Taas olet alkanut epäillä

et ymmärtänyt sitten et aloittaja puhui juuri oikealle, omalle henkilölleen, vain sinä olet siinä ylimääräinen ja änkesit itsesi lausumaan kuolemattomia naurettavuuksia.
kukaan susta puhunut mitään.

syntymätyhmäkö kirjoitti:

et ymmärtänyt sitten et aloittaja puhui juuri oikealle, omalle henkilölleen, vain sinä olet siinä ylimääräinen ja änkesit itsesi lausumaan kuolemattomia naurettavuuksia.
kukaan susta puhunut mitään.

Aika julmasti kirjoitatte tuntemattomille..

Mitäsnoista kirjoitti:

Aika julmasti kirjoitatte tuntemattomille..

hyvin totuudenmukaisesti ja niin pitääkin, mietihän mitä tämä vastaaja sanoi aloittajalle.

Annahan itse niitä tunnisteita?

Lähe meneen kirjoittamasta törkeyksiä!

Huomionhakusionpohjaton kirjoitti:

Lähe meneen kirjoittamasta törkeyksiä!

et vastannut kysymykseeni , vai vastasitko ?

Miten suhde hänen kanssaan sulkisi muut ulkopuolelle?

Eikös sitä vaan voi järjestellä asiansa niin, että kaikki mahtuu siihen elämään?

sitä että voisi järjestellä asiansa niin ja siihen pyrinkin. Mutta välillä tuntuu siltä että nämä muut ovat ne jotka selkänsä kääntävät. Ehkä he kokevat että en ole enää se sama mihin ovat tottuneet ja eivät siksi voi enää sietää minua. Onhan se kuitenkin totta että oikean rakkauden löytäminen muuttaa ihmistä ja ehkä se prosessi on jo käynnissä ja näkyy minusta jo. Välillä kuitenkin tulee todella outoja hetkiä kun ei tiedä voiko mihinkään luottaa. Kaikki tuntuu murtuvan ympäriltä mutta samalla kuitenkin on myös pelko siitä. Toivottavasti ymmärrettävissä tekstini.

Kyllätahtoisin kirjoitti:

sitä että voisi järjestellä asiansa niin ja siihen pyrinkin. Mutta välillä tuntuu siltä että nämä muut ovat ne jotka selkänsä kääntävät. Ehkä he kokevat että en ole enää se sama mihin ovat tottuneet ja eivät siksi voi enää sietää minua. Onhan se kuitenkin totta että oikean rakkauden löytäminen muuttaa ihmistä ja ehkä se prosessi on jo käynnissä ja näkyy minusta jo. Välillä kuitenkin tulee todella outoja hetkiä kun ei tiedä voiko mihinkään luottaa. Kaikki tuntuu murtuvan ympäriltä mutta samalla kuitenkin on myös pelko siitä. Toivottavasti ymmärrettävissä tekstini.

Ymmärrän. Mutta ihmeellistä jos on olemassa ystäviä, jotka eivät voisi tätä muutosta ja tilannetta hyväksyä. Ovatko he silloin ystäviä laisinkaan?

ajatus väkisin herää että olivatko edes niitä mutta samalla saa myös kysyä mitä se ystävyys sitten on ja onko sitä edes? Onko kaikki ollut jotain pelkkää kulissia? Se on kuitenkin ollut vähän pelottava ajatus kun on tuntunut että mihinkään ei voi luottaa. Ilman luottoa asioista jota ei keltään saa tekee elämästä hankalaa.

Mutta minusta rakkaus, joka tekee meistä parempia ihmisiä, ei voi olla koskaan väärin.

tarkennahan kirjoitti:

Mutta minusta rakkaus, joka tekee meistä parempia ihmisiä, ei voi olla koskaan väärin.

olekaan. Ehkä toisen rakkaus voi kuitenkin olla jollekin asia mitä tämä ei toivo koska elämähän on toisille kilpailua. Joku ehkä kokee hävinneensä sen kilpailun jos toisella alkaakin mennä rakkauden myötä paremmin. Paljon riippuu lähtökohdista ja ihmiset ovat kateellisia. Jos lähtökohdat elämään yleensä ovat olleet heikonlaiset niin ns. paremmat piirit eivät kestä pohjalta tulleen menestystä koska se saattaa heidät naurunalaisiksi??

Eihänse kirjoitti:

olekaan. Ehkä toisen rakkaus voi kuitenkin olla jollekin asia mitä tämä ei toivo koska elämähän on toisille kilpailua. Joku ehkä kokee hävinneensä sen kilpailun jos toisella alkaakin mennä rakkauden myötä paremmin. Paljon riippuu lähtökohdista ja ihmiset ovat kateellisia. Jos lähtökohdat elämään yleensä ovat olleet heikonlaiset niin ns. paremmat piirit eivät kestä pohjalta tulleen menestystä koska se saattaa heidät naurunalaisiksi??

Aika raadollista, mutta toisaalta ymmärrän kyllä. Itsekin olen hiukan vieraantunut osasta kavereistani juurikin siksi, että he ovat saavuttaneet sen ura, parisuhde, oma koti -vaiheen ja itse olen yhä se alisuorittava sinkku. Ja vaikka materialla ei olisikaan merkitystä niin erilaiset elämänvaiheet erottavat. Ei enää osaa asettua toisen asemaan.

Mutta sanoisin, että he jotka ovat todellisia ystäviä palaavat kyllä myös takaisinkin hetkellisen vieraantumisen jälkeen. Ja tuollaisessa tilanteessa kyllä pitäisi vain osoittaa tukea ja kannustusta.

tarkennahan kirjoitti:

Aika raadollista, mutta toisaalta ymmärrän kyllä. Itsekin olen hiukan vieraantunut osasta kavereistani juurikin siksi, että he ovat saavuttaneet sen ura, parisuhde, oma koti -vaiheen ja itse olen yhä se alisuorittava sinkku. Ja vaikka materialla ei olisikaan merkitystä niin erilaiset elämänvaiheet erottavat. Ei enää osaa asettua toisen asemaan.

Mutta sanoisin, että he jotka ovat todellisia ystäviä palaavat kyllä myös takaisinkin hetkellisen vieraantumisen jälkeen. Ja tuollaisessa tilanteessa kyllä pitäisi vain osoittaa tukea ja kannustusta.

mitä tarkoitat. Ehkä nämä ajanjaksot elämässä ovat tälläisiä kaaottisiakin kun ihmisiä stressaa mitä heistä tulee isona jne ja siksi se ehkä on sellaista kilpailua ja aikuistumista. Itsellä ei kuitenkaan ole ollut koskaan erityinen kiire "aikuistua" mutta en väitä että nauttisin tästä yksinäisyydestäkään. Tahtoisin vakiintua ja aloittaa sen uuden elämän. Samaa mieltä ystävistä.