Elisalta tilasin viime vuoden joulukuun alussa 4G/LTE, 40Mbps mobiililaajakaistan iPadiini. Sanoivat että kyllä minun osoitteessani sen kuuluvuus on hyvä (asun taajamassa). Olin jo silloin epäileväinen koska edes 3G ei ole toiminut juuri ollenkaan tai sattumanvaraisesti ja siitäkin olen sinne viestiä laittanut.
Sitten kun pääsin kokeilemaan, niin mitään ei tapahtunut ja heti kun meni tontilta 20 metriä pihatietä nii johan toimi ja hyvin. Kun menin takaisin omalle pihalle tai sisään, ei pienintäkään toivetta että toimisi.
Irtisanoin liittymän ja olin tähän asti tavallisella 3G-liittymällä, kunnes Elisalta soitettiin ja tarjottiin 4G/LTE-liittymää. Kun sanoin ettei viime kerrallakaan toiminut, sieltä sanottiin että "ovat lisänneet antennin tehoja".
Tilasin liittymän taas ja kuinkas ollakaan se ei toiminut juuri niinkuin ei edelliskerrallakaan.
Tosiaan kuulvuuskartassa näkyy että 4G pitäisi toimia osoitteessani ja lähin katvealue on kahden kilometrin päässä.
Kaksi kertaa on siis luvattu että toimii eikä se toimi, eivätkä siellä usko ettei toimi. Vaikuttaa siltä ettei joihinkin paikkoihin saa matkapuhelinverkkoa kuulumaan vaikka asuu ihan tiheään asutulla alueella.
Olen harkinnut operaattorin vaihtoa mutta kuuluuko minkään muun palveluntarjoajan verkko yhtään paremmin, tarkoitan siis että onko kaikilla samat tukiasemat ja mastot? Kuuluvuudessa ei luultavasti ole eroja jos tukiasemat ovat samassa paikassa.
Ja vielä lopuksi siitä, että saako myyjä sanoa että jotain tehoja on lisätty vaikka ei olisikaan? Tietysti ei voi siitä syyttää jos kuuluvuuskartassa näkyy että pitäisi toimia. Vaikuttaa siitä
huolimatta hieman epäilyttävältä.
Elisan 4G/LTE liittymä ei toimi
3
345
Vastaukset
Hei KokoMaan.Kattavako! Todella harmillista, että olet jo kaksi kertaa joutunut pettymään Elisan 4G mobiililaajakaistan toimivuuteen. Viestisi perusteella vaikuttaa siltä, että alueella on 4G peitto, mutta juuri sinun asunnon kohdalla on valitettavasti katve :( Elisaa edustavilla myyjillä ei ole yleensä mahdollisuutta tarkastaa eri alueiden katveita ja he ovat siis sen tiedon varassa, että paikkakunnalle x on tehty verkkoon parannuksia. Kaikki katveet ei välttämättä ole edes Elisan verkonhallinnan tiedossa, jos alueelta ei ole tehty vikailmoitusta. Voidaan kuitenkin tarkastaa, onko sinun asuinpaikan suunnalle lähiaikoina tulossa verkkoon parannusta lähiaikoina, jos laitat minulle osoitteesi Elisan Palstan kautta yksityisviestillä (http://elisa.to/henko_nen) :)
Henri/Palstatiimi
http://palsta.elisa.fi- KokoMaan.Kattavako
Vuosihan tuosta ongelmasta on. Hyvin pian tuon edellisen viestini jälkeen tablettini näyttö lakkasi pelittämästä täysin ja jäi käyttämättömäksi.
Ja koska puhelimessani ei ollut viime kuuta ennen 4G:tä, ei sille ollut tarvetta, ennenkuin nyt puhelimen vaihdon yhteydessä. Siinä samalla vaihdoin liittymän samalla 4G:hen ja iloiseksi yllätykseksi 4G nyt toimii Elisan verkossa ja vaikka signaalin voimakkuus ei olekaan kuin puolet niin yhteys ei ole yhtä epävakaa kuin 3G:llä.
Ongelma siis osaltaan ratkennut vaikken tiedäkään miten pitkään olisin joutunut ongelman korjautumista odottamaan jos tablettini ei olisi mennyt hajalle, pääasia että verkko nyt toimii. - Dollar3891
Langattoman verkon ihanuuksia noi katvealueet, nopeuden ja pingin heittely... Mut eipä sille mitään voi, jos operaattori ei tarjoo mitään muuta nopeaa yhteyttä ja hyvinhän ne joillakin tuntuu toimivan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1447228Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1265025L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa694462TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153533Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242331Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3391911Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä241796Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91639- 681517
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581468