Haluaisin nostaa keskustelunaiheeksi kysymyksen, joka on vilahtanut muissa keskusteluissa. Tälläkin palstalla on toistettu, että 'seurakunta on totuuden patsas' ja että seurakunnalle on oltava kuuliainen tai että seurakunnalla on sideavaimet. Vedotaan ns. Kristuksen kirkkolakiin (Matt. 18:15-20). Nämä ovat vanhoillislestadiolaisuudessa melko lailla virallisia opetuksia, ja aikoinaan nostalgisella 70-luvullahan opetuksia sovellettiin oikein olan takaa.
(Sana 'sideavaimet' muuten oksettaa minua niin, että melkein en haluaisi puhua koko asiasta. Tuo sana tuntuu ensinnäkin jotenkin byrokraattiselta, ja lisäksi on sisällöllinen ongelma jonka seuraavassa esitän.)
Usein seurakunnasta puhutaan tässä yhteydessä kuin ulkopuolisena oliona, jolle sen jäsenten on oltava kuuliaisia. Jotkut tosin saattavat sijoittaa mielessään seurakunnan puhujiin ja johtokuntiin. Tilanne muuttuu, jos kuvittelemme itsemme esimerkiksi määrittelemään 'seurakunnan kantaa' johonkin 'ajan ilmiöön'. Erityisesti tilanne muuttuu, jos kuvittelemme itsemme tilanteeseen, jossa oltaisiin käyttämässä sideavaimia.
Millä perusteella uskaltaisit itse, seurakunnan osana, käyttää sideavaimia eli julistaa jonkun epäuskoiseksi eli kieltää häneltä synninpäästön? Eli siis: jos olisit mukana seurakunnan kokouksessa, jossa jotkut esittäisivät jonkun ihmisen sitomista, millä ehdolla tekisit mitäkin seuraavista: a) kannattaisit äänekkäästi, b) olisit hiljaa, c) kyseenalaistaisit varovasti, d) esittäisit vastalauseen ja sanoutuisit irti mahdollisesta sitomispäätöksestä altistaen itsesikin sitomiselle.
Minusta 'Kristuksen kirkkolaki' muuttuu ongelmalliseksi heti kun kuvittelee itsensä käyttämään sideavaimia. Jos ollaan sitomassa jotakuta väärän opin (tai elämäntavan) takia, pitäisi olla itse varma siitä mikä on oikea oppi (tai elämäntapa). Pitäisi oikeastaan olla niin varma, että uskaltaisi vastata kannastaan viimeisenä päivänä. Minua kauhistaa koko ajatus. Jotenkin tuntuu, että 'Kristuksen kirkkolaki' on väärin käsitetty. En halua olla mukana tällaisessa järjestelmässä.
(Ymmärrän, että voi olla tilanteita, joissa on vaikea pitää jotakuta veljenä tai sisarena. Jos joku esimerkiksi kieltäisi ohjelmallisesti anteeksiannon toiselta ihmiseltä, hän olisi tavallaan itse jo irtisanoutunut systeemistä. Edelleen, jos joku esimerkiksi harjoittaisi orjakauppaa, voisin tuntea tarvetta irtisanoutua hänen ideologiastaan (vaikka Raamattu ei kiellä orjuutta!). Kaikissa tapauksissa jättäisin kuitenkin Jumalan haltuun sen, mitä kullekin loppujen lopuksi tapahtuu. Siis silloinkaan, jos jostain syystä päätyisin irtisanoutumaan jonkun uskonveljeydestä, en uskaltaisi ottaa kantaa siihen mitä hänelle tapahtuu tuomiolla; en muutenkaan tiedä tuonpuoleisista asioista juuri mitään.)
Minusta tämä kysymys on älyttömän tärkeä. Mutta jotenkin aavistelen, että moni pitää kysymystä vähäpätöisenä. Miksi? Kerro minulle, haluan ymmärtää. Pyytäisin myös, että jos joku ymmärtää mitä ajan takaa ja arvelee osaavansa selittää asian selvemmin ja kohtikäyvämmin, tekisit sen vaikkapa repliikkinä tähän viestiin.
(Sana 'sideavaimet' muuten oksettaa minua niin, että melkein en haluaisi puhua koko asiasta. Tuo sana tuntuu ensinnäkin jotenkin byrokraattiselta, ja lisäksi on sisällöllinen ongelma jonka seuraavassa esitän.)
Usein seurakunnasta puhutaan tässä yhteydessä kuin ulkopuolisena oliona, jolle sen jäsenten on oltava kuuliaisia. Jotkut tosin saattavat sijoittaa mielessään seurakunnan puhujiin ja johtokuntiin. Tilanne muuttuu, jos kuvittelemme itsemme esimerkiksi määrittelemään 'seurakunnan kantaa' johonkin 'ajan ilmiöön'. Erityisesti tilanne muuttuu, jos kuvittelemme itsemme tilanteeseen, jossa oltaisiin käyttämässä sideavaimia.
Millä perusteella uskaltaisit itse, seurakunnan osana, käyttää sideavaimia eli julistaa jonkun epäuskoiseksi eli kieltää häneltä synninpäästön? Eli siis: jos olisit mukana seurakunnan kokouksessa, jossa jotkut esittäisivät jonkun ihmisen sitomista, millä ehdolla tekisit mitäkin seuraavista: a) kannattaisit äänekkäästi, b) olisit hiljaa, c) kyseenalaistaisit varovasti, d) esittäisit vastalauseen ja sanoutuisit irti mahdollisesta sitomispäätöksestä altistaen itsesikin sitomiselle.
Minusta 'Kristuksen kirkkolaki' muuttuu ongelmalliseksi heti kun kuvittelee itsensä käyttämään sideavaimia. Jos ollaan sitomassa jotakuta väärän opin (tai elämäntavan) takia, pitäisi olla itse varma siitä mikä on oikea oppi (tai elämäntapa). Pitäisi oikeastaan olla niin varma, että uskaltaisi vastata kannastaan viimeisenä päivänä. Minua kauhistaa koko ajatus. Jotenkin tuntuu, että 'Kristuksen kirkkolaki' on väärin käsitetty. En halua olla mukana tällaisessa järjestelmässä.
(Ymmärrän, että voi olla tilanteita, joissa on vaikea pitää jotakuta veljenä tai sisarena. Jos joku esimerkiksi kieltäisi ohjelmallisesti anteeksiannon toiselta ihmiseltä, hän olisi tavallaan itse jo irtisanoutunut systeemistä. Edelleen, jos joku esimerkiksi harjoittaisi orjakauppaa, voisin tuntea tarvetta irtisanoutua hänen ideologiastaan (vaikka Raamattu ei kiellä orjuutta!). Kaikissa tapauksissa jättäisin kuitenkin Jumalan haltuun sen, mitä kullekin loppujen lopuksi tapahtuu. Siis silloinkaan, jos jostain syystä päätyisin irtisanoutumaan jonkun uskonveljeydestä, en uskaltaisi ottaa kantaa siihen mitä hänelle tapahtuu tuomiolla; en muutenkaan tiedä tuonpuoleisista asioista juuri mitään.)
Minusta tämä kysymys on älyttömän tärkeä. Mutta jotenkin aavistelen, että moni pitää kysymystä vähäpätöisenä. Miksi? Kerro minulle, haluan ymmärtää. Pyytäisin myös, että jos joku ymmärtää mitä ajan takaa ja arvelee osaavansa selittää asian selvemmin ja kohtikäyvämmin, tekisit sen vaikkapa repliikkinä tähän viestiin.
Vastaukset 143
Vanhimmat
Miksi et juttele asiasta uskovaisten kanssa nenäkkäin? Miksi haluat nostaa asian esille tässä feikkien ja trollien luvatussa foorumissa? Miksi spekuloit asioilla ja luot kuvitteellisia "entä jos"-ongelmia, jotka eivät ole relevantteja pääasian kannalta, eivät ehkä ikinä sellaisiksi muodostu?
Annoit ainoastaan ympäripyöreitä vastakysymyksiä joilla osoitit ettet uskalla ajatella.
kevyttä tavaraa vastauksesi. Uskallatko ajatella lainkaan omilla aivoillasi vai menetkö aina kysymään neuvoa rauhanyhdistykseltä?
Miksi spekuloit asioilla ja luot kuvitteellisia "entä jos"-ongelmia, jotka eivät ole relevantteja pääasian kannalta, eivät ehkä ikinä sellaisiksi muodostu?
-------
et tainnut lukea avaajan viestiä tai sitten se ei todellakaan avautunut.
Nopeita vastauksia sulle:
- Juttelen nenäkkäinkin. Tämän palstan etuna on, että täällä on enemmän aikaa; nenäkkäin keskustellessa on parhaimmillaankin muutama tunti. Täällä minun ei myöskään tarvitse vaivata jutuillani heitä, joita ne eivät kiinnosta; he voivat ohittaa ne lukematta. Olen myös nykyään sitä mieltä, että kristillisyyttämme vaivaa salailu ja asioiden peittely. Uskon, että oikea usko on luonteeltaan sellainen, että siitä voi puhua julkisesti. Jos meillä on jotain sellaista, josta ei voi puhua julkisesti, pelkään pahoin että se ei kestä päivänvaloa myöskään viimeisellä tuomiolla.
- Feikit eivät minua pelota, koska uskoni auktoriteetteihin on muutoinkin murentunut. Kiinnitän siis aika lailla huomiota vain siihen, mitä sanotaan, ja peilaan omaa käsitystäni siihen. Pyrin kuuntelemaan toisten sanomisia, ja ne voivat vaikuttaa käsityksiini. En kuitenkaan (enää) halua muokata käsityksiäni vastoin omaatuntoani, vaikka kaikki auktoriteetit olisivat minua vastaan. Kun yritin uskoa vastoin omaatuntoani, jouduin lopulta sille rajalle, jossa aloin pelätä kuolemaa (ja jos niin voisi sanoa, helvettiä). Olen siis käynyt siellä asti, ennen kuin olen uskaltautunut puhumaan tällaisia kuin nyt puhun.
- Tiedän käymieni keskustelujen pohjalta, että monen mielestä esittämäni ongelmat ovat epärelevantteja, joskaan en ymmärrä miksi he kokevat asian niin. Uskon, että sinusta tosiaan tuntuu siltä. Mutta minulle ne ovat nimenomaan pääasian kannalta olennaisia. Yritän hieman selittää. "Entä jos"-kysymysten tarkoituksena on osoittaa johonkin periaatteeseen liittyviä ongelmia, joita ei ole ehkä tultu ajatelleeksi. Koska Kristuksen kirkkolaista puhutaan periaatteellisena, yleispätevänä asioidenhoito-ohjeena, on mielestäni oikeutettua tehdä "entä jos"-kysymyksiä. Ihmiset ovat ymmärtääkseni erilaisia siinä suhteessa, kuinka paljon he luonnostaan spekuloivat. (Spekuloinnin kykyä muuten tarvitaan monissa suunnitteluammateissa; se on siis erittäin hyödyllinen taito.) Ihmisillä, joilla on luonnostaan spekuloinnin taito, tekevät sitä vaistomaisesti ennenkuin ehtivät ajatellakaan. Jos sellainen ihminen haluaa olla vilpittömästi uskomassa, hänen on pakko kysyä "entä jos"-kysymyksiä kaikkiin opinkappaleisiin ja auktoriteetteihin liittyen ja hänen on pakko saada niihin tyydyttävä vastaus. Jos tyydyttävää vastausta ei löydy, hänen on pakko mielessään lieventää opinkappaleita tai auktoriteettien arvovaltaa; muuten hänen uskonsa muuttuu uskotteluksi.
Vastasinko kysymyksiisi?
Sinun syvällisiä pohdintojasi on ilo lukea. Hyvä asia, että et enää usko auktoriteetteihin, vaan ainoastaan Raamattuun. Minultakin se auktoriteettiusko hävisi silloin -70-luvulla hoitokokousten myötä. He olivat vain eksyneitä ihmisiä, jotka susien lailla raatelivat lammaslaumaa.
Tuosta kirkkolaista olen lukenut vl-kirkkoherran, Paimenpojan nimimerkkiä käyttäneen rovasti Koivunevan alustuksen joillakin seurakuntapäivillä. Hän kertoo, että tuo kirkkolaki on tarkoitettu heikomman suojelemiseksi. Kun on kyseessä kaksi uskovaista ja toinen on tehnyt syntiä toista vastaan, siinä on siis vain sana sanaa vastaan. Voihan toinen olla "korkeammassa asemassa" ja valehdella heikommassa asemassa olevasta uskonveljestään/sisarestaan. Hän voi viedä asian seurakuntaan ja jos tuo heikommassa asemassa oleva onkin viaton ja häntä on siis väärin syytetty, niin jos hän ei tunnusta vikaansa (jota siis ei ole), niin koko seurakunnan ei pidä pitää häntä pakanana ja publikaanina eikä sitoa, vaan ainoastaan tuon syyttäjän. Jos siis "syytetty" kuitenkin on syyllinen, ja hän ei kuuntele seurakuntaakaan, niin kuitenkin vain syyttäjä voi pitää häntä "pakanana ja publikaanina". Kaikki vain "oikeusmurhan" estämiseksi.
Tätä kristuksen kirkkolakia on tosiaan käytetty "keppihevosena" silloin hoitokokousten aikaan, mutta Paimenpojan ymmärryksen mukaan tuo loppuosa tulkinnasta on mennyt väärin:( Siis vain ihan selvistä todetuista rikkomuksista voi alkaa käydä "prosessia" veljeään vastaan. Jos toinen on sitten "väärähenkinen" niin silloinhan hän ei ole tehnyt syntiä jotain veljeään vastaan ja kirkkolaki ei sovellu tähän kohtaan. Lutherkin varoittaa erottamasta tällaisia, sillä silloin he eivät enää kuule oikeaa evankeliumia eikä heillä ole mahdollisuutta tehdä parannusta "väärästä opistaan".
