Yksityiskohtiin sen enempää menemättä, olen viimeiset 6v elänyt vain lapsille, itselleni ei ole ollut aikaa uhrata edes ajatusta.
Pitkän työnhaun jälkeen sain oppisopimuspaikan ja viikkotunnit teoriaopintoineen ovat olleet vuoden verran yli 50; runsas vuosi vielä edessä.
Torstaina työpaikalla oli eräs kokous johon osallistuin. Pääsin takaisin oman työpöytäni ääreen: peukalot tuntuivat olevan irti, puutuneet ja näkökentässä mustia läiskiä. Päänsärky alkoi.
TK:n päivystyksessä ohjasivat suoraan tarkkailuhuoneeseen ja mittasivat verenpaineen ja -sokerin; molemmat normaaliarvojen ulkopuolella. Olin tk:ssa 4h, ajantaju täysin hukassa.Tajusin sentään soittaa ex-anopille, joka vastahakoisesti suostui noutamaan lapset yöksi luokseen.
"Tilasin" ystävän noutamaan minut kotiin ja nukuin klo 17-09. Kävin tk:ssa mittauttamassa verenpaineen, joka edelleen oli huippulukemissa.
Sairaanhoitaja piti saarnan, että pitäisi pitää huolta itsestään ja harrastaa urheilua; antaa aikaa itselleen, levätä.
Söin ja nukuin klo 15 saakka. Heräsin kun lapset tuotiin kotiin perjantai-iltapäivällä. Laitoin heille dvd:n päälle ja nukuin klo 20 saakka.
Eilisen päivän lapset katsoivat elokuvia ja minä torkuin, tein välillä ruokaa ja vaihdoin elokuvan; takaisin torkkumaan.
Nyt pitäisi aloittaa uusi elämä; mutta en tiedä mistä.
Tulotaso on nippa-nappa toimeentulotukirajan yläpuolella, eli sosiaalitoimistosta ei apua saa. Vuosi sitten kävin muutaman kerran valittamassa jaksamista... tai sen puutetta perheneuvolassa, josta ainoat tilanteen korjausehdotukset olivat pilleriresepti mielenterveystoimistosta ja lasten huostaanotto.
Mistä apua yh:n jaksamiseen?
Töissä pitää käydä ja kotityöt hoitaa, että lapsilla on säälliset oltavat. Taloudellisesta tilanteesta johtuen ei ole mahdollista palkata siivoojaa tai lastenhoitajaa.
LAsten isästä ei ole apua.
Pitkän työnhaun jälkeen sain oppisopimuspaikan ja viikkotunnit teoriaopintoineen ovat olleet vuoden verran yli 50; runsas vuosi vielä edessä.
Torstaina työpaikalla oli eräs kokous johon osallistuin. Pääsin takaisin oman työpöytäni ääreen: peukalot tuntuivat olevan irti, puutuneet ja näkökentässä mustia läiskiä. Päänsärky alkoi.
TK:n päivystyksessä ohjasivat suoraan tarkkailuhuoneeseen ja mittasivat verenpaineen ja -sokerin; molemmat normaaliarvojen ulkopuolella. Olin tk:ssa 4h, ajantaju täysin hukassa.Tajusin sentään soittaa ex-anopille, joka vastahakoisesti suostui noutamaan lapset yöksi luokseen.
"Tilasin" ystävän noutamaan minut kotiin ja nukuin klo 17-09. Kävin tk:ssa mittauttamassa verenpaineen, joka edelleen oli huippulukemissa.
Sairaanhoitaja piti saarnan, että pitäisi pitää huolta itsestään ja harrastaa urheilua; antaa aikaa itselleen, levätä.
Söin ja nukuin klo 15 saakka. Heräsin kun lapset tuotiin kotiin perjantai-iltapäivällä. Laitoin heille dvd:n päälle ja nukuin klo 20 saakka.
Eilisen päivän lapset katsoivat elokuvia ja minä torkuin, tein välillä ruokaa ja vaihdoin elokuvan; takaisin torkkumaan.
Nyt pitäisi aloittaa uusi elämä; mutta en tiedä mistä.
