Olen niin kyllästynyt tähän, että olen aina se viimeinen vaihtoehto. Jos keneltäkään ei saanut, niin yritetään josko edes minulta. Jos ei muita naisia ole löytynyt, niin voi yrittää minua, jos edes minä huolisin ja samalla etsitään koko ajan muitakin.
Ymmärrän minä sen, että en ole mikään kaunis nainen, joka saisi miesten päät kääntymään. Tai muutenkaan erikoinen, että olisi edes jotain, mitä tavoitella.
Mutta miksi ihan tavallinen nainen ei kelpaa. Tuntuu, että olen kaikille vain se yhden illan juttu, jota yritetään väkisin, kun kukaan muu ei suostunut. Enkä ymmärrä miksi kaikki kuvittelee, että minä olisin sellainen nainen. En todellakaan suostuisi mihinkään sellaiseen. Vai onko se juuri se "vika" minussa. Moni kavereistani, jotka ovat harrastaneet yhden illan juttuja, ovat nykyään parisuhteessa. Osa kihloissa, osa naimisissa ja lapsiakin löytyy. Ja minulla ei ole mitään.
Vai onko vika siinä, että etsin oikeasti hyvää miestä. Hyvää isää tuleville lapsilleni. En huoli mitään alkoholistia, huumeiden käyttäjää jota ei työnteko kiinnosta. Sellaisia miehiä minulle on ehdoteltu. Yksi oli sellainen, joka oli kahannut entistä tyttöystäväänsä useampaan kertaan. Jää vain miettimään, että miksi minun kaverini sellaisia miehiä minulle ehdottelee. Kun olen tutustumisen jälkeen kavereilleni sanonut, että ei kiinnosta, niin sitten vasta kerrotaan, että mitä vikoja siinä henkilössä mahdollisesti oli. En minä kuitenkaan niin epätoivoinen ole, että ihan mitä tahansa huolisin.
Jos minä edes joskus voisin jollekkin olla se, jonka oikeasti haluaisi, eikä vain se joka säälistä huolitaan. Jos edes joskus joku kiinnostuisi minustakin, vaikka olenkin vain ihan tavallinen.
Ymmärrän minä sen, että en ole mikään kaunis nainen, joka saisi miesten päät kääntymään. Tai muutenkaan erikoinen, että olisi edes jotain, mitä tavoitella.
Mutta miksi ihan tavallinen nainen ei kelpaa. Tuntuu, että olen kaikille vain se yhden illan juttu, jota yritetään väkisin, kun kukaan muu ei suostunut. Enkä ymmärrä miksi kaikki kuvittelee, että minä olisin sellainen nainen. En todellakaan suostuisi mihinkään sellaiseen. Vai onko se juuri se "vika" minussa. Moni kavereistani, jotka ovat harrastaneet yhden illan juttuja, ovat nykyään parisuhteessa. Osa kihloissa, osa naimisissa ja lapsiakin löytyy. Ja minulla ei ole mitään.
Vai onko vika siinä, että etsin oikeasti hyvää miestä. Hyvää isää tuleville lapsilleni. En huoli mitään alkoholistia, huumeiden käyttäjää jota ei työnteko kiinnosta. Sellaisia miehiä minulle on ehdoteltu. Yksi oli sellainen, joka oli kahannut entistä tyttöystäväänsä useampaan kertaan. Jää vain miettimään, että miksi minun kaverini sellaisia miehiä minulle ehdottelee. Kun olen tutustumisen jälkeen kavereilleni sanonut, että ei kiinnosta, niin sitten vasta kerrotaan, että mitä vikoja siinä henkilössä mahdollisesti oli. En minä kuitenkaan niin epätoivoinen ole, että ihan mitä tahansa huolisin.
Jos minä edes joskus voisin jollekkin olla se, jonka oikeasti haluaisi, eikä vain se joka säälistä huolitaan. Jos edes joskus joku kiinnostuisi minustakin, vaikka olenkin vain ihan tavallinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ihan varmasti olet ensimmäinen ja ainoa vaihtoehto jollekin miehelle. Pidät vain silmät ja korvat auki, niin tunnistat hänet. Itse olen ihan tavallinen mies ja ajattelen ihmissuhteista koko lailla samoin, kuin mitä kirjoitat.
