Kansanedustaja Lauri Ihalaisen mukaan hallituksen tulee ensi töikseen laatia lisätalousarvio.
Sosialidemokraattien kansanedustaja Lauri Ihalaisen mielestä uusi hallitusohjelma on nuorten työn- ja koulutuksenhakijoiden kannalta huolestuttavaa luettavaa. Hänen mukaansa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ei tule toteuttaa suunnittelemiaan leikkauksia.
– Hallituksen kaavailemat työllisyysleikkaukset heikentävät merkittävästi nuorten työllistymismahdollisuuksia. Työllisyysmäärärahojen leikkaaminen pudottaa pohjaa myös kaikkein vaikeimmin työllistyvien mahdollisuuksilta päästä työmarkkinoille, tiedotteessa kerrotaan.
Ihalaisen mukaan nyt koulunsa päättäneiden työllistymisen tukemiseksi uuden hallituksen tuleekin ensi töikseen laatia lisätalousarvio, jossa annetaan lisämääräraha nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen.
– Vuonna 2011 Kataisen hallituksen ensimmäinen tuhti päätös oli nimenomaan lisätalousarvion laatiminen nuorten työllistämiseksi. Samanlaiselle työlle olisi nyt paikka.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Paskanjauhantaa,kun yritykset ja kaikki työnantajat (lähes kaikki) on jo tapettu kaiken maailman maksuihin ja veroihin.Miten niin hallituksen leikkaukset heikentää nuorten työllistymistä? Kun ei oo niitä työnantajia kun ne on jo tapettu.
se laurrillakin oli neljä vuotta aikaa näyttää suomalaisille ihmeitä siinä miten asiat pannaan järjestykseen.Olis nyt jo edes muita neuvomatta ja antais porukan jolla on kyky ,saattaa asiat kuntoon.
ei ole mitään näyttöä "porukan kyvyistä saattaa "asiat kuntoon
Tuo on totta uusi hallitus ei ole viel ehtiny tehä mittää niin on jo sossut neuvomassa vaikka neljässä vuodessa itse sotkivat suomen asiat niin maan perusteellisesti!
oha se yhtä perkelettä kun kohta viikon ovat hallinneet ja kaikki asiat vielläkin päin persettä.Persuksetko siellä suhmuroi.
no persut, He ei kerkee viikossa laittaa palikoita järkeen mitä Keskusta vsta2008 alkaen Kokomuksen 2-hallituksen avittamana sekoitti, otaen Timon ylipaino-liikeen huomioon ja palikoitten laajan sekaisin olon, on joka suuntaan kumarrus Timolle tasapainoitus kysymys, fyysisesti, henkisesti ja konsennuksesti laaja-alainen, ps, Ps on 2 ihanaa ja järkevän topakkaa naisministeriä, ylitse keskustan keskivartalo-korruptuneitten
mitään muuta ei nykyhallitus saa aikaan kuin yleislakon mikä on välttämätön
siksipä Timo otti ja ulkoisti itsensä
Eikai vai ala persuporukka taas luikerteleen!
onko ulkoministeri luikero?
nyt kannattaakin lakkoilla.Sehän on varma konsti siirrättää viimeisetkin siirettävissä olevat työpaikat maihin missä halutaan muutakin kun lakkoilla.Viime vuodet on sen osoittaneet.
niin on osoittanut, kun Keskusta vanhasen lautakasaa etsiessään jätti maan nimeltä Suomi hoitamata ja alkoi rahan syydön Kreikkaan
lakkoiltas nyt vaan,lautakasoilla tuskin on mitään tekemistä,lakkoilujen kanssa.Pöljä.
mistä meinaat lakkoilla
Eikös Ihalainen ollut vallankahvassa laittamass asiat kuntoon ? Tais järjestellä kaikenmoisia kylkiäisiä työllistämisen ympärille unohtaen työllistettävät . Näin kertoo selvitys tuloksista.
Joo nää sossut oli neljävuotta järjestelemässä, suomen asiat meni täysin sekaisin, nyt ne muka muita on neuvomassa!
näitä sinun monologejasi joissa otat yhteen itsesi kanssa eri mielikuvituskavereiden välityksellä????
vaan itelles,melkonen satujenkertoja olet,uskotko noita itekkää.