Ootko muuten lukenut ajatuksiani Raamattuun liittyen: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000005748632.
Suhtaudun siis Raamattuunkin kriittisesti, vaikka kunnioitankin sitä. En halua palvoa Raamattua. Kristuksen kirkkolaki on yksi esimerkki Raamatun ongelmakohdista: Jos luen Matt 18:15-20 sellaisenaan, näyttää siltä, että sen kirjoittaja olisi tarkoittanut kirkkolain olevan ahkerassa käytössä ja että hän ei ole nähnyt siinä ongelmaa. Mielenkiintoinen piirre on, että kun vanhassa Bibliassa sanottiin "jos veljesi rikkoo sinua vastaan", uudessa käännöksessä on "jos veljesi tekee syntiä", joka kattaa laajemman kirjon tapauksia. En tiedä, mitä kirjoittaja on alunperin tarkoittanut. Minusta siis todella näyttää, että Matt 18:15-20 kirjoittaja on ollut oudon tietämätön niistä hengellisistä ongelmista, joita nostin esille avauksessa.
Esitit mielenkiintoisen viittauksen Paimenpojan alustukseen. Mistä löysit sen?
Kyseinen alustus on osittain painettuna ainakin Lauri Pietilän omakustannekirjassa "Vioilla ja virheillä peitetty" (1990). Kirjastosta saa ainakin kaukolainaamalla.
Tietoako?
Eikö asia mielestäsi kestä julkista keskustelua, jos teillä on nämä "sidosavaimet"?
Muista mitä Raamattu sanoo; Kaikki mikä salassa tehdään se Toreilla julki julistetaan.
Jos ei sitä pysty palstalla käsittelemään mielstänne, on se pimeyden toimia.
Kysymuksesi on tärkeä, perustava laatuaan.
Avainten valta on seurakunnalla Raamatunkin mukaan. Luther kirjoittaa: "Avainten valta eli piispojen valta merkitsee evankeliumin mukaisesti valtaa ja Jumalan käskyä saarnata evankeliumia, antaa anteeksi ja pidättää synnit sekä toimittaa sakramentit. Kristus näet lähettää apostolit käskien :"Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät. Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
Mutta kuten kautta koko Tunnustuskirjojen, tässäkin yhteydessä Luther toistuvasti varoittaa sekoittamasta näihinkään ihmissääntöjä ja kehottaa pitäytymään Jumalan meille antamassa laissa. Tulee vähän pitkä sitaatti tähän, mutta teksti on Tunnustuskirjoista kohdasta, missä avaintenvaltaa käsitellään:
Luther (sanatarkasti):
"Kristus sanoo niistä, jotka vaativat kuuliaisuutta ihmissääntöjä kohtaan: "Älkää heistä välittäkö; he ovat sokeita sokeain taluttajia" (Matt. 15), ja hylkää sellaisen jumalanpalveluksen sanoen:"Jokainen istutus, jota minun Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois."
Jos piispoilla on oikeus rasittaa omiatuntoja tällaisilla säännöksillä, niin miksi sitten Raamattu niin usein kieltää asettamasta ihmissääntöjä? Miksi se kutsuu niitä riivaajien opeiksi? Olisikohan Pyhä Henki aiheetta varoittanut tästä jo ennakolta?
Kun sellaiset järjestykset, jotka on laadittu pakollisiksi, jotta niillä ansaittaisiin vanhurskaus Jumalan edessä, sotivat evankeliumia vastaan, on todettava, ettei piispoilla ole oikeutta sellaisten kulttisäännösten luomiseen eikä oikeutta vaatia niiden ehdotonta noudattamista. On näet välttämätöntä, että seurakunnissa säilytetään oppi kristillisestä vapaudesta, jonka mukaan lain noudattaminen ei ole välttämätön vanhurskauttamiseen, niin kuin Galatalaiskirjeessäkin on sanottu:" Älkää antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen." On välttämätöntä, että pidetään kiinni evankeliumin ytimestä. siitä, että me saavutamme armon uskomalla Kristukseen, emme määrättyjä sääntöjä ja ihmisten säätämiä jumalanpalvelusmuotoja seuraamalla."
Ajattelisin, että jos ihminen on syyllistynyt vakavaan ja yksiselitteiseen syntiin (vaikka avioliiton ulkopuolinen suhde) eikä nöyrry siitä parannukseen niin silloin tulee avaintenvaltaa käyttää.
toisin sanoen armottoman palvelijan käytös, mielestäsi yksiselitteinen ja vakava synti?
Siis ovatko oikean laidan synnit yhtä vakavia syntejä kuin vasemman laidan synnit (esim. aviorikos)?
Mielestäni se on yksiselitteinen ja vakava synti.
Oikean laidan synnit ovat yhtä vakavia syntejä kuin vasemman laidan ja lisäksi vaarallisempia, koska vanhoillislestadiolaisuudessa niille ollaan sokeampia.
Minusta oikean laidan synnit ja lakihenkisyys ovat tätä herätysliikettä uhkaavista vaaroista suurimmat tällä hetkellä.
Ellei vakavampikin tai ainakin vaarallisempi. Aviorikos on helpompi tunnistaa, mutta miten tunnistat oikeanlaidan synnit. Ilmankos Raamatussa (ei niinkään vl-porukoissa) niistä varoitetaankin.
niin kauan kunnes vuosikymmenten takaiset lakihengen hirmuteot tuodaan valkeuden tuomittaviksi.
että oikean laidan syntinen ei tunne tilaansa vaan luulee armottomilla teoillaan "rakastavansa" hoidettavansa sielua ja siis olevansa Jumalan valtakunnan asialla.
Kiitos vastauksestasi. Ymmärsit mitä ajoin takaa. Keskustelu jatkuu...
Haluan tässä vaiheessa tarkentaa, rehellisyyden vuoksi, yhtä asiaa: Mulle itselleni Raamattukaan ei ole sellainen auktoriteetti, jota haluaisin noudattaa vastoin omaatuntoani. Jos olen mielestäsi väärässä, voit tehdä tarpeelliset johtopäätökset ;-). On kyllä muutama perustekin:
1) Jos teen vastoin omaatuntoani, hajoan.
2) En usko, että vastoin omaatuntoa tekemisestä olisi hyötyäkään: Sehän olisi ulkokohtaista kuuliaisuutta vailla sydämen uskoa. En usko, että Jumala laskee sellaista eduksi viimeisenä päivänä.
3) Raamatun totuudellisuuden uskominenkaan ei voi mielestäni olla sellainen hyvä teko, jonka perusteella ihmisen pelastus edes osittainkaan ratkeaisi. Ketään ei voida vaatia sokeasti uskomaan, että Raamattu on totta. Se, mikä Raamatun sisällössä puhuttelee, ratkaiskoon. Tämä on tärkeää myös silloin, jos haluamme puhua uskosta ihmisille, jotka ovat kotoisin kristillisen kulttuurin ulkopuolelta.
4) Raamattua voi lukea monella tavalla, eikä ole varmaa ymmärrämmekö sitä oikein. Jeesuskin kyseenalaisti Raamatun sanaa: Esim. 5. Moos. 22 käskee kivittää avionrikkojat, mutta Joh 8:3-11 kertoo, että Jeesus ei tässä asiassa kannattanut Raamatun sanan kirjaimellista noudattamista; hän vain kehotti olemaan tekemättä syntiä. (Käsittääkseni juutalaiset tuohon aikaan uskoivat, että Mooseksen kirjat olivat jumalallista ilmoitusta. Siten Jeesuksen vapaamielisyys saattoi tuntua sen ajan ihmisistä vallankumouksellisemmalta kuin meistä, jotka olemme tottuneet ajattelemaan, että Vanhan Testamentin kanssa ei ole niin tarkkaa. En ole tästä varma; on vaikeaa eläytyä toiseen aikakauteen ja kulttuuriin.)
5) Tietääkseni uskonpuhdistuksen ajalta on peräisin se ajatus, että Raamattua on luettava etsien sieltä Kristusta. (Tämä tietenkin avaa taas uuden kysymyksen siitä, mitä Kristuksen etsiminen tarkoittaa...)
Nyt pitää alkaa hankkiutua jo yöpuulle, mutta en malta hiukan olla kommentoimatta kirjoitustasi.
Ensinnä, Raamattu on maallikolle todella vaikeaselkoinen kirja. Itse ajattelen, että sen kirjan henki, tai muutama selkeä johtoajatus (joihin luen myös tuon paljon toistelemani ihmissääntojen kriminalisoimisen) ovat tärkeitä. Kaikkea ei voi ymmärtää, siksi yksityiskohtien irrottaminen asiayhteydestään ja niiden sumeilematon siteeraaminen oman asiansa vakuudeksi on vähintään arveluttavaa. Enkä kiistä, ettenkö itsekin olisi niin voinut tehdä.
Mutta sitten, itse usko. Että uskonko Jumalaan? Jos sanon, että uskon, se on minusta hämmästyttävän paljon luvattu. Katekismuksen mukaan usko on lujaa luottamusta...jne. Sekin on paljon sanottu jos omaa uskoaan ajattelee, että lujasti luottaisi. Lähimpänä todellisuutta on minusta vahva toivo, että asia niin olisi, kuin Raamatussa luvataan. Minusta ihminen vaan on sellainen. Järkähtämätön uskominen varsin absurdin oloiseen asiaan ei ole helppoa.
Kristinuskon ilmoitukseen liittyy sitä paitsi ihmiselle täysin käsittämättömiä epäoikeudenmukaisuuksia, kuten esim. kuinka Jumala jättäisi osan ihmiskuntaa pelastamatta vaikka pelastava usko (jonka kautta omistamme Kristuksen ristinkuoleman) omistetaan yksin armosta, vailla mitään ihmisen ansiota. Onhan valtaosa ihmiskunnasta koko kristinuskon pelastussanoman tavoittamattomissa. Tai kuinka Kaikkivaltias Jumala, jonka olemus on hyvyys ja rakkaus, sallii ihmiskunnalle niin käsittämätöntä, mielivaltaista kärsimystä ja onnettomuuksia?
Olen kanssasi täysin samaa mieltä siinä, että missään muussa kuin täysin rehellisessä suhtautumisessa ei ole mitään järkeä. Ei ole niin kerrassaan mitään hyötyä kenellekään vääntyä sellaiseen, mitä oikeasti ja pohjimmiltaan ei usko. Pahimmillaan sellaisesta voi muodostua nk. elämänvalhe joka aiheuttaa ihmisessä suurta ahdistusta aina kun sitä rakennelmaa hiukankin tönäisee.
Tämän viestiketjun kirjoituksesi koskettivat minua kovasti.
Jatketaan tästä - tai jostain muusta.
Luher kirjoitti näin Schmalkaldenin opinkohdat
III Osa:
"Avaimet ovat Kristuksen kirkolleen antama virka ja valta sitoa syntiin ja päästää synnistä,
se ei koske ainoastaan törkeitä ja julkisia syntejä vaan myös hienoja ja salaisia, jotka
Jumala yksin tuntee.
Näinhän on kirjoitettu: (Ps. 19:13) "Erhetykset kuka ymmärtää?"
Paavalikin valittaa (Room. 7:23), että hän lihalla palvelee "synnin lakia".
Ei näet ole meidän vallassamme vaan yksin Jumalan vallassa ratkaista, mitkä asiat ovat syntejä sekä
kuinka suuria tai lukuisia synnit ovat. Sillä näin on kirjoitettu: (Ps. 143:2) "Älä käy
tuomiolle palvelijasi kanssa, sillä ei yksikään elävä ole vanhurskas sinun edessäsi."
Ja Paavalikin sanoo (1 Kor. 4:4): "Ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen
perusteella ole vanhurskas."
Epäkristillinen ja kirottu on paavilaisten väite, että ihmissäännöt edistävät syntien
anteeksiantamista ja tuottavat autuuden. Näin sanoo Kristus: (Matt. 15:9) "Turhaan he
palvelevat minua opettamalla oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä." Samoin sanoo (Tit. 1:14)
apostoli: "He vääntävät totuuden kieroon." Ei ole oikein sekään, että he sanovat sellaisten
säädösten rikkomista kuolemansynniksi. "
Luher ja kirkkoisät painotti toistamiseen sitä, että seurakunnassa ei saa päättää sitä, että mikä on syntiä ja mikä ei. Jos esimerkiksi avainten valtaa on käytetty, jonkun synnit on pidätetty vaikkapa meikkauksen tai hiusten värjäämisen takia, niin Lutherin mukaan nuo jotka käytti avainten valtaa, joutuvat kadotukseen, mutta syntien sitominen tuon ihmisen kohdalla ei päde, koska hänen syntinsä eivät ole Jumalan silmissä syntejä, vaan hänen syntinsä on ihmisten keksimien sääntöjen mukaan syntiä, muttei Jumlan silmissä.
Tämä on rikos, johon seurakuntamme on joutunut.
Itse on keksitty sääntöjä siitä, mikä on syntiä ja mikä ei ja on väärin käytetty avainten valtaa. Siten avainten valtaa em. tavalla väärin käyttäneet joutuvat Lutherin mukaan kadotukseen, eikä Jumalan silmissä se ihminen, joka tuli uskovien tuomitsemaksi suinkaan joudu kadotukseen.
En ole vielä päässyt Lestadiuksen tuotantoon asti, vaan kahlaan vielä Tunnustuskirjoja.
