Iltasanomat kertoo suomaisen omakotiasumisen todellisuudesta:
Huvila ja Huussi -ohjelmasta tuttu maisemasuunnittelija Eva Wuite tyrmää suomalaiset pihat: "Surullista katsottavaa".
Ruostuneita autonvanteita ja autonraatoja, rikkoutunut aurinkovarjo ja resuiset, likaiset kalusteet. Lasten leluja siellä täällä, roskia, lehtiä, haravat ja harjat hujan hajan.
Valitettavasti moni omakotitalon piha muistuttaa varastoa, pahimmillaan jopa kaatopaikkaan. Asian on pannut merkille myös maisemasuunnittelija ja pihoja ammatikseen suunnitteleva Eva Wuite.
– Olen järkyttynyt useamman kerran ja nähnyt vaikka mitä. Piittaamattomuus pihasta on selvästi yleistynyt ilmiö, suunnittelija sanoo.
Wuite uskoo, että sekava piha kertoo asujansa sekavasta mielestä.
– Täytyy vaan miettiä, että millainen kaaos talossa on sisällä, jos piha muistuttaa kaatopaikkaa.
– Tällainen sekasotkussa eläminen on eräänlainen luonnehäiriö. On pakko kerätä kauheasti kamaa ympärilleen – osa nauttii siitä, Wuite pohtii.
Suunnittelija vertaa asiaa kodin sisätiloista huolehtimiseen.
– Ethän sinä jätä kotiasikaan puoleksi vuodeksi siivoamatta vain sen takia, että sisustussuunnittelija kävi kerran laittamassa kalusteet oikeille paikoilleen. Kyllä taloa pitää hoitaa.
Omakotialueet kuin kaatopaikkoja
14
260
Vastaukset
- Junk.Kari
Juuri noin! Mitäpä sitä roskaväeltä vois muuta odottaakaan.
- Juntittttt
Espoossa on juuri tätä. Pienet tontit täynnä romua. Junttien paikka.
- savieinari
No ei kaikki ole vartsusti sotkuisia. Moni kyllä huolehtii pihan siisteydestä, suorastaan nauttii pihan laitosta. Lopputulos on sitten hieno piha, jota moni kasarmiveijo katselee ihaillen ohi kulkiessaan.
- Suomi_täynnä_näitä
Romut vaan ovat kaupungissa ja maalla hieman erilaisia. Mikä ei pihalle mahdu, niin se viedään sitten mökille.
- Ok-Haukilahti
Nyt täytyy oikaista sen verran, että nämä kaatopaikkapihat sijaitsevat varmasti jossain muuttotappiopaikkakunnilla. Siinä kun on duunit menneet alta, niin alkaa märkä maistumaan, eikä pihasuunnittelu ole päällimmäisenä mielessä.
Toista se on Espoon arvoalueilla, kuten Haukilahdessa, jossa oma kivitalomme sijaitsee. Pihat on siistitty jo hyvissä ajoin keväällä, ja puhtaana kiiltävät polyrottinkikalusteet raikkaine pehmusteineen kutsuvat viettämään laatuaikaa kanssaan. Ja kun piha on suunniteltu järkevästi, niin naapureista ei ole haittaa; meillä pihaa kiertää timanttituijat, jotka ikivihreinä antavat näkösuojan ympärivuotisesti. Juuri oikean kokoisen (800 m2) tontin siistinä pitäminen ei vaadi liikaa aikaa ja vaivaa; aina löytyy hetki pelata vaikkapa perheen kesken krokettia. Maallahan tontit ovat usein valtavia, joten ei ihmekään, ettei esim. nurmikkoa jakseta ajaa montaa kertaa kesässä - ja se näyttää ikävälle.- Varmaan_kivaa
Asua sen tuija-aidan takana. Kuuluuko meri ja haiseeko, tuskin se näkyy.
- Ok-Haukilahti
Varmaan_kivaa kirjoitti:
Asua sen tuija-aidan takana. Kuuluuko meri ja haiseeko, tuskin se näkyy.
Ei näy meri pihalle - eikä haise. Pitäisikö sen? Meille kyllä riittää, että voimme käydä iltakävelyllä rannalla ja istahtaa Haukilahden Palviljongin terassille nauttimaan vaikkapa capuccinot. Samalla voimme tarkastaa, että vene on laiturissa kunnossa.
