaudelle tosin myös erityisopettajia joiden tarvitsee niinkin alkeelisissa asioissa opetettaviaan valistaa : Ihmiset eivät vedä housujaan alas ja esittele istumalihaksiaan henkilökunnalle vaan korkeasaaressa siten tekevät paviaanit siis apinat.
Polisi joutui poistamaan 500 nuorta
oyåpyå
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.