Toyotan myynti romahti toukokuussa Suomessa

Myydyin merkki oli Volkswagen ja Skoda kakkonen. Toyota oli kolmas niukasti ennen Fordia.
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Skoda painelee ohi ja on tänä vuonna kakkospaikalla. Ford ei yllä kuitenkaan kolmanneksi, joten Toyota pysyy mitalisijoilla.
Ensi vuonna tuon mitalipaikan säilyttäminen vaatisi jotain kokonaan uutta mallia. Nykykalusto on niin nähty. Joku Qashqain-tappajan tyyppinen viritys voisi toimia, mutta hinnat pitäisi alkaa 20.000€ alapuolelta, mutta malliston yläpäästä pitäisi löytyä ominaisuuksia ja voimaa kilpailla jopa Mondeon ja Passatin halpaversioiden kanssa.
Ei helppo.

Äänestä
  • Toyota ei ole esittänyt aikoihin ihmeitä tekniikan kärjessä. Vapaastihengittävistä moottoreista irtoaa voimaa vasta kierroksilla eivätkä kulutus- ja päästöarvot ole kovinkaan kilpailukykyisiä. Alusta ja ajo-ominaisuudet ovat varsin kaukana etevimmästä päästä nekin.

    Toyota on ratsastanut pitkään luotettavuusmaineellaan. Toyota-uskovaisiin se myyntiargumentti vielä tepsii, mutta valveutuneempi väki on löytänyt jo muita vaihtoehtoja.

    Suomi on ollut iät ajat kummajainen Toyotan luvattuna maana Euroopassa. Muiden eurooppalaisten keskuudessa merkin arvostus on ollut oleellisesti vaisumpaa.

    Itselleni ei Toyota ole ollut koskaan vaihtoehto. Sormenpää- ja takapuolitunto ovat sanoneet koeajolla "ei kiitos!"

    Äänestä

  • Ei_ihmekään kirjoitti:

    Toyota ei ole esittänyt aikoihin ihmeitä tekniikan kärjessä. Vapaastihengittävistä moottoreista irtoaa voimaa vasta kierroksilla eivätkä kulutus- ja päästöarvot ole kovinkaan kilpailukykyisiä. Alusta ja ajo-ominaisuudet ovat varsin kaukana etevimmästä päästä nekin.

    Toyota ei ole vaihtoehto vaativalle autoilijalle. Katseet kääntyvät esim. Skodaan.

    Äänestä

  • Ei_ihmekään kirjoitti:

    Toyota ei ole esittänyt aikoihin ihmeitä tekniikan kärjessä. Vapaastihengittävistä moottoreista irtoaa voimaa vasta kierroksilla eivätkä kulutus- ja päästöarvot ole kovinkaan kilpailukykyisiä. Alusta ja ajo-ominaisuudet ovat varsin kaukana etevimmästä päästä nekin.

    Toyota on ratsastanut pitkään luotettavuusmaineellaan. Toyota-uskovaisiin se myyntiargumentti vielä tepsii, mutta valveutuneempi väki on löytänyt jo muita vaihtoehtoja.

    Suomi on ollut iät ajat kummajainen Toyotan luvattuna maana Euroopassa. Muiden eurooppalaisten keskuudessa merkin arvostus on ollut oleellisesti vaisumpaa.

    Itselleni ei Toyota ole ollut koskaan vaihtoehto. Sormenpää- ja takapuolitunto ovat sanoneet koeajolla "ei kiitos!"

    Mitä merkitystä on päästö ja kulutusarvoilla,kun seuraa moottotiemenoa,vedetään sataakolmeakymppä eikä kulutukset ja päästöt oo silloin enää optimissa.

    Äänestä

Mihinkäs tuo on romahtanut kun tuhat kpl myyty ja kolmanneksi eniten. Onko sulla käsityskyky ongelmia siis vähän yksinkertainen. Toyota on maailman myydyin merkki, revi siitä.

Äänestä
  • Hallelujaaa!

    Äänestä

  • Maailman myydyin merkki on Ford. Ja suurin henkilöautojen valmistaja on VW. Tojo myi 851 kpl, ei siis tuhatta. Tunnut olevan hyvin yksinkertainen.

    Äänestä

  • Taasko ne pojat teroa kiusaa, mutta ei aiheetta, sillä yksinkertaiset saa yleensä pataan.

    Äänestä

  • Kyllä se on selkeä romahdus kun rekisteröinnit vähenee edellisestä kuukaudesta yli 16% ja koko kuluneen vuoden saldo edellisvuoden vastaasta ajasta 14,8%! Ei tuollaista myynnin vähenemistä kestä minkään firman rahkeet kovin pitkään.
    Eipä tuo kyllä ole varsinainen tappio meille, jotka haluamme ajaa laadukkaammilla autoilla, vaikka Toyotan myynti loppuisi aivan tyystin. Onpahan tien päällä vähemmän muuta liikennettä hitaammin kihnuttavia soutajia.

    Äänestä

VW-konserni myi yli kolme kertaa enemmän kuin Tohjo-konserni toukokuussa!

Äänestä

Ajelin sukulaiseni Toyotalla viikonlopun.31000 OLI AJETTU.AUTOMAATTI.JUMALAUTA MIKÄ KIIKKU,ITSELLÄ 350000 AJETTU VOLKSWAGEN VENTO.HAKITTAA TIETÄ,JA MUOVINEN.KAVERILLA NISSSAN QASKAI,SATA KERTAA PAREMPI, KU TOYTOTA ROTTELO.

Äänestä

Toyota on semmoinen auringonlaskun merkki eläkepapparaisille.

Äänestä

Tojolta säälittäviä lukuja, mutta ehkä ensi kuussa, jos rekisteröidään esittelyautoja hirvee kasa.

Äänestä

Puolet vähemmän japseja tiellä,puolet vähemmän jonoja tiellä!

Äänestä
  • Ei niitä luikertelijoita Suomeen kaivata. Onneksi myynti on romahtanut.

    Äänestä

Romahdus jatkuu seuraavina kuukausina.

Äänestä

Suomi länsimaistuu.

Äänestä

Ottaisivat oppia sakemanneista. Laatu alas ja takuu lyhyeksi. Alkaisi uusien kauppa käymään kun takuun loputtua olisi ihan pakko vaihtaa uuteen. Ei näytä naapurilla olevan autonvaihtotarvetta, kuten minulla. Oma pommi saatava kiertoon ja äkkiä, eikä tuo näytä kelpaavan ihan jokiselle.

Äänestä
  • Toyotaahan vaihdetaan kaikkein tiheimmin. Vain vaarit ostavat enää Toyotaa ja se on vaihdettava pienillä kilometrimäärillä uuteen. Eihän sillä paljoa ajetakaan. Ei kelpaa ammattikäyttöönkään. Sakemannit kelpaavat koska toimivat ja auto on ominaisuuksiltaan Toyotaa huomattavasti parempi.

    Äänestä

  • Onneksi sakot tuplataan niin turbourpotkin pääsevät kurjuuden maksumiehiksi
    röyhkeillä ylinopeuksillaan.

    Äänestä

Romahdus on pysyvä. Huonoja ovat Tojon tuotteet.

Äänestä

Näkyy Tojon myynti sakkaavan vähän joka puolella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

NäinKävi kirjoitti:

Myydyin merkki oli Volkswagen ja Skoda kakkonen. Toyota oli kolmas niukasti ennen Fordia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu