En tiedä enää mistään mitään. Olen liian pelokas kysymään, aikaa kun on kulunut. Olen jähmettynyt paikoilleni - ja se tuntuu pysyvältä. Joskun niin iloinen tunne on saanut surumielisiä sävyjä. Kauniit muistot voi satuttaa, jos tietää että uusia ei välttämättä tule. Se mikä oli joskus todellista, tässä ja nyt, on kaukainen ja säröjä saanut haave. Tuntuu kuin välillämme olisi nykyisin lasiseinä: kumpikaan ei saa ääntä läpi, vaikka hetkittäin olemmekin siinä toistemme edessä. Kumpikaan ei tiedä, kuinka rikkoa lasi. Yritän tarttua niihin muutamiin asioihin, jotka antavat minulle toivoa jostain, sinusta. Jotka antavat toivoa siitä, että jokin voisi olla joskus mahdollista. Kun muistan ilmeesi, en saa niistä kunnolla otetta enää.
Valoni yössä
eikellekään
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vain se toivo siitä, että mitä joskus oli oli todellista ja toivo siitä, että tulee vielä mahdollisuus uudelleen auttaa jaksamaan elämässä. Muilla asioilla ei ole enää väliä.
Kyllä kaikki oli ihan todellista ja mahdollisuus tulee kyllä, voit olla varma siitä :)
"Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku."
En tiedä näinkö se on.
Ikuisesti jatkuva yö. Vain korkealla tuikkivat tähdet valonaan. Valoaan loistaen. Minun tähteni siellä kaukana. Meidän vuoksemme, ei tähteeksi kenellekään. Tuikkisiko minun tähteni vain. Minun tähteni minun tähteni.
Valoisat yöt näin kesäisin. Kaunis aloitus. Alan nukkumaan tai ensin lukemaan. En sotke sanoja enempää.
Mitä menetät, jos kysyt? Mitä menetät, jos et kysy? Kummassa tilanteesta menetät enemmän? Mietipä asiaa. Tietääkö toinen varmasti, että edes haluat rikkoa lasin välitänne? Toisen ajatuksia ei voi tietää, jos ei kommunikoi tämän kanssa. Itse en kadu hetkeäkään tilanteita, joissa uskalsin ottaa ansioista selvää ja toimia.
Samanlaisia tunteita mutta monta erilaista tarinaa. Mikä on lasiprinssin/prinsessan kertomus ja miksi aloite tuntuu niin vaikealta? Itse pelkään että olen suututtanut toisen ja halutessani saisin häneen yhteyden mutta en uskalla enää vaivata vaikka kuinka paljon onki jälkikäteen asia harmittanut. :p
Anteeksi, lainaan nyt ketjuasi:
- minä ymmärrän asioista oikeastaan aika paljonkin, en ainoastaan "sen verran". (kommenttinne oli törkeä)
- minun valitsemani elämisen ja olemisen muoto on ihan yhtä hyvä kuin kenen tahansa ja ei kaipaa mitätöimistä
- kenenkään rahkeet eivät riitä tekemään toisesta luonneanalyysia parissa tunnissa, varaa ensi kerralla riittävästi aikaa mikäli tunnet tarvetta siihen, koskee myös kausaalisuhteita ym selityksiä
- kaikki ei ole musta kiinni
Aloitus koskettaa. Sen tunne on surullinen, kun omakin suru on liian lähellä vielä.
Onneksi on se valo.
Meistä molemmat tietää että on vain sinä ja minä.Aikaa on kulunut liian paljon mutta se ei muuta mitään.Me olemme ja pysymme sillä meidät on tarkoitettu toisillemme.Tarvitsemme vain yhden askeleen toisiamme lähemmäksi.