Oletko lukenut Lestadiusta? Tiedätkö, onko Lestadius oikeasti jossakin kirjoittanut, että avainten valta on vain hänen seuraajillaan, tai niillä jotka uskovat kuin hän (ts. ovat kuulleet hänen oppinsa)? Vai perustuuko koko luulo siitä, että avainten valta on vain lestadiolaisilla siihen, että joku Lestadiuksen seuraaja on keksinyt tuon käsityksen tai tulkinnut Lestadiuksen tarkoittaneet tuota?
Lutherin ja kirkoisien mukaan avainten valta ei ole annettu vain yhdelle ja yhtenäiselle uskovalle seurakunnalle. Siksi kaikki on alkanut tuntua niin mielettömältä eksytykseltä. Jos tiedät, että kirjoittiko Lestadius jossakin tosiaan siten, että vain hänen seuraajansa omaavat avainten vallan, niin laittaisitko viitteen siihen? Minä en enää usko, että Lestadius on tuolla tavoin ajatellut, sillä se on vastoin Lutherin opetuksia. Olen alkanut ajatella tämän opin olevan jonkun Lestadiuksen tulkitsijan keksimä tulkinta Lestadiuksen sanoista (tai, oikeastaan, tällä hetkellä en tiedä mitä ajatella).
Jos silti käy ilmi, että Lestadius tosiaan tuolla tavoin eksaktisti ilmaisi, sittenhän hänen oppinsa on Lutheria ja kirkkoisiä vastaan.
En siis vielä ole lukenut Lestadiuksen tuotantoa. Tunnustuskirjojen pohtiminen vie aikaa...
Kirjoituksiasi on ilo lukea. Sinä ja Ma-ria sekä me-hem kirjoitatte syvällisen tutkiskelun ja Raamatun pohjalta.
Minä olen yksi niistä "sidotuista" ja sen kautta vl-liikkeen ulkopuolelle joutuneista. Olen kanssasi samaa mieltä, että ne sitojat tekivät suuren synnin. Kuitenkin ainakin yksi heistä on vieläkin kunnioitettuna vl-puhujana...
Toivon hartaasti, että kaltaisiasi ihmisiä alkaa herätä vl-liikkeen sisällä ja alkaa vaatia liikettään tilille sen synnistä ja isosta rikoksesta
"Kuka oli oikeassa? Minä luulen, että se oli oikeassa, joka ei koskaan sekaantunut sellaisiin sanakiistoihin, vaan pysyi yksinkertaisesti Kristuksessa kirjoitetun sanan mukaisesti. Usein taisteltiin hirmuisesti vihalla ja katkeruudella yhdestä ainoasta uskonkohdan kirjaimesta. Kuka oli oikeassa? Ehkä se, joka vähiten punnitsi sanoja ja kirjaimia.
Vielä tänäkin päivänä on itse luterilaisessa kirkossakin loputon määrä puolueita, jotka kaikki uskovat olevansa oikeassa: herrnhutilaisia, kveekareita, metodisteja ja pietistejä. Kuka on oikeassa? Kun ne tuomitsevat toisiaan, niin kuka on oikeassa? Ehkä se, joka vähiten huutaa ja kerskuu uskonopistaan. Oikea kristillisyyshän ei ole tyhjiä sanoja vaan henki ja totuus. Se on sisäisessä ihmisessä, joka on Jumalan mielen mukaisessa hengen yhteydessä. Tässä oikeassa kristillisyydessä ei ole kysymys siitä, onko ulkonaisessa tunnustuksessa yksi kirjain enemmän tai vähemmän, vaan kysymys on sydämen sisäisestä hengenelämästä Kristuksen sovintoarmossa. Olet sitten juutalainen, kreikkalainen tai luterilainen, olet sitten katolinen, reformoitu, pietisti, herrnhutilainen, kveekari, uuslukija tai vanhalukija, eli kuka lienetkin, uskotko, että kuollut usko kirjaimeen, jota sinun isäsi ovat tavailleet ennen ja sinä perästä, pelastaa sinun sielusi kadotuksesta? Uskotko niin siksi, että luulet omistavasi kirjaimelleen oikean tunnustuksen, vaikka sinulla ei ole oikeaa henkeä ja elämää sydämen sisäisessä salatussa ihmisessä?
Tämä ilmenee uskon yhteytenä ja rakkautena. Vai luuletko sinä, että Jumalan Henki antaa kuolleen kirjaimen telkien ja lukkojen kahlita ja sitoa itseänsä? Kiitos ei, ystäväni!
Kristillisyys ei anna sitoa itseään siihen tai tuohon uskontunnustukseen, joka kuitenkin on ihmistyötä, olkoon se sitten kuinka puhdasoppinen tahansa. Ei, vaan oikea kristillisyys on itse vapaa ja tekee vapaaksi niin kuin on vapaa se henkikin, joka herättää oikean kristillisyyden. Se vapauttaa kirjaimen orjuudesta. Sillä teidät on kutsuttu vapauteen (Gal. 5:13), ei siihen lihalliseen vapauteen, jota maailman lapset ylistävät ja tavoittelevat, vaan hengen vapauteen, jota kristillinen elämä juuri on, sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi (2. Kor. 3:6).
Ei ole siksi ihmeellistä, että apostolin täytyi kehottaa Korintin kristityitä välttämään sellaisia turhia sanakiistoja, jotka eivät tuota mitään hyvää, vaan päinvastoin turmelevat ja tukahduttavat kristillisyyden hengen ja elämän. Sen tähden Paavali sanoo: "Te olette vielä lihallisia, koska te sanotte: Minä olen Paavalin, minä olen Apollon, minä olen Keefaan ja minä olen Kristuksen. Onko Kristus jaettu tai onko Paavali ristiinnaulittu teidän edestänne?"
Vielä tänäkin päivänä voi olla tarpeen toistaa ja selittää samoja sanoja, sillä kristillisyyttä ovat sekoittaneet ne monet puolueet ja lahkot, jotka seisovat kuin naudat kytkyessä kirjaimen vankina ja sanovat: minä olen kalvinisti, minä luterilainen, minä pietisti, minä kveekari, minä herrnhutilainen, minä uuslukija ja minä vanhalukija. Luuletko, että Jumalan henki antaa sitoa itsensä kirjaimeen eli ulkonaiseen uskontunnustukseen? Luuletko, että oikea kristitty antaa sitoa itsensä kuolleeseen kirjaimeen niin kuin koiran muurinpylvääseen. Luuletko, että Jumala ei voi herättää turkkilaista ja pakanaa yhtä hyvin kuin hän herättää luterilaisen tai kveekarin kauheasta synninunesta etsimään vakavasti armoa. "Minä sanon teille, että Jumala kykenee herättämään Abrahamille lapsia näistä kivistä." Näin sanoi Johannes juutalaisille, jotka myös uskoivat, että heillä on oikea usko ollessaan lain ja kirjaimen orjia. Jos Paavali nousisi tänään kristinuskon kirkkaasta aamusta tai Johannes Kastaja heräisi kristinuskon uudestakuusta tai Luther nostaisi päänsä pian sammuneen kristinuskon iltahämärän raunioista, mitä sanottavaa luulisitte näillä miehillä olevan, kun he saisivat nähdä koko kristikunnan hajonneen niin moniin lahkoihin ja puolueisiin, joista jokainen uskoo olevansa oikeaoppinen? Useammin kuin kerran he varmaan valittaisivat ja vuodattaisivat katkeria kyyneleitä sen kauhistavan sokeuden ja hirveän pimeyden tähden, jolla sielunvihollinen on kaatanut ja vallannut sokean maailmanjoukon. Se menee kuin sikalauma pohjattomuuteen, kun sudet ajavat sitä takaa eli on kuolleen kirjaimen raskaan rautaikeen alla tarttunut saatanan verkkoihin. "
Onko tuo oikeasti Lestadiuksen kirjoittama?
Voisitko laittaa minulle viitteet, että mistä kirjasta se löytyy? Kieliopillisesti se vastaa nykysuomea, joten se on jokin uusi painos?
Tuossa kohdassa, mikäli se on todella Lestadiusta, hän tuomitsee tällaisen opin, jossa nyt elämme. Hänkin kielsi sen ajatuksen, että olisi yksi oikeaoppinen Jumalan seurakunta. Jos hän nyt eläisi niin, tuossa listassa olisi myös listattu "lestadiolaiset":
"Vielä tänäkin päivänä voi olla tarpeen toistaa ja selittää samoja sanoja, sillä kristillisyyttä ovat sekoittaneet ne monet puolueet ja lahkot, jotka seisovat kuin naudat kytkyessä kirjaimen vankina ja sanovat: minä olen kalvinisti, minä luterilainen, minä pietisti, minä kveekari, minä herrnhutilainen, minä uuslukija ja minä vanhalukija, MINÄ VANHOILLISLESTADIOLAINEN. Luuletko, että Jumalan henki antaa sitoa itsensä kirjaimeen eli ulkonaiseen uskontunnustukseen? Luuletko, että oikea kristitty antaa sitoa itsensä kuolleeseen kirjaimeen niin kuin koiran muurinpylvääseen."
Onkohan Lestadiuksella oikeasti yhtäkään kohtaa kirjoituksisaan, joissa hän olisi selkeästi kirjoittanut, että vain hänen seuraajillaan olisi oikeaoppinen usko, vain hänen seuraajillaan olisi Taivasten valtakunnan avaimet ja että vain hänen seuraajillaan olisi oikea Jumalan lapseus?
Jos löytyy, laittakaa tarkoilla viitteillä, että voin itse myöhemmin lukea kirjoista.
"Hannu Juntusen väitöskirjan arvio Laestadiuksen kirkko-opista on mielestäni osuva, kun hän sanoo, että elävän uskon takeena ovat armonjärjestyksen kokemukset, lähinnä sydämessä koettu sovitus, ei niinkään uskonyhteisöön kuuluminen."
http://www.teolinst.fi/luennot/sl000216.html
http://www.laestadiustexter.se/
ja tuolta kohdasta "suomi"
Sivujen latautuminen kestää hetken aikaa.
Kiitos linkistä. Luin sen pikaisesti.
Jos tutkija Hannu Juntunen ei ole löytänyt Lestadiuksen kirjoituksista sellaisia kohtia, joissa Lestadius ilmaisee
1. meillä nyt käytössä olevan opin synnin päästöstä
2. ajatuksen, että vain me olemme oikein uskomassa
niin ei niitä sitten kukaan muukaan Lestadiuksen kirjoituksista löydä.
Ne on todellakin sitten jälkeen päin keksitty tähän uskoon. Mutta kuka ne keksi ja miksi? Miksi vielä opetetaan tällaista Lestadiuksen ja Lutherin oppeina, vaikkei heiltä löydy tällaisia oppeja?
Yritän myöhemmin yliopiston kirjastosta lainata tuon kirjan. Siinä varmasti on tarkat viitteet Lestadiuksen kirjoituksiin, niin että voisi sitten itse ajan kanssa alkaa niitä lukemaan, että mitä hän oikein kirjoitti ja mitä kaikkea on jälkikäteen vaan lisätty.
Tämä kaikki tuntuu ihan uskomattomalta. Tarkoitan sitä, että tuntuu jotenkin kummalta, miten tämä voi olla mahdollista. Siis se tuntuu kummalta, että miksi meille on opetettu niinkuin on opetettu. Miksi kukaan vl-pappi ei ole alkanut saarnata sitä, miten Raamatussa oikeasti lukee, mitä Luther oikeasti kirjoitti ja mitä Lestadius oikeasti kirjoitti? Miksi tätä valhetta on koko ajan vain jatkettu, eikä totuutta ole kerrottu ja miksi on opetettu uskomaan sillä tavoin, miten ei Uudessa testamentissa luekkaan, eikä Lestadiuksella eikä Lutherilla? Kuka tämän kaiken keksi? Milloin se keksittiin?
Ei nämä oikeastaan ole kysymyksiä, vaan enemmän ne on minun ajatuksia, joita vaan risteilee mielessä. Tuntuu, ettei ole enää mitään kokonaiskuvaa, koska opit ja tavat alkaa rapista. Jumala kyllä on lähellä. Sen tunnen, että Jumala ei ole päästämässä minua irti, vaikka kertakaikkiaan vanhat uskontavat rapistuu.
"Kiitos linkistä. Luin sen pikaisesti.
Jos tutkija Hannu Juntunen ei ole löytänyt Lestadiuksen kirjoituksista sellaisia kohtia, joissa Lestadius ilmaisee
1. meillä nyt käytössä olevan opin synnin päästöstä
2. ajatuksen, että vain me olemme oikein uskomassa
niin ei niitä sitten kukaan muukaan Lestadiuksen kirjoituksista löydä.
Ne on todellakin sitten jälkeen päin keksitty tähän uskoon."
Väitöskirja vaatii niin perusteellista perehtymistä aiheeseen, että asia on juuri kuten yllä toteat.
Tähän tulee ihan kohta perään vl-kommentti: "Ei maallisen väitöskirjan tekijä ymmärrä hengellisiä asioita. Usko ei ole järjen asia.".
Ole hyvä linkistä.
Kiitos mielenkiintoisesta linkistä.
Suhtaudun suurella varauksella kaikkiin uusiin painoksiin, koska ne on aina enemmän tai vähemmän "nykysuometajan" tulkintaa alkuperäisteksteistä. Siksi on kiva, kun tuossa on kopioita joistakin saarnoista ihan alkuperäis teksteistä.
Noiden uusien painosten kanssa vaan kyllä täytyy mennä kirjastosta niitä etsimään ja etsiä ne myös vanhempina versioina, että voi nähdä miten Lestadius itse alunperin kirjoitti ja miten hänen tekstejään on nyt jälkikäteen muokattu.