- Varmaan_kivaa
Ok-Haukilahti kirjoitti:
Ei näy meri pihalle - eikä haise. Pitäisikö sen? Meille kyllä riittää, että voimme käydä iltakävelyllä rannalla ja istahtaa Haukilahden Palviljongin terassille nauttimaan vaikkapa capuccinot. Samalla voimme tarkastaa, että vene on laiturissa kunnossa.
juoda capuccinoa, kun seurakaverit vetää kaljaa. Muijako se sulta hauskat kieltää?
- Ok-Haukilahti
Varmaan_kivaa kirjoitti:
juoda capuccinoa, kun seurakaverit vetää kaljaa. Muijako se sulta hauskat kieltää?
Huh-huh, nyt on semmoista kennostokieltä, että en tiedä viitsisinkö vastata. Minä en käy ikinä kaljalla. Oluella kylläkin, mutta en tietenkään kittaa olutta joka kesäilta. Siitä kun tulee liikaa kaloreita ja alkaa maha kasvamaan. Tiedätkös, tulee sellainen etureppu kuin sinulla. Tai no, ehkä sinä et tosiaankaan saa liikaa kaloreita, jos vedät vain kaljaa - siinä kun ei ole 3% alkoholia. Mutta onko tuollaisen juoman lipittäminen kaveriporukassa jotenkin "hauskaa", en tiedä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalja
- VOISAATANASENTÄÄN
Juu, tulihan tuon hienohelman jutustelu luettua, taitaa nyt kuitenkin olla niin, että rouva ei ymmärrä sitä, että harvalla sitä on vähiä rahojaan pistää pihasuunnitteluun ja hienoihin kalusteisiin. Rouvalla lienee asiakkaat loppuneet, ja menee huonosti, kun ei saa uusia asiakkaita. Tuskinpa rouva on käynyt suomenniemeä kiertelemässä niin paljoa, että voisi yleistää. Rouva kun on sellainen eliittirouva, joka kalliilla tekee. Ja tämä rouva joka hienostelee tuolla telkkariohjelmassa, niin saa käyttää rahaa niin paljon, ettei sitä edes mainita. Jokaikinen piha koristeineen/kalusteineen mitä tv-formaatissa tehdään, niin ei irtoa alle 50000:n, joka on tuplasti enemmän, kun normaaliduuunarin palkka/vuosi. Vai kuvitteleeko joku että työmiehet, -koneet ja autot on ilmaisia kaikki muu hörpäke päälle ja mikähän mahtaa olla rouvan tuntiliksa?
- rumatJaHaisevat
Paljon pahempi ongelma on rumat ihmiset kaupungeissa, varsinkin lihavat, jotka eivät pysy kotonaan, vaan änkeävät yleisille paikoille, toisten pihat on taas yhdentekevää, sivistynyt ihminen ei kyttäile toisten takapihoja.
- Joskus_isäntä
Se tosiaan on epäsiistin näköistä, jos jotain autonrenkaita säilytellään pihamaalla. Jos on pieni tontti niin eipä niitä puutarhajätteitäkään voi viedä juuri muualle kuin jäteasemalle. Toisten metsiin tai kaupungin tonteille kippaaminen on moukkamaista. Kyllä nyt ainakin (vuokra)peräkärryyn pitää olla varaa, jos kerran talo on. Niiden päivävuokra on vähän toista kymppiä.
- kommarivaltio
"maisemasuunnittelija Eva Wuite"
Tuolle olisi järkytys iso purjevene ok-talon pihalla. Venepukkikin on tylsäää harmaaata sinkittyä puutarhaan visuaalisesti sopimatonta terästä. Soisi kuitenkin kaikkien ok-talo ja ihmiskyttääjien hankkivan veneen ja siirtyvän vesille luontoa kyttämään. - wnstendinklamooria
Ei mitään uutta, asun espoossa ja työn puolesta tulee nähtyä monet pihat ja alueet ja talot..
Westend, luulisi että edes tuolla pihat olisi loisteliaassa kunnossa mutta totuus on vähän toisenlainen. Toki westendissä näkyy rahakin mutta ei kovinkaan monessa paikassa loppujenlopuksi, pihat on kuin viidakoita, pimeitä, vanhoja talon hökkeleitä.. Syy on varmaan se että siellä asuu niin paljon sitä "alkuperäistä" väestöä edelleenkin, iäkkäät asukkaat ei ole jaksaneet pitkään aikaan enää touhuta pihojaan, talot on rempallaan ja onko rahatkin sitten loppuneet. Pihoissa sellaisia auton raatoja joita tapaa missä tahansa slummi lähiössä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta703550Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1483503Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463322- 532769
- 322036
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘301962Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401695- 481676
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä961625- 391390