Valokuitua saatava rakentamattomallekin alueelle

sopimusonsopimus

Muissakin kunnissa alueita, joissa valokuitua ei rakennettu sopimuksen mukaisesti!!!



Suomussalmi vaatii Kaisanet Oy:tä rakentamaan laajakaistaverkon sopimuksen mukaisessa laajuudessa. Samaa mieltä on Kainuun liitto.

Kaisanet Oy on ilmoittanut Suomussalmen kunnalle, että Puraksen, Kiannanniemen ja Myllylahden laajakaistahankkeiden toteuttaminen sopimuksen mukaisesti on sen mielestä kohtuutonta.

Laajakaistan rakentaminen on aikaisempina vuosina edennyt niin, että mikäli jollakin alueella ei ole ollut lainkaan tilaajia, operaattorin ei ole tarvinnut rakentaa verkkoa, vaikka rakentaminen olisi sisältynyt alkuperäiseen hankkeeseen.

Suomussalmen kunnanhallituksen mukaan Puraksessa, Kiannanniemellä ja Myllylahdessa tilaajia kuitenkin olisi kohtalaisesti.

Osa liittyjistä on yrityksiä, joiden toiminnalle toimivat tietoliikenneyhteydet ovat välttämättömiä. Nykyään monella käytössä olevat Wimax-yhteydet lakkaavat toimimasta viimeistään vuoden 2016 lopussa.

Myllylahden ja Kiannanniemen kyläyhteisöt sekä alueella toimivat maatilayrittäjät ovat ilmaisseet huolensa laajakaistayhteyksistä sekä vaatineet toimivia yhteyksiä. Puraksessa Wimaxin korvaavien verkkojen toimintaa rajoittaa syrjäinen ja valtakunnan rajaa lähellä oleva sijainti.

Kaisanet Oy sitoutui toteuttamaan Suomussalmen kunnan alueen laajakaistahankkeen helmikuussa 2011 tehdyllä sopimuksella. Vuoden 2014 hankealueet olivat Näljänkä-Niva ja Raate-Puras. Näljänkä–Niva-hanke on valmistunut sopimuksen mukaisesti. Suomussalmen kunnanhallitus käsitteli asiaa tiistaina.

9

129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ÄLÄKAIVAOJAA

      Turha on maata tonkia ja kaapeleita laitella kun kohta on käytössä 5 G NOPEUS JOSSA
      NOPEUS JA MAKSUT PALJON HALVEMMAT ,OULUSSA TESTAAVAT KEHITTÄVÄT
      SITTEN VOI SYRJÄ KYLILLEKIN TULLA..

      • erityisasiantuntia

        5G vaati valokuidun tukiasemaan ja niitä tukiasemia pitää olla n. 100m välein eli joka sähköpylväässä. Eli ei tule korpiin. 5G voi ajatella kodin wlan-tukiasemaksi, kantavuus on niin lyhyt.


    • Hyväsuomussalmi

      Suomussalmen kunta esittää Kaisanet Oy:lle, että kunnan alueen laajakaistaverkko rakennetaan loppuun siten, että liittymisehdot säilytetään kesän 2014 mukaisina.

      Kunta esittää Kaisanet Oylle, että laajakaistan Kiannanniemen osuus rakennetaan välille Viitostie–Kiannanniementie 86.

      Myllylahteen ehdotetaan rakennettavaksi yhteys nykyisen verkon ja Kiekintie 81:n välille sekä Pyyvaarantieltä Myllylahdentie 162:een saakka.

      Puraksella nykyinen verkko esitetään yhdistettäväksi Puraksentie 139:ään asti.

      Suomussalmen kunnanhallitus käsitteli asiaa tiistaina.

      Suomussalmen tekniset palvelut esitti kesäkuun alussa kunnanhallitukselle, että Kaisanet Oy velvoitetaan toteuttamaan laajakaistaverkon rakennustyöt 2011 tehdyn sopimuksen mukaisessa laajuudessa. Samaa mieltä oli Kainuun liitto.

      Sen jälkeen Laajakaista kaikille 2015 -hankkeen Suomussalmen ohjausryhmä kokoontui 10. kesäkuuta.

      Tuolloin Kaisanet Oy:n edustaja ilmoitti, että mikäli yhtiö velvoitetaan rakentamaan verkko sopimuksen mukaisessa laajuudessa, hinnoitellaan liittymät sopimuksen mukaisilla hinnoilla.

      Tämä menettely johtaisi liittymishintoihin, jotka vaihtelevat 1 705 - 13 485 euron välillä. Kokouksessa sovittiin, että Kaisanet Oy tekee Suomussalmen kunnalle esityksen verkon loppurakentamisesta.

      Kaisanet Oy oli ilmoittanut huhtikuussa Suomussalmen kunnalle, että Puraksen, Kiannanniemen ja Myllylahden laajakaistahankkeiden toteuttaminen sopimuksen mukaisesti olisi ollut sen mielestä kohtuutonta, vaikka alueilla on tilaajia.

      Sopimuksen mukaan laajakaistaverkkoa ei tarvitse rakentaa hankealueelle, jolla ei olisi lainkaan tilaajia, mutta rakentamatta olevalla Puraksen alueella olisi ainakin 10 tilaajaa, Kiannanniemellä 10 sekä Myllylahdessa 15.

    • fakt

      Ihmetyttää Kaisanetin markkinoinnin huonous. Hyrynsalmella se rakensi 5 km kaapelia
      yhden vakituistalouden tarpeisiin. 1 km:n päässä olisi ollut meitä mökkiläisiä 3 kpl, mutta ei tullut tarjontaa kaapeliyhteydestä. se siitä , netti toimii halvemmalla nyt ilmoja pitkin.

    • konservatiivi1

      Kuhmossa toinen meininki, syrjäkylillä vedetään kaapeleita pitkin ojia talojen seiniin kiinni ja jos et halua liittyä osuuskunnan jäseneksi, saat kaapelin ilmaiseksi.

    • kuituonpop
      • sanatontasanomaa

        antaa timon puhua vain muilta kuultua asiaa vaikka timo puhuu vain muuneltua totuutta kaikissa asioissa aivan mitään saamaton kansanedustaja olisi vain pysynyt kepun tupailloissa kertomassa kepulaista ilosanomaa.


    • Ilima

      Näljänkä-Niva kuitu ei ole toteutunu niinkuin luvattiin,12 taloutta jättivät ilman runkokuitua ja mahdollisuutta kuituun. Olisi ollut ottajia muttei tarpeeksi niin ei vedetty ollenkaan. mökkiläisiäkin olisi ollu pilvin pimein mutta EI.

    • Asunkerrostalossa

      Maksamalla olisi saanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      129
      6020
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      57
      4346
    3. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      58
      2771
    4. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      28
      2628
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1865
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      15
      1534
    7. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      34
      1392
    8. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      24
      1351
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      27
      1187
    10. T, miten mun pitäis toimia

      Olen niin toivottoman ihastunut suhun...ollut jo liian,monta,vuotta. Lähestynkö viestillä? Miten? Sun katse...mä en kest
      Ikävä
      43
      1131
    Aihe