"Tämä kaikki tuntuu ihan uskomattomalta. Tarkoitan sitä, että tuntuu jotenkin kummalta, miten tämä voi olla mahdollista. Siis se tuntuu kummalta, että miksi meille on opetettu niinkuin on opetettu. Miksi kukaan vl-pappi ei ole alkanut saarnata sitä, miten Raamatussa oikeasti lukee, mitä Luther oikeasti kirjoitti ja mitä Lestadius oikeasti kirjoitti? Miksi tätä valhetta on koko ajan vain jatkettu, eikä totuutta ole kerrottu ja miksi on opetettu uskomaan sillä tavoin, miten ei Uudessa testamentissa luekkaan, eikä Lestadiuksella eikä Lutherilla? Kuka tämän kaiken keksi? Milloin se keksittiin?"
"Miksi tätä valhetta on koko ajan vain jatkettu, eikä totuutta ole kerrottu"
saarnakatkelma sen ison tiedoston lopusta.
käy ilmi.
-vissi ettei Jumalan valtakunta tule sinne missä sitä ei ole saarnattu
-maailma sanoo ettei tarvitse kristittyjä uskoa ja että sana riitää, he väittävät: kristityt ei ole Jlan sana
-se on vissi joka uskoo sanan uskoo myös kristityitä, joka kuulee teitä kuulee minua.
-sana on annettu ainoastaan kristityille
-kristitty uskoo että Jeesus on Jumalan poika ja kun tunnustavat maailman edessä niin pitävät pahimpana vääräuskoisuutena vaikka kristityn oppi on ainoa autuaaksi tekeväinen usko ja oppi.
"Miksi tätä valhetta on koko ajan vain jatkettu, eikä totuutta ole kerrottu ja miksi on opetettu uskomaan sillä tavoin, miten ei Uudessa testamentissa luekkaan, eikä Lestadiuksella eikä Lutherilla? Kuka tämän kaiken keksi? Milloin se keksittiin?"
alkavat murtua.
on peräisin 1910-luvun puhujainkokouksista, kun rajoja vedettiin vanhoillisuuden (itäläisyyden), esikoisuuden (länsiläisyyden) ja uuden heräyksen välillä.
SRK:n perustaminen v. 1914 betonoi käsityksen ikuiseksi totuudeksi, jopa takautuvasti. Sen vuoksi joku vl voi kirjoittaa täällä, että Lestadius teki parannuksen meihin.
Tunnut tietävän aika paljon ja kirjoitat kiihkottomasti. Kiitos siitä!
Onko sinulla antaa mitään suht tuoretta väitöskirjaa, gradua, kirjaa tai muuta lähdettä, jossa olisi teologiselta kannalta pohdittu (kriittisestikin) meidän vlien teologista taustaa. Samaten kiinostais artikkelit ja kirjoitukset (srk:n kirjat), jossa meidän (vlien) teologit tai miksei puhujatkin ikään kuin puolustelisivat tai ainakin selittäisivät muutamia asioita. Tällaisia (siis minua kiinnostavia) asioita olisivat ainakin "perinnäissäännöt", avauksessa mainittu sitominen ja yksi ainoa usko.
Asia mietityttää valtavasti.
Ainakin tekeillä on yksi väitöskirja veeällien opetuksesta Lutherin kirjoitusten valossa. Kuulin siitä vastikään ja muistaakseni painopiste oli Lutherin opetuksesta poikkeavassa kastekäsityksessä.
Tutkimusta tekee vl-pappi.
Hengelliseen vallankäyttöön liittyy monia erilaisia intressejä, jotka eivät kaikki juonnu Raamatun kehotuksesta rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään. Uskon, että asiohin on sekoittunut runsaasti myös varsin "käytännöllisiä" ulottuvuuksia.
Olisi aivan välttämätöntä, että vanhoillislestadiolaisuus käsittelisi julkisesti - ja ennen kaikkea rehellisesti - 70-luvun vaiheitaan. Epävirallisestihan noiden aikojen virheet myönnetään aika yleisesti. Kollektiivinen trauma ja siitä johtuva ahdistunut hiljaisuus on äärimmäisen huono maaperä tulevaisuuden rakentamiselle ja oikeasti toteutuvalle kristittyjen vapaudelle.
Minäkin olen lukenut viime ajat Tunnustuskirjoja. Olen kyllä hankkinut kirjahyllyymme Lestadiuksen Huutavan ääni korvessa, Pekka Raittilan Lestadiolaisuus 1860-luvulla, Aapeli Saarisalon Laestadius -Pohjolan pasuuna sekä Lestadiuksen saarnoja. Niitä on aikomus pikku hiljaa lueskella.
En tunne tutkimuksia, joita on tehty, mutta tiedän että vl-historiantutkijat on paljonkin kirjoittaneet ja väitelleet, Oulussa mm. Lohi niminen tutkija.
Viime viikolla etsin perinnäissäännöistä Helsingin yliopiston kirjaston tietokannalta ja muistaakseni hakusanalla lestadiol löysin sellaisen painamattoman pro gradun, jossa selvitettiin vl-liikkeen perinnäissääntöjä koskien pukeutumista, koruja ja meikkausta (ulkoinen olemus). En muista tekijää. Se on netissä ja luin sitä siitä sitten, mutta en tiedä onko se luettavissa kaikille vai vain yliopistossa oleville.
Yliopistojen kirjastojen tietokantoihin kai kaikki pääsee ainakin hakuja tekemään?
Jos löytyisi vl-teologien kirjoittamia, niin se olisi mielenkiintoisempaa kuin vl-historiantutkijoiden kirjoittamat tutkimukset, koska vl-historiantutkijat ei millään tavoin esitä teologisia asioita koskevia historianfaktoja.
Lukisin kyllä mieluiten jonkun ulkopuolisen tutkijan tutkimusta, koska jos se on perusteltu faktoin, niin silloin voisi enemmän luottaa objektiivisuuteen. Kauheaa kirjoittaa näin, mutta kyllä kiinnostaisi lukea. En vain tosiaan ole ksokaan aiemmin näitä lukenut. Olen nyt lukenut joitakin kuukausia Tunnustuskirjoja, jotka löytyy kirkon nettisivulta. Niiden lukeminen herättää niin paljon jo itsessään, että miettimiseen menee aikaa ja lukeminen ajatuksen kanssa on hidasta.
Netistä löytyy meikäläisten tutkijoiden oma julkaisu, jossa julkaistaan artikkeleita. Sekin löytyy yliopiston kirjaston hakukoneella. Siinä vaan on just se juttu, että ne ei vaikuta ihan objektiivisilta, vaan karttavat ilmaisemasta asioita.
Olen pitkin päivää miettinyt mielessäni, mitä voisin vastata. Luulin jo vastanneenikin, mutta en ollutkaan vastannut.
Tuntojaan on vaikea ilmaista varsinkin näin netissä.
Jotakin tällaista mielessä liikkuu, että tärkeintä on, että selvisit siitä hengissä konkreettisesti ja että selvisit hengissä henkisesti.
Sitten tärkeintä on, että säilytit uskon Jeesukseen tai että se löytyi, jos kadotit sen siinä kaikessa välillä. Jeesus ei päästä omastaan irti silloinkaan, kun ihmiset haluaa meidät erottaa Hänestä. Sinä olet joutunut kokemaan sen, miltä se tuntuu sydämessä, kun pelkää, että avainten vallan käyttäjien toiminta on sulkenut Jeesuksen pois sinun elämästä. Jeesus ei kuitenkaan tottele ihmiskäskyjä, eikä vääränlaista avainten vallan käyttöä, eikä ole jättänyt yhtäkään niistä ihmisistä, jotka on suljettu väärin syin pois. Jeesuksesta teitä ei ole suljettu pois, vaikka olettekin joutuneet seurakunnasta poissuljetuiksi ja vaikka teille on sanottu, että teidän on suljettu pois Jumalan yhteydestä.
Omassa sydämessä olen varma, että olet uskomassa ja oikealla tiellä. Jeesus ei antanut sinulle sitä tuskaa, mitä ne ihmiset sinulle aiheuttivat, vaan ne oli ne ihmiset jotka sen tuskan sinulle aiheuttivat, ne jotka sinua kohtaan väärin tekivät. Sellaista ei Jeesus olisi tahtonut, niin uskon sydämessäni.
Uskon, että Jeesus elää uskovan sydämessä vl-liikkeen ulkopuolella. Hän ei ole sinua jättänyt koskaan, Vanha Vaimo. Siitä kärsimyksestä, jonka ihmiset sinulle aiheutti, sinä tulet varmasti saamaan Jeesukselta suurta lohdutusta, mutta ne jotka sillä tavoin väärin tekivät sinua kohtaan, he vielä joutuvat siitä vastaamaan Jumalalle. Se on Uuden Testamentin sanoma ja oikeastaan ainoa turva on siinä, että voi luottaa Jeesukseen, vaikka uskovat tiedostamattaan vaativatkin, että heidän opppinsa ja sääntönsä on oltava ihmisen ja Jeesuksen välissä. Ei ihmisen ja Jeesuksen väliin saa kasata mitään. Minä en tiedä näistä asioista, kirjoitan vain miltä tuntuu sydämessä. Minun oma takki on ihan tyhjä (itkettää).
"Minäkin olen lukenut viime ajat Tunnustuskirjoja. Olen kyllä hankkinut kirjahyllyymme Lestadiuksen Huutavan ääni korvessa, Pekka Raittilan Lestadiolaisuus 1860-luvulla, Aapeli Saarisalon Laestadius -Pohjolan pasuuna sekä Lestadiuksen saarnoja."
Maria, mistä olet löytänyt kyseiset teokset, erityisesti Tunnustuskirjat, Laestadiuksen saarnoja ja Huutavan ääni korvessa? Mitä maksoi?
Olet oikeassa. Eivät ne ihmiset voineet repäistä minua irti Jumalasta, vaikka jättivätkin minut saatanan haltuun ja väittivät, etten ole koskaan ollutkaan oikeassa uskossa, vaan että olen imenyt "väärän hengen" jo äidinmaidosta.
Siitä on kuitenkin jo niin kauan aikaa, että sen aiheuttama isku ja ahdistus, suru ja epätoivo, ovat "menneen talven lumia". Olen edelleen uskovainen, kuten ennenkin ja Rauhan Sanasta olen löytänyt ystäväjoukon, joka on "pitänyt minua" pinnalla.
Tietyt vaiheet on täytynyt käydä läpi, tuntuu niin tutulta nuo sinun mietteesi, kun tutkailet synkässä sääntöjen ja perinteitten viidakossa, missä on se oikea perustus, kun maa tuntuu hyllyvän jalkojesi alla. Yksi ja toinen aikaisemmin oikeaksi kokemistasi turvallisista asioista pettää... Mitä jää jäljelle? Jäljelle jää se aito oikea usko, että Jeesus Kristus on meidät synnistä pelastanut uhrikuolemansa kautta. Hänen nimessään ja veressään voi jokainen katuva uskoa syntinsä anteeksi ja se riittää.
Puhut syntiluetteloista ja niiden tarpeettomuudesta. Siitä jää jäljelle Jeesuksen oma vastaus, kun fariseukset kysyivät: mikä on suurin käsky laissa? Vastaushan on: rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Tässä ovat kaikki laki ja profeetat.
Ja näinhän se on, tuossa on ydin sille, mikä on syntiä ja mitä meidän tulee varoa. Kymmenen käskyn laki on tuota yksityiskohtaisempi, mutta samat asiat sisältävä. Jumalan rakastaminen ja kunnioittaminen ja lähimmäisen rakastaminen ja kunnioittaminen, mutta tätä ei oman itsensä kustannuksella. Omaa itseään pitäisi rakastaa yhtä paljon ( ei vähemmän eikä enemmän) kuin lähimmäistään.
Raamatussakin josakin kohdassa sanotaan, että tämä tie on niin yksinkertainen, että tyhmäkään ei siltä eksy. Eikö totta, meiltä ei enempää vaadita kuin tuo yllämainittu. Uskominen ei ole mitenkään monimutkaista:)
Ymmärrän, että "takkisi on tyhjä", olet niin suurten kysymysten äärellä. Jos haluat kirjoittaa minulle yksityiskohtaisemmin, on osoitteeni: [email protected] . Mielelläni vastaan ja keskustelen kanssasi näistä elämän tärkeimmistä asioista:)
Tunnustuskirjat ovat mieheni, olivat hänellä jo ennen kuin tutustuttiin. On kuulemma perinyt kotoaan, mutta kirjakaupasta sellaisen kai voi ostaa. Varmaan aika kallis, on niin pramean näköinen ja suurikokoinen kirja.
Ja Lestadius-aiheiset kirjat taas sain itse omasta lapsuuskodistani, lainaksi. En tiedä, mitä maksavat.
Ainakin kirjastosta varmasti saa noita kaikkia. Sieltä olisin itse mennyt etsimään, ellei kotoa olisi lainaksi irronnut.
Kiitos teille, Ma-ria ja EinariS ja muut, että toitte viitekirjallisuuden (kirkkoisät - uskonpuhdistus - Laestadius) mukaan tähän keskusteluun. Se on tärkeä osa asioiden selvittämistä. Olen itsekin kyllä lukenut tunnustuskirjoja ja Laestadiusta vuosien varrella jonkin verran, mutta en ole tehnyt sitä kovin järjestelmällisesti. Pitäisi varmaan itsekin taas etsiä jotain sellaista luettavaa. Lutherin ja Laestadiuksen saarnat ovat kirjallisestikin hyvää kamaa.