Minulla ei onneksi ole ollut kavereita, jotka olisivat tyrkyttäneet morsianehdokkaita. Ehkä miehillä tämä on erilaista tai sitten tiesivät vain kantani asioihin sen verran hyvin.
Pidä vain rohkeasti kiinni siitä mitä olet ja muista näyttää se avoimesti. En usko millään, että jäisit näin ilman hyvää miestä. Joskus tosin hyvätkin miehet kaipaavat hieman rohkaisua ja aktivoitumista teiltä naisilta.
Tämä on tietysti helppo sanoa, mutta iloisuus ja positiivisuus ovat tärkeitä juttuja ihan itselle ja usein herättävät myös toisten kiinnostuksen. Toivottavasti löytäisit näitä sisältäsi.
Kiitos. Jotenkin vain tuntuu, että ei enään edes osaa ajatella niin, että tuolla olisi joku minullekin. Kai minä kuljen laput silmillä koko ajan, niin en näe vaikka henkilöön törmäisinkin.
Ja ongelmana on myös se, jos löytääkin jonkun hyvän miehen, niin ei vain osaa edes uskoa, että hän olisi kiinnostunut. Vaikka merkkejä kiinnostumisesta olisi, niin minä en uskalla antaa mahdollisuutta. En uskalla ajatella niin, että se oikeasti voisi olla totta. En tiedä enää oikein itsekkään mitä tässä pitäisi tehdä.
Ainakin tekstisi perusteella vaikutat älykkäältä, koska osaat katsoa tilannettasi ulkopuolisen silmin. Luulenkin, että olosi kertoo henkisestä matkastasi ja kasvusta. Se ei tietysti lohduta sillä hetkellä, kun on huono olo, mutta valitettavasti kehittyminen vaatii joskus rankkojakin matkoja omaan sieluun ja ajatuksiin.
Kuitenkin, koska selvästi tiedät millaisen miehen tahtoisit, niin ehkä voisit yrittää antaa sellaisille mahdollisuuksia? Ei kai se ainakaan huonommaksi voi mennä kuin kaverien tyrkyttämät vaimonhakkaajat? Aloittaa voi vaikka ihan pienesti vaan juttelemalla. Ilman sen kummempia odotuksia.
Nämä ovat itselleni heränneitä ajatuksia ja tarkoitus ei ole ohjeistaa tai neuvoa mitä sinun pitäisi tehdä. Uskon, että sen sinä tiedät jo itsekin, kunhan vain saat hieman rohkeutta tunnistaa sen oikean suunnan. Intuitioon ja sydämeen kannattaa yleensä luottaa.
Kiitos.
Ihana, kun jaksat tuntemattomalle vastata näin, kun tuntuu täällä tulevan niin paljon turhaa tekstiä.
Olen vain niin ujo ihminen, että vaikka haluaisin niitä mahdollisuuksia antaa, niin ei meinaa uskaltaa. Ja jotenkin myös se pelko, että ei itse ole riittävän hyvä. Kai sitä on jotenkin joutunut pettymään niin useasti, että ei osaa edes ajatella, että kukaan hyvä minut huolisi.
Pitäisi yrittää vain ajatella juuri noin, että tutustuu toiseen ilman sen kummempia odotuksia. Mutta jotenkin kun on itsellä niitä tunteita heti, niin se tutustuminen vaikeutuu. Ajattelen kaiken niin vaikeasti.
Jostakin pitäisi nyt vain sitä rohkeutta saada.
Se on ihan totta, että tunteet asettavat joskus suuria kynnyksiä. Varsinkin ujommille ja herkemmille ihmisille. Mutta minusta sitä ei kannata pelätä, etteikö olisi riittävän hyvä. Jokainen on hyvä juuri omana itsenään.
Pettymykset tekevät varovaiseksi. Mikä on oikeastaan ihan hyväkin asia. Silloin minusta oppii paremmin kuuntelemaan sydäntään ja sitä, mikä tuntuu oikealta ja mikä ei.
Joskus elämä kysyy kärsivällisyyttä. Ehkä sen kautta on löydettävissä myös se rohkeus. Kahden ihmisen syvempi tutustuminen ottaa joka tapauksessa aikansa ja mielestäni mitään hyvää ja kestävää ei voi rakentaa kovin nopeasti. Tunteitaan joutuu käsittelemään joka tapauksessa aika paljon yksikseen. Minun mielestä sen tutustumisen voi yrittää tehdä niistä huolimatta.
