Kyselin aiemmin teiltä miten teoritieto pysyisi päässä ja mulla se ei pysy, joten vuoden yrittämisen jälkeen joudun jättämään opiskelut kesken. Harmittaa kovasti, sillä tutkinto, jota yritin suorittaa on enemmänkin käytännöntyötä, mutta teoriaa tietysti tarvitaan ja opet eivät olleet valmiita antaa minun suorittaa tenttejä esim. rastiruutuun tehtävillä tai kotitehtävillä, ulkoa piti hommat osata ja se ei minun kohdallani onnistu. Lueskelin myös näitä opiskeluiden suorittamismenetelmiä ja ne pitäisi mukauttaa erilaisen opiskelijan tarpeita vastaaviksi. Onko muille käynyt vastaavaa, ensin luvataan, että kaikki on järjestettävissä, mutta kun opiskelut alkaa totuus on toinen? Saako oppilaitokset jonkun summan rahaa ottamistaan opiskelijoista vai miksi minut alunperin hyväksyttiin kyseiseen koulutukseen vaikka jo hakemukseen laitoin kaikki liitteet sairaudestani ja sen tuomista ongelmista?
Opiskeluiden keskeytyminen
Marsu32
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.774582Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k122757- 1781815
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2611620- 1241510
- 1221367
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik91317Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil731301- 761272
- 351006