Onko kellään vinkkejä, mitä kirkkoisien teoksia kannattaisi lukea? Luin äsken Augustinuksen teoksen "Henki ja kirjain". Ihan hyvä kirja sekin: avaa hiukan sitä, miten 400-luvun alussa lähestyttiin kristinuskon kysymyksiä, kun opin muotoilut eivät olleet vielä niin kiveenhakattuja.
Olen lukenut Tunnustuskirjoja täältä:
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/
Olen lukenut tuota sivua järjestyksessä ylhäältä alaspäin ja kaikki tietoni Tunnustuskirjoista on oikeastaan peräisin tästä lähteestä.
Tunnustuskirjoissa jatkuvasti eri kohdin käsitellään esimerkiksi synninpäästöä ja perinnäissääntöjä, eikä ne ole tietyn otsikon alla. Olen tehnyt niin, että olen luonut kovalevylle omat tiedostot, joihin kirjoitin otsikot esim. Perinnäissäännöt, Avainten käyttö jne. Sitten aina kun törmäsin Tunnustuskirjoissa näihin asioihin, niin copypastetin niitä omalle tiedostolle tekemäni otsikon alle ja laitoin viitteet, että mistä kohden Tunnustuskirjoja se katkelma on. Tunnustuskirjojen lukeminen on hidasta puuhaa.
Jo aikaa sitten joku jossakin keskustelussa oli laittanut linkit teologiseen tiedekuntaan, kun oli kyse joistakin Raamattuun liittyvistä asioista. Silloin aloin lukea niitä. Kävin läpi sitä, mitä sain irti teologian opiskelijoiden ja tutkijoiden sivustoilta ja oikeastaan vieläkin luen niitä säännöllisesti.
En suosittele näitä teologisia linkkejä, jos tuntuu, että usko ei kestä asiatietoa esimerkiksi Raamatun syntyhistoriasta. Minun käsitystäni Raamatusta ja monista muistakin asioista nämä tiedot on muuttaneet, mutta ei ne uskoa ole vienyt, vaikka olenkin alkanut ajatella, että olen uskonut niin paljon Raamatusta sellaista, mikä ei ole totta. Minulla on alkanut lukiessa rapistua tästä uskon ympäriltä pois niin paljon monenlaista ja kaikki tämä tieto jättää koko ajan jäljelle vain sitä, että Jeesus yksin on Herra. Minä luotan tuohon teologiseen tietoon ja se tyhjentää minua sillä tavoin, että useimmat viisaus ja opit ja uskomisentavat paljastuu inhimillisiksi ja yksin Jeesus Jumalaksi (vaikea selittää).
Luin ensin läpi Uutta Testamenttia koskevan sivuston:
http://www.helsinki.fi/~merenlah/oppimateriaalit/index.html
Sitten Vanhaa Testamenttia
http://www.helsinki.fi/teol/hyel/VTesittely.htm
Sitten näitä kaikkia muita, mitä sieltä löytyy
http://www.helsinki.fi/teol/hyel/ihminen/
Ei nämä tutkimukselliset tiedot ole ristiriidassa uskon kanssa, mutta niitä ei kannata lukea, jos ei ole valmis siihen, että vastaanottaa uutta tietoa.
Tunnustuskirjoja voi lukea ihan rauhallisella ja luottavaisella mielellä. Ne on kirjoitettu uskon kautta. Teologinen tieto taas on uskoa kunnioittavaa, mutta se on kirjoitettu niinkuin asiat todella tutkitusti on, eikä sitä ole kirjoitettu uskon kautta.
Luepa se Saarisalon kirja. Kun luet lyhyesti minkälaista naista se lestadius ihannoi, yritä muistaa että pahoinvointiastia on lähettyvilläsi. :):)
Olin välillä aivan kypsä kun luin sitä, vaikka kokonaisuudessaan oli mielenkiintoinen kirja. Lukuelämyksiä sinulle.
Muistui tuosta mieleeni taannoinen radio-ohjelma ylen ykkösellä, jossa keskusteltiin aiheesta Lutherin naiset tai Lutherin naiskuva, en muista tarkkaan.
Ylenantoastioin olisi siihenkin pitänyt osata varautua. Oli nimittäin niin törkeätä sovinismia, että eipä liene ennen kuultu.
Luther-veli se muitta mutkitta luokitteli naisen henkisesti miestä kehittymättömämmäksi, jolta äärimmäisen harvoin mitkään taloustöitä vaativammat hommat luonnistuvat. Niihin hänen mukaansa nainen onkin luotu mitä näppärimmäksi -miehen ollessa tuossa ainoassa asiassa naista lahjattomampi, peräti täysin kykenemätön taloustöitä oppimaan. Ja ne kaikki sanatarkat lainaukset, naisen henkisen olemuksen yksityiskohtaiset luonnehdinnat... hohoijakkaa... ei sitä istualtaan voinut kuunnella.
En ole naispappeuden kannattaja, mutta tuli kyllä mieleen, että mitähän vaikutusta noin POSKETTOMALLA ASENTEELLISUUDELLA on historian saatossa ollut Raamatun tulkintaan naispappeus-kysymyksessä. Veikkaan, että ei ihan vähäinen.
joka sanoi 60-luvun taistelujen vuosina: "Minun kristillisyydessäni ei ole mitään muuta kuin Kristus."
Sama Tapaninen joka on tehnyt Siionin Laulun "Mulle Jeesus kallehin kaikista on". Ja sama Tapaninen jonka lakihenkiset maallikot HS:n johdolla tuomitsivat helvettiin.
EinariS, tietäisitpä miten paljon minä itkin, suorastaan huusin Jumalan puoleen 30 vuotta sitten vl-saarnaajien puolesta, etteivät he itse joutuisi helvettiin kun niin keveästi muita sinne lähettivät. Ja isäni näki öisin unta, että härkävaunulla SRK:n johtajia vietiin Siperiaan.
Kauhujen vuosia ...
Jumalan kiitos, totta ovat elämässäni ovat olleet noidenkin vuosien jälkeen laulun sanat "suo mannaa viel´ korvessakin".
en ole tieteellinen tutkija. Erottamiseni jälkeen olen sisäisen tuskani ja tiedonjanoni ajamana kaivautunut vl-opin muotoutumisen historiaan Oulun maakunta-arkistossa, teologisen tiedekunnan kirjastossa, keskustelemalla Pekka Raittilan kanssa, lukemalla ja taas lukemalla kaikkea mahdollista mikä käsiini on "johdatettu".
Tutkimusta minulla ei siis ole Sinulle tarjota, mutta pohdiskelukumppanuutta kylläkin. Sähköpostisoitteeni on [email protected]. Jos kiinnostaa.
Einari is !
Rovasti Laestadius saarnaa : Meillä pitää olla samanlainen kristillisyys kuin Lutherilla . Kun ihmiset kirjoittavat nettiin niin ihmisen turmelus tulee esiin joidenkin kirjoituksista allekirjoittanut ei ole vapaa turmeluksesta Aadamissa mutta meidän tulee olla erittäin tarkkoja onko minun kirjoitukseni jumalan sanan mukainen . Meidän tulee nimittäin ymmärtää lestadiolaisuus oikein että se on sama elävä kristillisyys kuin Lutherilla paavalilla pietarilla johanneksella pienellä lapsella ja jokaisella totisella kristityllä . Lutherilla oli sama elävä usko kuin paavalilla Laestadiuksella sama elävä usko kuin johanneksella jne . Vanhoilliset sanovat että he tukeutuvat lukiais kristillisyyteen ja se on oikein mutta silloin täytyy myös suviseuroissa saarnata samanlainen armonjärjestys kuin lukiais kristityt ovat saarnanneet . Lapin Maria on saarnannut rovastille synnin päästön . Kun vanhoilliset siis uskovat että Lapin Maria oli totinen kristitty niin heidän täytyy myös uskoa että elävä kristillisyys on syntynyt viimeisellä etsikko ajalla Ruotsin Lapin maalla .
selviin Raamatun kohtiin suhtautua niiden arvovaltaa murentavasti. Jeesus itse sanoi:
15. "Jos veljesi tekee syntiä,
ota asia puheeksi kahden
kesken. Jos hän kuulee sinua,
olet voittanut hänet takaisin.
16. Mutta ellei hän kuule
sinua, ota mukaasi yksi tai
kaksi muuta, sillä 'jokainen
asia on vahvistettava kahden
tai kolmen todistajan sanalla'.
17. Ellei hän kuuntele
heitäkään, ilmoita
seurakunnalle. Ja jos hän ei
tottele seurakuntaakaan,
suhtaudu häneen kuin
pakanaan tai publikaaniin.
18. Totisesti: kaikki, minkä te
sidotte maan päällä, on
sidottu taivaassa, ja kaikki,
minkä te vapautatte maan
päällä, on myös taivaassa
vapautettu.
19. "Minä sanon teille: mitä
tahansa asiaa kaksi teistä
yhdessä sopien maan päällä
rukoilee, sen he saavat minun
Isältäni, joka on taivaissa.
20. Sillä missä kaksi tai kolme
on koolla minun nimessäni,
siellä minä olen heidän
keskellään."
Minun mielestäni tulee toimia juuri näiden selvien ohjeiden mukaan. Se ei ole kenellekään helppoa, mutta se on Kristuksen tahto.
Huomaat varmaan että Jeesus sanoo sanoo "Jos veljesi tekee SYNTIÄ"
Nimenomaan se SYNTI on se avainsana tässä.
Uskoisin että Mehem tarkoittaa juuri tätä asiaa:
"Tilanne muuttuu, jos kuvittelemme itsemme esimerkiksi määrittelemään 'seurakunnan kantaa' johonkin 'ajan ilmiöön'."
Eli 'ajan ilmiö', mikä se nyt sitten onkaan, ei välttämättä ole SYNTI. No, en tiedä tajusitko, tai tajusiko muutkaan. En osaa pukea sanoiksi.
Jos tulkitsit, että tuo Sinun viestiäsi edeltävä, minun kirjoittamani tarkoitti murentaa Raamatun arvovaltaa niin et ymmärtänyt oikein.
Juuri tuo, mitä Raamatusta siteeraat, käy ilmi heti kirjoitukseni ensimmäisestä kappaleesta.
Muutenkin, olen kaiken aikaa yrittänyt perustella näkemyksiäni ennen kaikkea Raamatulla mutta myös Lutherin kirjoituksilla.
Se sijaan seuraava kirjoittaja löysi viestin pääkohdan: avaintenvalta on olemassa, mutta missä tapauksessa sitä käytetään. Tätä myös ketjun avaaja, Mehem kysyi.
Tuota kysymystä ei taas voi pohtia, ellei ole selvyyttä siitä, mikä on synti. Hyvä kysymys sekin.
Itse lainasin Lutheria siitä syystä, että Tunnustuskirjoissa on paljon määritelmiä siitä mikä EI OLE synti. Ne ovat opinkappaleita, mitä meidän vanhoillislestadiolaisten olisi hyvä tutkailla tarkalla korvalla ja herkällä sydämellä.
Ensiksikin kysymykseesi vastaisin vaihtoehdon b eli olisin hiljaa. En nouse enkä halua nousta seurakuntaa vastaan. Kuitenkin monessa asiassa olen hieman eri mieltä kuin vlien "virallinen" kanta on.
Sideavainten käyttö nousi esiin kultaisella 70 -luvulla. Sen aikaisemmasta käytöstä ei ole minulla tietoa (johtuen iästä). Onkohan muilla? Käytettiinkö sitä ja missä tilanteissa?
Nykyisin arvioisin sideavainta käytettävän äärimmäisen harvoin (puhun siis omasta kokemuksestani ja ympäristöstäni). Olen kuitenkin ollut ry:n vastuullisissa tehtävissä jonkin verran, joten jonkinlaista tietopohjaa on. Ehkä sitominen tapahtuu nykyisin eri tavalla. Otetaan hieman ajatusleikkiä. Jos ostaisin tv:n kotiini (asia ei kohdallani ole suurensuuri ongelma, mutta jonka hankkisin, jos en hankinnallani nousi ikään kuin seurakuntaa vastaa) tapahtuisi seuraavaa: ystäväni pienellä paikkaunnalla vihjailisivat, että kerroppas nyt Matti, miten Irakin sota menee, kun teillä on tv. Eli siis pientä vihjailua. Rankempi toimenpide olisi se, että ystäväni lopettaisiva vierailut meillä, lasten kaverit eivät saisi tulla yökylään, jne. Lopulta olisin seurapenkissä yksin ja ikäänkuin ajautuisin maailmaa. Hylkääminen tällaisen asian tiimoilta, jota ei suoraan voida osoittaa synniksi (vrt esim Marian aviorikos) on yhtä raju toimenpide kuin sitominen, vai onko?
Tiedän erään ry:n, jossa johtokunnan puheenjohtaja kävi aika-ajoin seurakunnan edessä ilmoittamassa, ketkä olivat kieltänet uskonsa. Samalla henkilöt ikäänkuin sidottiin. Seurakunnalta pyydettiin esirukouksia synnintunnon ja palaamisen armon saamiseksi näille luopuneille. Nykyisestä käytännöstä en tiedä, mutta tuntui aika kovalta käytännöltä. Osa tällaisista henkilöistä eivät halunneet olla uskovaisten kanssa enää missään tekemisissä ja kokivat tällaisen asioidensa yleisen "repostelun" erittäin loukkaavana.
"Tiedän erään ry:n, jossa johtokunnan puheenjohtaja kävi aika-ajoin seurakunnan edessä ilmoittamassa, ketkä olivat kieltänet uskonsa."
Kyse oli varmaan jostakin 80-luvusta?
Kirjoitit: "Ensiksikin kysymykseesi vastaisin vaihtoehdon b eli olisin hiljaa. En nouse enkä halua nousta seurakuntaa vastaan. Kuitenkin monessa asiassa olen hieman eri mieltä kuin vlien "virallinen" kanta on."