Tulotaso on nippa-nappa toimeentulotukirajan yläpuolella, eli sosiaalitoimistosta ei apua saa. Vuosi sitten kävin muutaman kerran valittamassa jaksamista... tai sen puutetta perheneuvolassa, josta ainoat tilanteen korjausehdotukset olivat pilleriresepti mielenterveystoimistosta ja lasten huostaanotto.
Mistä apua yh:n jaksamiseen?
Töissä pitää käydä ja kotityöt hoitaa, että lapsilla on säälliset oltavat. Taloudellisesta tilanteesta johtuen ei ole mahdollista palkata siivoojaa tai lastenhoitajaa.
LAsten isästä ei ole apua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pyydä Jumalalta apua! Hakeudu seurakuntaan, saat varmasti sieltä apua ja tukea, jos et luterilaisesta kirkosta välitä, hakeudu vaikka helluntaiseurakuntaan tai metodisteihin...he ovat aitoja ja välittäviä ihmisiä!
hei ystävä, sinun olotilasi on erittäin tuttu tunne itselleni. Noin viisi vuotta sitten olin samassa tilassa eikä mikään tuntunut enään miltään enkä jaksanut mitään. Neljä lastani olivat pieniä eikä lasten isästä ollut mitään apua, muuta kuin harmia. Elämäntilanteemme oli todella vaikea, asuimme lähiössä missä sattui ja tapahtui todella ikäviä asioita ja kävikin niin että omat lapseni joutuivat ikävät tragedian silminnäkijöiksi. Siitä sitten alkoi lasteni psyykkisten oireiden ja sairauksien hoito mitä kesti kaksi vuotta. En tiedä mistä sain sisua valvottuani seitsemän päivää yhtä kyytiä. Kuistenkin järjestin itselleni ja lapsilleni uuden asunnon ja muutimme samana iltana. Siitä alkoi eheytyminen. Lapset alkoivat pikkuhiljaa tervehtyä ja uskalsivat jo liikkua ulkonakin. Koulujen vaihto isommille pojilleni oli terapiaa. Itse annoin myös itselleni aikaa koska olin aivan loppu.
Kun sitten elämä tuntui tasapainoittuvat, olin alkanut lenkkeillä ja nautinkin jo yksinhuoltajuudestani. Olin ylpeä itsestäni koska olin selviytynyt suuresta elämänkriisistä yksin ilman kenenkään apua. Sain jopa niin paljon puhtia elämääni että laihdutin 16 kg ja pikkuhiljaa aloin kaivata "ihmisten ilmoille". Niinpä sitten eräänä lauantai-iltana uskaltauduin "ulos" ja kuin taivaan lahjana tutustuin mieheen joka oli aivan vastakohta ex-mieheeni verrattuna.
Tästä ajasta on kulunut nyt 5,5 vuotta ja elämä on ollut antoistaa. Opiskelen tällä hetkellä ja valmistun 2006 helmikuussa hoitajaksi. Haluan sanoa sinulle että siellä pimeimmänkin tunnelin päässä paistaa aurinko aivan varmasti.
Jos haluat keskustelukaverin niin voita aivan vapaasti ja luottamuksella kirjoitella iltojeni iloksi. Sähköpostiosoitteeni on [email protected].
Kaikkea hyvää ja jaksamista
Tuttu on tilanne, kaikkeni annan lapsille, olen niin helvetin lopussa, päässä humisee, verta tulee nenästä,
olen pyytänyt lasten äitiä apuun, ei siitä ole kuin harmia, viimeksi kun kävi, joi lasten ruokarahat, enää en sieltä apua pyydä,
hain lastenhoitajaa, viisi otti yhteyttä, annoin jopa ovikoodin että käyvät juttelemassa, kukaan ei tullut.
Yksin on jaksettava kaikki ja joulua meille ei sitten tule, sen rihkamajuhlan takia en tee yhtään mitään,
hyvä kun jaksan lapset hoitaa, eiköhän se ole tarpeeksi tehty.
