Puolustusvoimissa kukaan kokenut seuraavaa? - Voi olla laaja vaivan aiheuttaja henkilökohtaista jaksamista ja persoonaa ajatellen.
Suomessa ilmenevät häiriöt parhaiten havaitsee sisätiloissa tämän aiheuttajan, omissa oloissa ilman ylimääräistä toimintaa keskittyessä voisi osa ihmisistä havaita ylimääräistä ääntä aiheutuvan huoneistoon ja sama häiriön aiheuttaja vaikuttaisi voivan vaivata myös osittain fyysiseen puoleen - ja tätä kaikkea huoneiston ulkopuolelta, ehkä myös - jos kukin vain keskittyy omiin ajatuksiinsa, joita tulisi vaivalla saada mieleen - voisi huomata jostain kumpuavan ylimääräistä signaalia häiriten ja sotkien omia mietteitä ja omaa keskittymistä - tämän voisi huomata ainakin ennen pitkää kokeillessaan vastaavaa testiä uudemman kerran. - Voisi kukin ehkä korvansa tukkiessaan kuulla sähköisen laitteen ääntä ja silmässä kenties sinertävää rakeisuutta tai rakeisuutta silmiä painaessa kuoppiinsa - - ehkä osa vaivasta ainakin on koitunut jostain mitä on tunkeutunut aistielimiin. Kaiken tämän lisäksi vaikuttaisi tähän liittyvän tietojen urkintaa - eräät henkilöt vaikuttaisivat saavan omia arkaluontoisia tietoja - ehkä naapurista käsin.
--- Näkö ja kuulo -aistielimet olisi hyvä tarkastuttaa eri keinoin ettei mitään ylimääräistä olisi niihin joutuneet - kuten mitään mekaanista. Noituutta? Ainakin opittava erottamaan häiritsevä puoli omasta puolestaan ja oltava rauhallinen - näistä häiriöstä voisi kertoa myös eteenpäin - ja oltava varuillaan tieto-identiteettivarkauden ja häiriön aisteihin vaikuttavan puolen kanssa -- ei saisi antaa vaikuttaa ohjaten liiallisuuksiin.
Ehkä signaaleja lähettävät tornit voisivat aiheuttaa ongelmia - voisiko lakeihin vaikuttaa että asiaa voisi taitavimmin selvittää.
Kaikkiin lääkäreihin kun ei aina ole luottamista ja viranomaisten valtuudet ovat rajalliset.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.