Toivottavasti en urki sinulta liian henkilökohtaisia tietoja, mutta kuulisin mielelläni lisää, miten ajattelet. Se voisi auttaa minua ymmärtämään, mitä ihmiset oikein tarkoittavat. Mun kannaltani tuohon kirjoittamaasi kappaleeseen sisältyy ristiriita, jonka äkkiä ajatellen luulisin olevan sullekin ongelma: Jos olet eri mieltä kuin virallinen kanta, miten voisit olla mukana sitomassa jotakuta sen virallisen kannan pohjalta? Vai ajatteletko, että seurakuntaa vastaan ei ole oikein nousta silloinkaan, kun seurakunta on väärässä? Entä, jos kaikki muutkin ajattelevat samalla tavalla: Silloinhan seurakunta voisi olla jopa eri mieltä kuin kaikki sen jäsenet! Vai ajatteletko, että ajan mittaan virallinen kanta voi muuttua, mutta että ei ole oikein nousta sitä vastaan ennen kuin se on muuttunut? Jos ajattelet viimeksi mainitulla tavalla, mikä on mielestäsi se prosessi, jolla virallinen kanta voi muuttua?
Luulisin, että epävirallinen sitominen on yhtä paha tai pahempi kuin se virallinen. Muuten: en tiedä, perusteltiinko 70-luvulla sitomisia. Minusta ne olisi aina tarpeen perustella.
Vastasit jo itse minun suullani
>
Ristiriita ei kohdallani ole suuri. Maailma on täynnä ristiriitaisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta ja niiden rinnalla nämä eivät ole mitään. Pidän edelleen omakohtaista uskoa kaikkein tärkeimpänä asiana. Uskon, että se on ainoa asia, jota minulta joskus kysytään.
ja jatkokysymykseen
>
En tiedä. Tämä kanava on minulle uusi ja hieno tapa pohdiskella asioita. Saas nähdä, kuinka kauan intoa riittää. Aloitusten joukossa on helmiä ja tämä on yksi niistä. Kiitokset sinulle siitä.
Olen toki tuonut kanssakeskusteluissa kantani esiin myös vl-piireissä ja se hyväksytään (ainakin osittain). Jos kuitekin nousisin avoimesti vastustamaan linjaa, niin tilanne olisi heti erilainen.
avoimesti nousivat vastustamaan 70-luvulla Amerikassa Walter Törölä ja Suomessa Paavo Sillanpää. Eriseuraisiksi heidät julistettiin.
Luin lähettämäni viestin uudelleen ja haluan tarkentaa sitä hieman.
Kirjoitin viestissäni, että ristiriita kohdalallani ei ole suuri. Tarkoitan tällä tämänhetkistä elämäntilannettani, jossa toimin seurakunnan ohjeiden mukaan, vaikka omantuntoni hyväksyisi muunkinlaisen toiminnan.
Jos kyse olisi ystäväni sitomisesta tällaisen omantunnonasian vuoksi, ristiriita olisi ERITTÄIN suuri. Olisin sitomassa ystävääni, vaikka omatuntoni ilmoittaisi jotain muuta. Miksi toimisin niin: heikkous, pelko omasta sitomisesta, painovoima (eli siis suuri massa vetää enemmän puoleensa kuin pieni),..? Toivottavasti en joudu ko tilanteeseen. Kuitenkin tämän keskustelun pohjalta ainakin olen valmiimpi kohtaamaan sen!
Minä en uskaltaisi käyttää koko sitomista kenellekkään. Tiedän ihmisen, joka on menettänyt järkensä, kun seurakunta on sitonut...onko sekään oikein?
Itse ajattelen niin, että Jumala yksin tietää ihmisen sieluntilan. Ei seurakunta voi päättää ihmisen autuudesta.
Kiitos tarkennuksesta! Minustakaan ei ole kovin ongelmallista käytännössä noudattaa joitain yhteisiä pelisääntöjä, vaikka itse ajattelisi vähän eri tavalla. Niinhän sitä luonnostaankin tekee missä tahansa yhteisössä.
Tosin olen viime aikoina alkanut harkita, pitäisikö kristillisen vapauden vuoksi sittenkin nimenomaan tehdä niitä asioita, joista yritetään tehdä hengellisiä kynnyskysymyksiä.
Vastaus on b, c tai d tilanteen mukaan. Helpoin tie olisi vaikeneminen, mutta toimisinko silloin omaatuntoani vastaan. Kuvittelen olevani suoraselkäinen ja rehellinen. Omatuntoni varmasti sanoisi sanansa jos vaikenisin silloin kun itse epäilen sitomisen "oikeudenmukaisuutta". Kun en ole tällaisessa julkisessa tilanteessa koskaan ollut, en myöskään tiedä minkälainen joukkopaineen vaikutus minuun olisi - menisikö yksinkertaisesti pupu pöksyyn. On tietenkin tilanteita, jolloin varmaan pitäisin vain suuni. Sellaisia voisivat olla vaikka juuri kuvaamasi esimerkit "vaikeista tapauksista". Jos tuntisin, että suuri vääryys on tapahtumassa esittäisin oman näkemykseni, joko yksityisesti tai jos niin tuntuu, julkisesti.
Yksi syy siihen, miksi tällainen kysymys ei monia kosketa on se, että tällaiset julkiset sitomiset ovat niin harvinaisia tätä nykyä. Itselleni tämä asia tuntuu hyvin tärkeältä eikä suinkaan pelkältä spekuloinnilta.
Kiitos vastauksestasi (ja niistä aiemmistakin!)...
Olen itse 70-luvulla teini-iässä osallistunut kuuntelijana hoitokokouksiin, ja mulla on omaa kokemusta joukon mukana menemisestä.
Vaikka minua ei nuoruuteni takia varmaankaan voi syyttää siitä mitä silloin tapahtui, tunnen kuitenkin moraalista krapulaa siitä, että uskoin senaikaisen opetuksen ja käytäntöjen olevan normaalia Jumalan lasten elämää. Siitä asti olen kyllä mielessäni työstänyt näitä asioita. Mutta vasta 90-luvun lopulla uskalsin kyseenalaistaa senaikaisten tapahtumien perusteita ja samalla sitä, olemmeko nytkään oikealla perustuksella. Kuulun niihin ihmisiin, joista tuntuu, että "ei koskaan enää sellaista". Miten tämä tunne realisoituisi toiminnaksi tositilanteessa, on tietenkin epävarmaa.
Olen myös vihainen niille aikuisille, jotka olivat 70-luvulla hiljaa vaikka ajattelivat toisin. He olisivat voineet helpottaa elämääni, mutta he eivät tehneet sitä. Ymmärrän miksi eivät: He eivät olleet varmoja, ovatko oikeassa. Sitä paitsi heitä olisi alettu syyttää väärästä hengestä, ja lopulta heidät olisi voitu sitoa. Nyt olen itse aikuinen, ja näen itsessäni saman ongelman: Monta vuotta on mennyt pelätessä, että jospa olen sittenkin väärässä tai että itselleni tulee ongelmia, jos puhun. Nyt alan vähitellen pelätä muita asioita enemmän, joten voisin ehkä olla valmis puhumaan asioista julkisesti omalla nimelläni (eikä vain anonyymisti niinkuin täällä). Mutta miten ja missä? Saapa nähdä, miten käy; kaipa asiat jotenkin edistyvät. Onneksi on edes tämä Suomi24-foorumi.
Mitä tällä synteihinsä sitomisella tarkoitetaan? Mikä siitä on seurauksena sidotulle? Miksi ketään pitäisi edes sitoa? Vl-liikkeen ulkopuolisesta tuollainen tuntuu armottomalta vallankäytöltä, jolle on vaikea löytää perusteita.
ja säälimätön keino nolata julkisesti ne henkilöt, jotka eivät suostu nuolemaan herätysliikkeen johtomiesten kengänkärkiä ja jotka rohkenevat vastustaa väärähenkistä talostelua.
Hahmottelen seuraavassa synteihin sitomista sellaisena, kuin se minun muistikuvissani esiintyi 1970-luvulla vanhoilliselestadiolaisuudessa. Olin silloin teini-ikäinen, eikä minulla ole historialliseen tutkimukseen perustuvia tietoja (sellaisia ei taida olla vielä olemassakaan) eikä myöskään omia muistiinpanoja tuolta ajalta. Hahmotelmani perustuu muistoihin niistä parista 'hoitokokouksesta', joissa olin paikalla, sekä muistoihini tuon ajan yleisestä ilmapiiristä ja saarnojen sekä julkaisujen sisällöstä. Nykyään sitominen on harvinaista, eikä siitä puhuta paljoakaan saarnoissa. Kuitenkaan 70-luvun periaatteista ei ole irtisanouduttu eikä yhtäkään sitomista ole tietääkseni peruttu. On tosin myönnetty, että 70-luvulla tapahtui 'ylilyöntejä', mutta ei ole yksilöity mitä sillä tarkoitetaan, joten myönnytys on tulkittavissa monella tavalla.
Synteihin sitomisella tarkoitettiin toimenpidettä, jossa seurakunta (tai sen paimenet seurakunnan tukemina tai seurakunnan hiljaisella suostumuksella) julisti jonkun seurakuntalaisen epäuskoiseksi. Toimenpiteen raamatullisena perustuksena pidettiin ns. Kristuksen kirkkolakia (Matt 18:15-20):
15. "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin.
16. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
17. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin.
18. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
19. "Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa.
20. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään."
Epäuskoiseksi julistaminen merkitsi hengellisesti sitä, että sidottua ei pidetty (ei saanut pitää!) veljenä tai sisarena, häntä ei tervehditty (ei saanut tervehtiä!) "Jumalan terve" tai "Jumalan rauhaa"-tervehdyksillä, häntä pidettiin (oli pidettävä!) kadotettuna ellei hän tee parannusta epäuskosta. Jos hän lankesi johonkin syntiin ja ripittäytyi, häntä ei lohdutettu evankeliumilla ellei hän ensin tehnyt parannusta epäuskosta.
Lisäksi häntä voitiin (ja oli suositeltavaa) ulkonaisestikin 'karttaa'. Tässä vedottiin Raamattuun (Tiit 3:11); "Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet ojentanut häntä kerran tai kaksi".
Sitomisen perusteeksi ei tarvittu julkista selvää syntiä, vaan perusteeksi riitti käsittääkseni joidenkin seurakunnassa hyväksyttyjen oppien tai elämäntapaohjeiden kyseenalaistaminen. Sitomista edelsi viimeisessä vaiheessa tyypillisesti 'hoitokokous'. Hoitokokous oli seurakunnan kokous, jossa 'hoidettavalle' kerrottiin mitä ongelmia hänen uskossaan nähtiin ja jossa asiasta keskusteltiin. Hoidettava sai tilaisuuden puolustautua. Mulla on sellainen mielikuva, että sitomispäätöstä ei välttämättä selvästi perusteltu. Ts. jos kokouksen lopuksi päätettiin sitoa joku, ei välttämättä yksilöity mitkä esitetyt asiat olivat niin vakavia, että ratkaisuun päädyttiin. (Huomautus: Tyypillisesti varmaan hoidettava teki parannuksen niistä asioista, joista häntä neuvottiin, joten häntä ei sidottu kokouksen päätteeksi.)
En tiedä, oliko kyseessä tietoinen armoton vallankäyttö vai ei. Luulisin, että ei, ainakaan useimmissa tapauksissa. Ennemminkin uskon, että ihmiset, jotka 70-luvulla sitoivat toisia ihmisiä, uskoivat olevansa oikealla asialla. He uskoivat, että sitomisen kohteeksi joutuneet olivat todella langenneet pois elävästä uskosta. Sitominen oli Raamatun määräämä keino kohdella noita ihmisiä ja mahdollisesti herättää heidän omatuntonsa. Sitojat saattoivat myös uskoa, että jolleivät he noudata Kristuksen kirkkolakia, he joutuvat itse 'väärään henkeen' ja lopulta pois armon osallisuudesta. Luullakseni kyseessä oli myös jonkinlainen "Keisarin uudet vaatteet"-ilmiö: Jokainen luuli, että muut näkevät jotain mitä itse en näe, ja käyttäytyi sen mukaisesti. Toivoisin, että 1970-luvun hoitokokouksista, sitomisista ja niiden perusteista tehtäisiin kattava historiallinen tutkimus, sillä yksittäisen ihmisen kuten minun mielikuvani eivät välttämättä ole koko totuus.
Avauksessa kerroinkin jo, minkä takia itse koen sitomisen ongelmalliseksi.
Kiitos kattavasta vastauksestasi.
70-luvun tapahtumista on tosiaan hyvin vähän lähteitä. Itse olen ollut vauvaikäinen siihen aikaan, joten kaikki omat tietoni pohjautuvat keskusteluihin, kuulemiini kertomuksiin ja kirjallisiin lähteisiin. Neutraali näkökulma puuttuu lähes kaikista kirjallisista lähteistä (Poikkeuksena ehkä Kurvisen "Raportti lestadiolaisuudesta"), joten lähdekritiikki on vaikea ongelma ja suullinen tieto pitää sovittaa jotenkin vielä yhteen kirjatiedon kanssa. Ongelmana on vielä saada ihmiset puhumaan. Vl:ilta kuulemani kommenttikirjo on melkoinen. Jotkut eivät halua puhua niistä ajoista eivätkä varsinkaan omista käsityksistään, koska pelkäävät siinä tekevänsä jotain väärää. Toiset sanovat, ettei kenenkään pidä niistä puhua, koska ne ovat
"vanhoja asioita", "toisten vioissa valvomista", "sovittuja asioita", "kun on lapsen paikalla, ei katso toisten vikoja", "pitäisi uskoa tänä päivänä" jne. Niitäkin on, jotka puhuvat hyvin avoimesti. Ja niitä, joiden mielestä 70-luvulla ei tapahtunut mitään väärää - jotkut yksittäiset henkilöt vain syyllistyivät "ylilyönteihin" ja tekivät niistä parannuksen.