Ja yksi juttu on tietysti se, että mitä pahaa siinä sitten olisi sanoa toiselle, että tykkää. Vaikka toinen ei ihan samoin tuntisikaan. Kai lähtökohtaisesti ihmiset pystyvät keskustelemaan tunneasioistakin. Se tietysti vaatii ensin jonkinlaisen luottamuksen syntymisen.
Kiitos.
Minusta jotenkin tuntuu, että olen jo pilannut mahdollisuuteni tähän kyseiseen mieheen, joka ajatuksissani pyörii. Haluaisin kyllä hänen kanssaan selvittää asiat ja tottakai edelleen toivon, että oikeasti voisimme tutustua kunnolla, sitten näkisi sen, että olisimmeko me ne oikeat toisillemme. Ja minä tietysti toivon, että olisimme.
Ja jos emme lopulta olisikaan, niin haluaisin kuitenkin hänen tietävän tunteistani. Ja haluaisin, että hän oikeasti saisi tietää syyn tähän tyhmään käytökseeni, ettei hän vain kuvittele niin, että hänessä olisi jotain vikaa.
Minä niin toivon, että tämän kesän aikana voisimme selvittää asiamme hänen kanssaan. Samalla minä pelkään, että mitä jos minä tilanteen tullen, en taaskaan ole tarpeeksi rohkea etenemään asian suhteen. Mitä jos minä taas pakenen, vaikka oikeast haluaisin vain selvittää asiani hänen kanssaan.
Tai mitä jos hän ei enään halua. Jos hän on jo jatkanut elämäänsä.
Mitä enemmän minä mietin, sen sekaisampia ovat ajatukseni.
Samoissa tunnelmissa olen välillä itsekin. Tekee hyvää olla toisen lähellä, mutta sitten väliin tulee huono omatunto siitä, että kokee tyrkyttävänsä seuraa, jos toinen ei sitä oikeasti haluakaan. Vaikea sanoa, kaippa hän sitten sanoisi, jos ei seurastani todella välitä.
Olen kyllä itse yrittänyt avautua pikkuhiljaa hänelle siitä, mitä sisimmässäni olen. Se täyden luottamuksen syntyminen vain ottaa omasta puolestani aikaa, vaikka järjellä tiedänkin, että häneen voisi luottaa. Olen yrittänyt olla läsnä hetkessä ja viedä keskustelua sellaisiin suuntiin, jotka eivät ahdistaisi häntä tai itseäni liikaa. Tarvitsisin vain sellaisen sopivan hetken, missä voisimme puhua avoimesti kaikesta. Toivon, että saisimme (ja että hän haluaisi) sellaisen hetken järjestymään.
Omassa päässään asiat saa kyllä aika helposti sekaisin. Ja se, ettei voi puhua kaikesta, pahentaa tätä sekasotkua. Mutta tulevaa ei ehkä kannata liiaksi murehtia. Asiat kyllä yleensä järjestyvät, kun pyrkii niitä itse jäsentämään. Sinulla on itsessäsi tuo halu toimia ja uskon, että se on jo hyvä pohja kaikelle.
Olo tulee erityisen ristiriitaiseksi siitä, kun näkee toisesta ihmisestä asioita, joita tunnistaa myös itsessään, mutta ei tiedä syitä esimerkiksi käytöksen taustalla. Minä näen hänessä herkkyyttä ja vähän pelkoakin, jotka hän kyllä piilottaa taitavasti. En vaan tiedä onko se pelko esimerkiksi huonojen kokemusten tuomaa vai sitä, että hän pelkää loukata minua, koska ei tunne samoin minua kohtaan.
Sen verran olen kyllä edistynyt, että olen hänelle ilmaissut haluni olla jatkossakin tekemisissä ja myös sen, että olen tarvittaessa tukena kaikessa. Toiveeni on, että hän tarttuisi tähän, mutta todellisuus voi olla toista. Sille en voi mitään, mutta sen verran syviä tunteeni ovat, että kävi niin tai näin, niin toivon hänelle kaikkea hyvää ja rakkautta elämään.