Tutulta kuulosti.On kauheaa kun on jaksettava kunnes romahtaa.Meillä kituutetaan kuukaudesta toiseen,ja aina kuun lopussa on tili nollassa.Se "hyvä" puoli siinä,kun en jaksa enkä ehdi mitään,niin ei mene rahaa huvitteluun.
Olen sairastanut vaikean masennuksen ja kärsin migreenistä.Olen vieläkin lääkityksellä,ja on kuulemma parempi etten vielä hae töitä.Mutta selitäpä se ympäristölle,joka kuvittelee että "olen vain kotona."
Ota päivä kerrallaan.Tuskin lapsiasi ihan herkästi huostaanotetaan.Muutenhan olis huostaanotettuja lapsia Suomessa melko paljon.Toisaalta mietin,onko sijaisperheitä,jotka ottais lapset joskus viikonloppuna ja tukisi sinuakin.Lienee toiveajattelua,tuli vaan mieleeni.Kysy hoitoapua lapsille.Ja koita jaksaa mennä puolen tunnin kävelylle päivittäin.(No joo,enpä jaksa itsekään.)Mulla on helpompi,koska nuorin on jo 6v ja exäkin ottaa lapsia.Pahin on ohi,joskus vaan on tyhjä olo.Silloin kun lapset tappelee,exä soittaa vittuilusoiton ja kaveri soittaa ja kyselee koska hankin uuden miehen.argh!
Täytyy sanoa,että ihailen kuinka olet käynyt töissäkin.Ei ihme ettet jaksanut.Vaikutat niin selväjärkiseltä että koita löytää instanssi joka tajuaa mikä on tilanne.Minullakin on vielä oma elämä hukassa, mutta nykysin edes tunnen olevani suurinpiirtein ihminen.
Nyt menet hakemaan sairaslomaa ja heti. Minulle lääkäri sanoi, että jos et nyt uskalla pitää lomaa, kun pelkäät yrityksesi kaatuvan ellet ole koko ajan siellä, niin sitten se ainakin katuu, kun olet hoidossa muutaman kuukauden, raakaa puhetta, mutta herätti. Työnantajasi ymmärtää varmaan ehkä paremmin kuin luulet.
Sitten käytätä kaikki mahdolliset kanavat, että saisit helpotusta, omat sukulaiset, ystävät, pyydä vaikka lasten kummeja apuun. Älä nyt epäröi sillä ihminen saa väsyäkin.
Jos apua tarvitset,
lue minun kirjoituksiani totuus ja tietämys löytyvät sieltä.
Olen majakka.
Hei!
Jaksamista sulle. Olen itsekin menettänyt mielenkiinnon kodinhoitoon ja moneen muuhun. Kun ei töiden jälkeen jaksa niin ei jaksa. Saamattomuus on vallannut... Masentavaahan se on katsella epäsiistiä kotia, mutta kyläilijät harvassa, joten meillä eletään niinkuin eletään!
Kaksi (myös yh-äitejä) ovat saaneet 4H-yhdistyksen kautta sijaisperheen. Lapsi käy kyläilemässä esim. viikonlopun ajan perheessä. Kesällä toinen oli jopa viikon maaseudulla asuvan sijaisperheensä hoivissa. Kannattaa ottaa selvää mm. 4H-yhdistyksestä, Mannerheimin Lastensuojeluliitosta ja luulisi, että sosiaalitoimistossakin on tietoa näistä mahdollisuuksista. Itse en ole ottanut selvää, koska poikani (nyt 13v) ei kuitenkaan suostuisi tuollaiseen toimintaan lähtemään... Tyttäreni onneksi viettää useinkin yhden viikonloppuyön kaverillaan - ja kaveri meillä. Silloin tuntuu jopa ylellisyydeltä, kun on VAIN 1 lapsi kotona!!
Lasteni isä kuollut, isovanhemmat myös.... Siitä pitäisi huumoria repiä... No, onneksi muuten tuo huumorintaju on mun vahvimpia valttejani!! Sen avulla pärjää kummasti!
Parempia hetkiä sulle ja lapsillesi!! Hae ihmeessä apua! Älä syyllistä itseäsi, teet arvokasta "työtä" yksin lapsiasi kasvattamalla!
T. meitä on monta...