Nyt kun sotiemme päättymisestä on 70 vuotta uskalletaan vihdoin puhua asioista oikeilla nimillä. Kun isänmaamme sankarit taistelivat rintamalla vapautemme ja itsenäisyytemme puolesta, demarit lymyilivät maan pettureina metsissä käpykaartissa sotaväkeä pakoillen. On suorastaan irvokasta, että nyt demarit puhuvat suu vaahdossa maanpuolustuksesta.
Missä olivat demarit silloin kun kansa taisteli, no tietenkin suunnittelemassa vallan siirtoa Terijoen hallitukselle.
Demarit käpykaartissa sotiemme aikana
3
62
Vastaukset 3
Olin pikimusta porvari ia tuollaisten trollien kirjoittaminen saisi loppua. Sodassa olivat kaikki yhtälailla kommunisteja myöten ja Suomen puolella. Oli aivan ratkaisevaa että vasemmisto oli maata puolustamassa.
- sgag
Vedä vaan IKL n paita päällesi.
- Ryssät_on_ryssiä
Osa demareista karkasi sotien aikana neuvosto-venäjälle.
Mutta, monet joutikin vangiksi, eivät tietäneet lähtiessä, että siellä kovempi kuri maanpeuruudesta.
Tuttava muunmuassa jo siirtynyt toiseen elämään, sanoi, että oli 2v vankina.
Sanoi, että ruuasta oli ainainen pula.
Joka onnistui perunankuoria saamaan, se oli "herkkua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7091843Mopomiitti!
Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss307981- 67887
Poliisi kiilasi mopoilijan
Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö131746- 32601
Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E61569- 88567
- 44561
- 32550
- 37520