Niin, minun on nyt vähän vaikea sanoa tuohon mitään, kun en itse ole kaivattuni kanssa päässyt ikinä keskustelemaan, että millä tavalla se ujous sitten siinä lähellä näkyisi. Mutta jotenkin tuntuu, että kyllä varmasti jollain tavalla antaisi edes ymmärtää, että ei kiinnosta. Toisaalta taas, kun ajattelee minunkin käyttäytymistäni, niin en ole antanut miehen edes lähestyä minua, vaikka olenkin oikeasti kiinnostunut. Todennäköisesti hän ajattelee, että minulla ei edes mitään tunteita ole. Enkä oikein enään tiedä, että miten onnistun näyttämään hänelle, että niitä tunteita onkin, vaikka olen käyttäytynyt täysin päinvastoin.
Välillä minua vain pelottaa juuri se, että vaikka minä haluankin tässä tilanteessa nyt edetä hänen kanssaan, niin kun ei oikeasti yhtään tiedä mitä hän ajattelee. Joko hän on unohtanut ja jatkanut elämäänsä, vai haluaako hänkin edelleen ottaa selvää meidän tilanteestamme. Ja jos hän on jo jatkanut elämäänsä, niin sekoittaako se sitten hänen asioitansa, jos minä yhtäkkiä yritänkin edetä.
Toisaalta tuntuu, että kun itse on ollut sellaisissa tilanteissa, että on jonkun miehen kanssa tutustunut ja itse ei ole ollutkaan kiinnostunut, niin en ole sitä suoraan hänelle viitsinyt sanoa, mutta tavallaan vältellyt. En halua päästää liian lähelle ja kaikki kosketus tuntuu pahalta. Mutta toisaalta taas kun miettii tätä tilannetta mikä nyt on, kun on oikeasti niitä tunteita, niin en silti ole uskaltanut päästää sitä miestä lähelleni. Hänen kanssaan en ole uskaltanut edes tutustua, vaikka on juuri sellainen mies, minkä minä oikeasti haluaisin.
Ehkä teidän vain pitäisi puhua asiasta ihan suoraan. Mutta ymmärrän, että se ei ole helppoa. Se toinen saattaa säikähtää, jos yhtäkkiä kertoo suoraan tunteistaan ja toiveistaan. Kun ei voi oikein tietää, että miten se toinen sen ottaa. Vaikka niitä tunteita itsellä olisikin, niin jos se tulee liian äkkiä, niin siihen ei välttämättä osaa suhtautua heti järkevästi, vaan saattaa perääntyä tilanteesta.
Keskusteluakin voi periaatteessa alkaa rakentamaan ihan pienistä palikoista. Alkaa vaikka aluksi vain tervehtiä kohdatessa ja siitä pikkuhiljaa sitten ottaa lisää puheenaiheita tilanteen mukaan. Tässä jää aina toisellekin mahdollisuus keskustelualoitteeseen. Tällä tavoin pystyy ehkä vähän paremmin hahmottamaan myös sitä toisen ihmisen elämäntilannetta ja mielialaa.
Yleisesti ottaen uskon, että rehellisyys on aina kannattavaa ja erityisesti ihmissuhteissa. Mitään sellaista, mikä tuntuu pahalta, ei kannata tehdä. Olen pohtinut paljon samaa, miksi hyvä saattaa pelottaa joskus jopa enemmän kuin paha. Joskus voi kokea olevansa riittämätön sille toiselle. Ei usko olevansa tarpeeksi hyvä. Mutta tämä pitäisi kyllä jättää sen toisen ihmisen ratkaistavaksi. Jos kelpaa itselleen, niin kelvannee aika monelle muullekin.
Suoraan tahtoisin puhua, mutta se vaatii vielä hieman pidemmän tutustumisjakson, luottamuksen ja oikean hetken. Kaikki eivät varmasti ajattele näin, mutta minusta myös toista tulee kunnioittaa sen verran, ettei aiheuta toiselle ahdistusta. En tiedä auttaisiko sinua, jos lähtisit purkamaan osiin sitä pelkoa, miksi et ole uskaltanut tutustua. Ehkä se olisi helpompi käsitellä pienemmissä osissa?