Tutkimuksen tekeminen noista ajoista on siksi juuri vaikeaa, että se olisi luultavasti ns. "pahaa tutkimusta", joka ei lopulta kelpaisi kenellekään. Aina löytyisi joku, joka pitäisi sitä vain puolueellisena, "epärehellisenä", "sielunvihollisen puheena", "katkerana", "poleemisena" yms. tietenkin sen mukaan mikä sen sisältö ja lopputulema olisi. :)
Käsitykseni siitä, miksi 70-luvusta puhuminen on monille vaikeaa perustuu siis vain omiin arvioihini. Voihan olla, että nämä ihmiset itse kokevat täysin toisin. :)
Tällä ainoaksi tarkoitetulla kommentillani haluan sanoa, että osasit kattavasti kirjoittaa tuosta ajasta.
Itse koko prosessin läpikäyneenä katkerimpaan loppuun asti allekirjoitan täysin viesitisi.
Minulla ei ole tässä vaiheessa mitään lisättävää.
on tehnyt tarkat ja syvät muistiinpanot noista vuosista. Mutta valitettavasti hän ei luovuta niitä edes SRK:lle.
Lehtihaastattelussa hän viime keväänä kertoi taistelleensa 70-luvulla fundamentalismia vastaan.
Jäi mieleen Maaningan suviseuroista, niiden viimeiseltä päivältä juuri tuon samaisen Srk:n entisen puheenjohtajan saarna. Hän puhui ketään pelkäämättä juuri näistä samoista asioista mistä täälläkin puhutaan.
Erityisesti muistan hänen lauseensa, jossa hän kehotti seurakuntaa tarkalla korvalla kuuntelemaan, mitä puhujanpöntöstä saarnataan ja muistutti, että seurakunnan tehtävä on valvoa sille annettavaa opetusta.
En muista vastaavaa koskaan muulloin kuulleeni.
R On pitäny jollain opistolla alustuksen aiheesta. Mutta valitettavati tätä ei ole tietääkseni julkaistu. Ilmoitettiin suullisena lähteenä yhdessä kirjassa.
Virallisesti on kirjoittanut myös SRK:n miehistä julkaisuihin VS.
90 -taitteessa uskallettiin käsitellä asioita. silloin vapautui joitain patoutumia.
Minäkin olen niistä muistiinpanoista kuullut. Kuulemma julistettu salaisiksi 30 vuodeksi, onkohan ne piilotettu oikein kassakaappiin? ;)
Suuresti arvostettu ja korkeasti kunnioitettu nimimerkki mehem !
Tässä nähdään tuon omanvanhurskauden kauhea voima . Ellet tee parannusta et ole jumalan lapsi . Tämä on kauhistavaista kristillisyyttä ja siitä Jumala armossaan sinua ja minua varjelkoon
ovat kuolemansyntejä, on selkeitä kirjoituksia Raamatussa. Seuraavassa esimerkkinä parista eri käännöksestä otettu Galatalaiskirjeen 5 luvun kohta.
"17. Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat
toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte.
18. Mutta jos Henki johtaa teitä, ette ole lain alaisia.
19. Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat
siveettömyys, saastaisuus, irstaus,
20. epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu,
kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus,
21. kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten
olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa
omakseen Jumalan valtakuntaa.
17. Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja
Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin
toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä
tahdotte.
18. Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina,
niin ette ole lain alla.
19. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat:
haureus, saastaisuus, irstaus,
20. epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys,
riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21. kateus, juomingit, mässäykset ja muut
senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon,
niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka
semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan
valtakuntaa."
Jos esimerkiksi tällaisissa lihan töissä elää julkisesti ja viettelee vielä muitakin tekemään niin, on Jeesuksen selkeä ohje "ota asia puheeksi" ja menettele niinkuin on käsketty.
Jokunen vuosikymmen sitten vielä kirkon pappien piti käydä nuhtelemassa avoliitossa asuvia ja kehoittaa heitä solmimaan avioliitto sillä avioliiton ulkopuolinen yhteiselämä on haureutta.
Valitettavasti Jumalan sanan arvovalta murenee koko ajan. Tämä ei ole sinänsä mikään yllätys sillä Jeesus itse puhui luopumuksen tapahtumisesta, kun maailman aika etenee.
parannusta teikäläisten keskuudessa (oletan että olet vl).
"20. epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu,
kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus,
21. kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen"
Et taida tietääkään, kuinka paljon kateutta, katkeruutta, vihamielisyyttä, juonittelua, eripuraisuutta vl:llä esiintyy. Näihin ei kuitenkaan julkisesti kiinnitetä huomiota, ("olemmehan mekin vain ihmisiä vikoinemme ja virheinemme")
VAAN huomio kiinnittyy ihan toisiin asioihin, ulkoisiin asioihin. Siihen, kuka meikkaa, onko jollain korvakorut, onko jollain televisio. Tässä on VL-liikkeen suuren suuri epäkohta, joka tekee siitä ei-niin-rakkaudellisen-herätysliikkeen.
Lutherin ja kirkkoisien mukaan tämä galatalaiskirjeen lista ei ole lista kuoleman synneistä, vaan lihan hedelmistä.
Paavalihan kirjoitti mm. että vanhemmilleen tottelemattomat, juoruajat ja kateelliset ovat kuoleman ansainneet, Roomalaiskirje 1.
Sekään lista ei ole lista kuoleman synneistä kuulemma. Näiden listojen mukaan yksikään uskomassa oleva, ei tule perimään paikkaansa taivasten valtakunnassa ja ne ei ole kuoleman syntejä.
Raamattu opettaa selvästi Jumalan valtakunnan "vallanpitoa", jos sen näin voisi ilmaista. Mainitsemasi raamatunkohdan lisäksi Jeesus sanoo ennen taivaaseenastumistaan, että "joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat taivaassa anteeksi annetut ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat taivaassa asti pidätetyt". Tässä on ensinnäkin selvä opetus seurakunnan tehtävästä ja toiseksi siitä, kuka tai mikä päästää ihmisen synnistä, tai aiheeseen viitatakseni, kuka tai mikä kertoo ihmiselle tämän epäuskosta. Vanhoillislestadiolaiset sanovat näin koska raamattu opettaa samoin. Sen voi jokainen lukutaitoinen itse todeta raamatusta.
Vaikka seurakunnalla on sideavaimet, niitä käytetään varsin säästeliäästi. Mieleeni muistuu erään kauan sitten poisnukkuneen kristityn neuvo: "Olkaat kerkeät päästämään ja hitaat sitomaan". Jumalan valtakunnasta saarnataan evankeliumia ja päästön sanomaa, ei sitomista.
Kenetkö olisin valmis sitomaan? Kerron esimerkin: Minua petti muutamia vuosia sitten pahasti eräs "veli". Hän aiheutti minulle taloudellisia vahinkoja. Kaikki viittasi siihen, että hän teki sen suunnitelmallisesti. Mitä siis tekisin hänen kanssaan? Asiaa on yritetty selvittää ja olen sanonut hänelle aivan selvästi, mitä hän on tehnyt. Saman ovat tehneet muutamat muut, jotka tuntevat tapauksen. Tämä miehen hyväkäs ei ole kuitenkaan taipunut minkäänlaiseen parannukseen asiassa, vaan on jokaisessa yhteydessä veisannut samaa valhevirttään, jossa ei ole totuutta edes siteeksi. Vuosia on jo kulunut eikä hän osoita mitään katumisen merkkejä.
Mitä voimme päätellä tämän miehen sieluntilasta? Tapaukseni on tuskin ainoa, joka hänellä on tunnollaan. Hänen tuntonsa ei näköjään enää sano mitään. Miten saarnaat tällaiselle syntejä anteeksi, kun hän ei halua tehdä mitään parannusta? Olen puoleltani "sitonut" hänet, eli en pidä häntä uskovaisena. Mikä uskovainen se sellainen on, joka toista tuosta vain pettää eikä välitä siitä vähääkään? Jos minulta kysytään viimeisellä tuomiolla, onko hänen tuntonsa tilikirja puhdas, joudun sanomaan että ei ole. Sitä en kuitenkaan tekisi halusta, vaan toiveeni ja rukoukseni on, että hänelle valkenisi oma sieluntila ja hän käsittäisi anteeksiannon kohdalleen. Koska asiaa ei ole seurakunnassa otettu esille, en odota kaikkien pitävän tätä miestä sellaisena kuin itse pidän, enkä lähde vaatimaan hänen sitomistaan julkisesti.
Niin hullulta kuin se saattaa kuulostaa, sitomisen tehtävä on pelastaa osoittamalla kadotukseen päin menossa olevalle hänen surkea tilansa, että hän vielä heräisi. Sidottuun tilaan joutuminen edellyttää todellista kovasydämisyyttä ja synnin rakastamista. Ihmisen sydän voi olla todella pimeä vaikka olisi ulkonaisesti hyväkin. Sielunvihollinen saattaa vietellä jonkun aivan "keskeltä laumaakin" niin, ettei vietelty huomaa ennenkuin on tullut jo syvä synnin rakkaus. Siksi vihollisesta ei turhaan varoitella.
Tuo Jumalan haltuun jättäminen on sinänsä aivan oikea näkökanta. Jos joku on niin eksynyt, ettei häntä enää voida opastaa takaisin, ts. hän ei kuuntele parannuskehotuksia seurakunnalta eikä keneltäkään toiselta kristityltä, hänet on todellakin jätettävä sillensä, kuten lakiteksti sanoo. Jumalalla on kuitenkin melkoiset uhkaukset tällaista ihmistä vastaan: "Minä voin antaa hänet häijyyn henkeen", vai miten se meni. Se, mitä seurakunta tekee sitoessaan, ei ole muuta kuin tämän vaaran osoittaminen katumattomalle. Muistakaamme tässäkin vielä se, että ei katuvaa sidota, vaan kiireesti armahdetaan niinkuin tuhlaajapoikaa.
Liitän tähän linkin tuhlaajapojasta tekemääni kirjoitukseen: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000005731539
"Jos minulta kysytään viimeisellä tuomiolla, onko hänen tuntonsa tilikirja puhdas, joudun sanomaan että ei ole."
Sinähän et viimeisellä tuomiolla joudu vastaamaan muista kuin ainoastaan omasta sieluntilastasi. Jokainen vastaa omista tekemisistään.
Mutta epäilemättä sinua kohtaan on toimittu väärin, ja ymmärrän, ettet halua pitää tätä henkilöä enää uskovaisena.
Tsop tsop jani veli !
Nyt meni kauhistavaiseksi kirjoituksesi kun sinä vaadit ystävältä parannusta ja sanot että et voi pitää häntä uskovaisena jos hän ei tee parannusta pettämisestä. Mutta kallis Jani veli tunnetko nyt omassa sydämmessä vihaa Jania kohtaan kun sinä lähestyt häntä vaatimuksen hengessä ? Sinun on nyt ahkeroiminen mennä janin kaulaan ja sanoa : rakas veli minä olen tuntenut sinua kohtaan vihaa ja katkeruutta Jaksatko sinä saarnata minulle anteeksi . Mitä Jani sanoo ? Vastaa ! Hän sanoo usko rakas veli kaikki synnit ja viat anteeksi herran Jeesuksen pyhässä nimessä viattomassa ja kalliissa ulosvuotaneessa sovintoveressä . Katso nyt Jani veli yrttitarhaan ja Golgatan mäelle kuinka sinun ja minun sielun piispa on verisaunassa jossa pyhistä kasvoista on sovintoveri vuotanut . Korjaa sitä verta nytkin saastaiseen astiaan amen . Kun sinä sanoit että sinä et pidä ystävää uskovaisena ellei hän korjaa erehdystään se on omanvanhurskauden perkeleen saarnaa
Sideavaimia käytettiin 70-luvulla julmasti. Itse olin silloin teini-ikäinen, kaikkea en muista kunnolla. Kuitenkin hyvin on jäänyt mieleeni se ihmisten ahdistus: Hoitokokouksessa seurakunnan paimen saneli seurakuntalaisten "syntejä" kaikkien kuullen..huh..ja niistä piti tehdä parannusta. Muuten sitominen uhkasi. Näissä hoitokokouksissa ei kaikunut rakkauden saarna, vaan tiukka lakihenki ja ihmisten vikominen.
Ajat ovat onneksi muuttuneet siitä ajasta.
Nykyään VL-seurakunnassa kaikuu rakkauden saarna. Tuollainen lakihenkinen 70-luku on onneksi jäänyt historiaan. Surullista vaan se, että moni kielsi uskonsa katkeroiduttuaan hoitokokouksissa.
En ole kieltänyt uskoani.
Miten ne samat ihmiset, jotka olivat sitomassa, ovat nyt niin rakkaudellisia saarnaajia?
Minut oli sitomassa kolme puhujaa, jotka tälläkin hetkellä ovat vl-seurakunnan rakkaudessa ja toimivat yhä puhujina.
Milloin he ovat takkinsa vaihtaneet?
Susiturkin lammasnahkaan? Vai miten sen voisi kauniimmin sanoa?
"Surullista vaan se, että moni kielsi uskonsa katkeroiduttuaan hoitokokouksissa."
mahdollisesti, että moni erosi vl-herätysliikkeestä? Mehän kaikki tiedämme, että tämä ei suinkaan merkitse uskon kieltämistä.
