Masentunut ihminen

Tuommoisesta olotilasta minäkin miltei päivät pääksytysten kärsin. Olen asettanut, tai joka tapauksessa on, tavoitteita itselleni, monenlaista päämäärää ja tehtävää todella olisi, mutta en saa mitään aikaan. Koko ajan vain jauhaa pää, että tarttis ja tarttis. Olenko laitellut rimaa liian korkealle, millä tavalla kätevä ja aikaansaapa, fiksu, olisin, mutta sitten tavoite karkaa koko ajan korkeammalle. En yllä mihinkään, aina kaikki tekemiseni ja velvoitteeni tuntuvat olevan ihan kesken. Mulla on jatkuva outo stressi, levottomuus, keskittymättömyys. En ollenkaan osaa rentoutua, en sen vertaa että pysähtyisin lukemaan vaikka kirjaa.
Tämä on kamala tunne, tosi stressaava. Päiväni täyttyvät kuin jostakin oudosta jahkaamisesta. Myös olen alkanut olla yhä syrjäänvetäytyvämpi, vertailen itseäni alakanttisena muihin ihmisiin, siksi melkein vieron heitä, siis tuttuja. - Tämä kuvaus nyt ei auta sinua paitsi vertaisena, jotta et sinä ole yksin.

Minun ulkonainen tilanne on erilainen kuin sinulla. Olen jo yli 6-kymppinen nainen, työelämästä siis vapautettu sekä elän yksinään. Yhden hengen kotia olen pyrittänyt ja itsekseni oleillut tätä elämää aina. Syytä siihen en tiedä noin äkkiseltään. Mutta jos pengon, niin hienoja selityksiä löydän. Mua niinku lohduttaa, että voi tuntua yhtä hankalalta päivät päästään, vaikka on puoliso ja varmasti mielenkiintoinen lapsi jota seurata ja vielä koirakin, tykkäisin omistaa edes lemmikin. Vaikka elät noin kuin kerroit, niin se paljastaa minulle, ettei minun kurjan olon tunteet ja tehottomuuteni elämäni ns. suorittamiseen johdukaan tästä yksinäisyydestä. Monesti niin aattelen, että jospa vaan edes joku kuka tahansa muukin elelisi saman katon alla, niin siitä varmaan saisi jotakin itua jokaiseen päivän lähteä askartelemaan asioitaan, tehtäviään ja vaikka niitä mukaviakin touhuja. Mutta kun luin tekstisi, tulee käsitys, että syy tällaiseen tilaamme on syvemmällä. - Halusin tässä yökyöpelinä kommentoida esiintuloasi, koska et ollut vielä vastauksia saanut.... Tällaista kirvoittui minun mieleeni.

Et varmaan voi muuttua heti yliahkeraksi ja energiseksi, mutta voit tehdä pieniä tekoja.

Pahin virhe on erakoitua kokonaan sinne neljän seinän sisälle. Yritä käydä joka päivä ainakin ulkona, jos et muuten niin vähän luonnossa oleskelemassa. Siivousta ei kannata ajatella isona kamalana möykkynä joka pitää hoitaa kokonaan heti, vaan päätät vaikka tehdä joka päivä jonkun pienemmän jutun, josta ajan myötä tulee se iso kasa.

Ei keskivaikeasta masennuksessa parannuta viikossa tai kahdessa, tai pelkästään niin päättämällä. Pieniä askelia oikeaan suuntaan, niin joku päivä on helpompi olla.