On on. Täällä on sinulle ylläribylläri, ota kiinni
Niin, kun edes kohtaisimme hänen kanssaan joskus niin, että voisi oikeasti alkaa keskustelemaan. Senkin takia tulee toisinaan mietittyä, että ei häntä ehkä kiinnosta, kun ei oikeastaan ole tavallaan tavoitettavissa. En nyt oikein tiedä miten tämän selittäisi.
Olen yrittänyt miettiä tuota, että miksi en ole uskaltanut tutustua, mutta en oikein edes tiedä siihen syytä. Olen vain niin ujo. Ja myös se, että minua on paljon kiusattu, niin en osaa edes ajatella, että joku nyt yhtäkkiä olisi kiinnostunut. Ja en jotenkin uskalla... Mitenhän tämän nyt selittäisi. Niinkuin minulla olisi sellainen kuori, jonka sisään en päästä ketään, ainakaan helpolla.
Sinä vaikutat kyllä ihanalta mieheltä, kun osaat ajatella asioita toisen kannalta ja edetä sen mukaan.
Kiusaaminen varmasti vääristää minäkuvaa. Ujous ei kuitenkaan sinänsä ole huono ominaisuus. Itsekin olen pohjimmiltani ujo. Varsinkin, jos on tunteita mukana. Olen kuitenkin yrittänyt ajatella ujouttani positiivisena ominaisuutena. Samalla tavalla olen pitänyt myös kuorta suojanani, mutta nyt viime aikoina olen yrittänyt pikkuhiljaa luopua siitä. Olen yrittänyt kertoa ihmisille joitakin henkilökohtaisia asioitani. Se on ollut aika vapauttavaa, vaikka hänelle en ole vielä kovin paljoa uskaltanut jutella.
Kiitos kehuista, mutta en minä oikeasti ole mikään kovin ihana. Minussa on myös pimeät puoleni. Ja voi olla, että toinen saattaa kokea etenemiseni liian verkkaisena tai luulla, etten ole kiinnostunut, koska en heti avaudu. Luulen kyllä, että osaan jonkin verran halutessani lukea ihmisiä, mutta tunteiden ollessa vahvasti mukana tästäkään ei ole oikein apua.
Omien tunnelukkojen avautuminen vaatii usein pitkän ajan ja monesti myös sattumia. Samoin turvallinen ja luotettava ympäristö on tärkeä, jotta uskaltaisi olla avoin. Toivottavasti pystyisit tarttumaan tällaisiin tilaisuuksiin sitten, kun elämä niitä tiellesi tarjoaa.
Kuules, ihan sama täällä. Mä olen niin oksettava, luotaantyöntävä läski, ettei kukaan kiinnostu, viiti edes katsoa mitä sisällä olis.
Kyllähän tuo tutulta kuulostaa, tuo epäilys, että on se viimeinen vaihtoehto. Tyhmä, kiltti ja vedätettävissä, lisäisin. Mutta nykyään ajattelen toisin. On tullut lisää itsevarmuutta ja itsetuntemusta. Kyllä mä kelpaan sellaisena kuin olen, eikä kaikkien tarvitse minusta pitää. Jos jollekin joku muu on parempi, viehättävämpi, se ihminen ei ole mua varten. Se ihminen tekee palveluksen, jos valitsee jonkun toisen. En mäkään tyydy kenenkään, joka ei kiinnosta ja jota en halua. Miksi tyytyisin. Tsemppiä sulle. Kerää ympärillesi ihmisiä, joiden seurassa on hyvä olla. Jotka arvostavat sinua. Saatat löytää sen oikean.
Et sinä ketään saa tuolla tavalla.
Niin... Voihan siinä niinkin käydä.
En olisi viimeinen vaihtoehto, olisin paras vaihtoehto !
Niin olisit niin
En itsekkään etsi Barbia enkä missiä. Totta, joskus tulee ihasteltua kauniita naisia. Kyllä tuo ensimmäinen ja viimeinen emäntä, joka veisi sydämmen, sen tekisi muilla avuilla kun pelkästään kauneudellaan ja muodoillaan. Tavallinen "mummo" sen olla pitää. Kaikkihan rupsahtaa ikääntyessä, toiset enemmän toiset vähemmän. Ja kauneushan on katsojan silmissä?