Ainakin meidän seurakunnan sitoja on omin jaloin lähtenyt.
Minne se sitoja lähti?
He ovat varmaankin tehneet parannuksen siitä viasta. Anna sinäkin heille anteeksi.
Varmaankin? Mistä viasta parannuksen? Jos sitominen oli väärin, niin eikö se pitäisi korjata eli perua? Vai tarkoititko vain niitä ns. ylilyöntejä?
Siis annan heille anteeksi, että he väärässä hengessä itse olleina tuomitsivat minut väärähenkiseksi ja eriseuraiseksi.
Jos minulta löytyy anteeksiantamusta, niin silloin teen teikäläisten opin tyhjäksi yhdessä kohdassa. "... ulkopuolella Jumalan Valtakunnan ei ole yhtään anteeksiantamusta.." Jos tuo valtakunta koskee vain teikäläisiä?
Miksi pyydät minulta sellaista, jota minulla ei oppinne mukaan olekaan? Tajuatko ristiriidan?
Sinut on ehkä oikeasta syystä pidätetty. Eikä siksi löydy anteeksiantamusta.
Ainakin olet ajautunut ulos Jumalan valtakunnasta.
Sanoinko, ettei minulta Jumalan Armosta löydy anteeksiantamusta? Löytyykö sitä sinulta omalta puoleltasi?
Näytin vain sen epäloogisuuden, joka veeällien opetuksessa on tuossa asiassa. Millä mitalla veeällät ovat minua mitanneet, sitä käytän heitä kohtaan itsekin! Se on kammottava mitta! Mutta ehkä joku hoksaa siitä, miten väärin on toimittu.
anteeksi antamusta vaadit vaan itse olet anteeksi antamaton ja kostonhaluinen.
Voi kun ette näe virheitänne.
Miksi haluat yhä marttyyrin roolia? Olet itsesi armosta osattomaksi sitonut käymällä sotaa armollista Jumalaa vastaan, sillä Kiroat niitä joita siunataan ja harhaoppisiksi väität opettajia. Kyllä anteeksi antamus olisi sinulle tarjolla, mutta uskottomalla sydämmellä ei sitä saa. Jumalan lapset elävät yhdessä rakkaudessa ja opissa ilman katkeruuksia, niin miksi et palaa lasten keskuuteen? Luovu katkeruudesta käänny tekemään niitä rakkauden hedelmiä jotka alussa teit.
paskaa.
Niin, anna heille anteeksi. Muista mitä Jeesus opettaa anteeksiantamuksesta: "Jos te ette anna teidän veljillenne anteeksi, ei Taivaallinen Isäkään anna teille anteeksi". Taisin vähän nyt lyhennellä, mutta asia on sama. Ehto on aika kova eikä sitä omavanhurskaudessa voi täyttää.
Tottakai minä tajuan ristiriidan. Pese ystävä hyvä sielusi evankeliumilla niin pystyt antamaan itsekin anteeksi ja häipyy kaikki ristiriidat. Ajattele Jeesusta ja Stefanusta, miten molemmat muistivat viime hetkillään murhaajiansa.
Se on niin kova vaatimus, ettei meistä ihmispoloista kenestäkään ole. Tarvitsemme kokonaisen Jumalan armon, että voisimme lähimmäisiämme ajatella anteeksiantamuksella. Ei se synny ihmismielessä. Silloin se on vain hurskastelua ja teeskentelyä.
Veeällien opetuksessa olevat ristiriidat eivät poistu evankeliumin uskomisen myötä! Vasta sitten kun minulla on sellainen mieli, että täydellisesti alistun tuon vl-seurakunnan alaisuuteen ja kuuliaisuuteen, sitten ristiriitoja ei ole, koska en halua enää niitä ajatella. Tai tajuan etten saa niitä ajatella!
Evankeliumi avaa pahastikin umpeutuneet uskon silmät katselemaan ihanaa taivaan kotia yli matkan myrskyjen. Se sisältää juuri sen kokonaisen Jumalan armon, joka saarnataan uskosta uskoon ja oikaisee pahankin ihmismielen. Vain yksi ristiriita jää, nimittäin se oman vanhan osan turmeluksen ja lunastetun sielun välinen ainainen kädenvääntö.
Kun minä käyn seuroissa, saan aina nauttia niin terveellistä Jumalan sanaa ja tulen joka kerta hyvälle mielelle. Ei tule kukaan vaatimaan tottelemista eikä allekirjoituksia mielipiteisiin siitä tai tästä. Minä en löydä opin ristiriitoja siellä enkä täällä. Aina saarnataan vain Jumalasta hyvää ja sielunvihollisesta pahaa.
En osaa nytkään sanoa muuta, kuin että tee parannus ja anna anteeksi niille, jotka ovat sinua vastaan rikkoneet. On helppoa antaa pieni velka anteeksi, kun on itse saanut anteeksi suuren velan.
Synnit annetaan Taivaan Isän sydämeltä anteeksi yhä vain yhdessä paikassa. Lienee tullut jo sekin aika, että kuu muuttuu punaiseksi eli lakikristillisyys alkaa matkia Jumalan valtakunnan saarnaa ja julistaa samoilla sanoilla evankeliumia. Se on yksi viimeisistä eksytyksistä. Kannattaa kiiruhtaa sen, joka tuntee piston sydämessään. Joka aina estelee, estelee joskus viimeisen kerran.
Moi, Jani
En tunne x-vl:n tapausta yksityiskohtaisesti, etkä varmaan sinäkään. Mielestäni sun antamasi neuvo ei ole tyydyttävä. Jos olisin hänen asemassaan, olisin luultavasti hämmentynyt ja ärtynyt. Haluaisin tietää, millä tavalla olet hahmottanut hänen tilanteensa.
Missä vaiheessa sinun luullaksesi x-vl menetti uskonsa ja joutui omaanvanhurskauteen?
Vaihtoehdot:
1) Ennen kuin hänet sidottiin, jolloin sitominen oli vain tapahtuneen toteamista.
2) Samalla hetkellä kun hänet sidottiin.
3) Joskus myöhemmin, kun hän (niin kuin arvelet) katkeroitui sitojille? (En itse kylläkään usko, että hän on erityisen katkeroitunut.)
4) Ei koskaan; hän on edelleen uskovainen.
Toinen kysymys: Oletko aivan varma, että kaikki sitomiset olivat aiheellisia? Siis oletko aivan varma, että vaikka muutoin tapahtui ylilyöntejä, sitomisissa niitä ei koskaan tapahtunut?
Kolmas kysymys: Jos x-vl haluaisi tehdä parannuksen vl:een, mistä asiasta hänen pitäisi tehdä parannus? Siitäkö asiasta, minkä takia hänet aikoinaan sidottiin, vai jostakin muusta? Riippuuko vastauksesi siitä, oliko sitominen aiheellinen vai aiheeton?
Moi, Jani
En tunne x-vl:n tapausta yksityiskohtaisesti, etkä varmaan sinäkään. Mielestäni sun antamasi neuvo ei ole tyydyttävä. Jos olisin hänen asemassaan, olisin luultavasti hämmentynyt ja ärtynyt. Haluaisin tietää, millä tavalla olet hahmottanut hänen tilanteensa.
Milloin sinun luullaksesi x-vl menetti uskonsa ja joutui omaanvanhurskauteen?
Vaihtoehdot:
1) Ennen kuin hänet sidottiin, jolloin sitominen oli vain tapahtuneen toteamista.
2) Samalla hetkellä kun hänet sidottiin.
3) Joskus myöhemmin, kun hän (niin kuin arvelet) katkeroitui sitojille? (En itse kylläkään usko, että hän on erityisen katkeroitunut.)
4) Ei koskaan; hän on edelleen uskovainen.
Toinen kysymys: Oletko aivan varma, että kaikki sitomiset olivat aiheellisia? Siis oletko aivan varma, että vaikka muutoin tapahtui ylilyöntejä, sitomisissa niitä ei koskaan tapahtunut?
Kolmas kysymys: Jos x-vl haluaisi tehdä parannuksen vl:een, mistä asiasta hänen pitäisi tehdä parannus? Siitäkö asiasta, minkä takia hänet aikoinaan sidottiin, vai jostakin muusta? Riippuuko vastauksesi siitä, oliko sitominen aiheellinen vai aiheeton?
että tälle palstalle kirjoittavista vanhoillislestadiolaisista löytyy melkoinen haarukka. Tässä pari äärilaitaa: Hengellisesti umpisokea Jani ja toisena äärilaitana fiksusti asioita pohtiva mehem.
Jännä juttu.
että olet noin taitava määrittämään tänne kirjoittavien hengellistä tilaa.
Vielä jännempi juttu
Vaikea on sanoa toisen asiasta mitään tarkempaa tai hahmottaa koko asiaa. Sen kuitenkin huomaan, että anteeksiantava mieli puuttuu ja sen sijalla on vaatimus rangaistuksesta, jonka toteutuksen jälkeen voisi harkita omaa parannusta.
Raamattu opettaa meitä, että kaikki ovat pois poikenneet ja parantuvat samasta evankeliumista. Jeesus kärsi rangaistuksen, ettei kenenkään muun tarvitsisi sitä kärsiä. Jos anteeksiantamus on kadoksissa tai ihminen panttaa sitä toiselta, ei ole mitään mahdollisuuksia omaan parannukseen. Jumala ei anna tuntoa omista synneistä, jos on päällimmäisenä syyttävä mieli toista kohtaan. Vaikka toinen olisi todella tehnyt väärin, ei kannata lähteä väkisin korjaamaan asiaa. Jos odottaa, että rikkoja itse tulee tekemään parannuksen viastaan, voi joutua odottamaan sitä tuomiopäivään saakka ja vastaamaan vielä kysymykseen, miksi ei mennyt ja neuvonut parannukseen, vaikka näki toisen joutuneen vikaan.
Kristuksen kirkkolaki neuvoo paremmin kuin turmeltunut ja ylpeä minä: Nuhtele ensin kahden kesken ja tarjoa evankeliumia. Ellei hän sinua kuule, ota muutama muu mukaan ja selvitä asiaa sitten lisää. Viimeinen neuvo on turvautua seurakunnan apuun, ellei muu auta. Tässä on mielestäni neuvoa myös 70-luvun myrskyissä kovastikin purren laitaan kolahtaneille ja sitä kautta kaltoin kohdelluille. Pois ne ajatukset, että ne ovat niin kerrassaan suuria rikkomuksia, että Kristuksen opetusta ei voisi käyttää niitäkin korjaamaan.
Kyllä se asia sittenkin omaan sieluntilaan jää. Jos on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa, on helppo antaa toisellekin anteeksi, aivan sama mitä hän on tehnyt. Joutuu kai siinä vanhaa osaa ainakin vähän taivuttelemaan, mutta mitä ajallisen elämän suuretkin menetykset ovat taivaan aarteiden rinnalla?
En lähde arvelemaan uskon menettämisen ajankohtaa. Itse hän sanoo olevansa "x-vl". Ehkei hän ole erityisen katkera, mutta kyllä Kristuksen mieli on hukassa. Sen saa takaisin, kun puhdistaa oman sydämensä kamarin.
En tiedä niistä sitomisista oikeastaan mitään. Olen ollut pikkupoika niiden aikaan ja sen vain tiedän, ettei minun kotonani onneksi ollut silloin vastaavaa. Vanhempani olivat kalliisti uskomassa ja saarnasivat evankeliumia meille lapsillekin. Jos tuli nimellistä vikaa, riitaa tai vilppiä, äiti aina ensimmäisenä ehätti tarjoamaan evankeliumia ja kysyi, enkö haluaisi uskoa sen anteeksi. Halusinhan minä ja siitä minä jo vanhurskaiden levossa olevia vanhempiani rakkaudella muistan, että he kantoivat minuakin sydämellään.
Kolmanteen kysymykseen löytynee vastaus tuolta ylempää.
"Sen kuitenkin huomaan, että anteeksiantava mieli puuttuu ja sen sijalla on vaatimus rangaistuksesta, jonka toteutuksen jälkeen voisi harkita omaa parannusta."
"vaatimus rangaistuksesta", jos monet 70-luvun vl-herätysliikkeestä enemmän kuin kyseenalaisilla syillä erotetuista esittävät, että SRK:n pitäisi suorittaa kollektiivinen anteeksipyyntö tuon ajan vääristä toimenpiteistä ja ylilyönneistä. Sen ajan, jolloin vl-herätysliike ja SRK olivat vahvasti pimeyden ruhtinaan otteessa "hoitaessaan" monia herätysliikkeen jäseniä.
Mistä rangaistuksesta puhut?
"jonka toteutuksen jälkeen voisi harkita omaa parannusta."
Mistä näiden tiettyjen henkilöiden pitäisi tehdä parannus? Siitäkö, että sielunvihollisen apulaisina toimineet hoitomiehet tuomitsivat heidät saatanan haltuun ja heidät erotettiin vl-herätysliikkeestä - monet täysin päivänvaloa kestämättömin perustein.
Siitäkö heidän pitäisi tehdä parannus?
"En tiedä niistä sitomisista oikeastaan mitään."
puhut niistä asioista ikäänkuin kokemuksen syvällä rintaäänellä ja Vatikaanin viisaudella. Loppuun toteat, että et tiedä asiasta mitään.
Noudatat täysin samaa linjaa kuin tämän palstan avioliittoneuvojat eli sinkut Hynde, Leenu ja vl-kaveri.
Antavat "parhaita" neuvoja ehkäisystä, perhetilanteista yms. tietämättä asiasta yhtään mitään.
Upeaa!
kuinka henkilön kirjoitukset kertovat varsin paljon kyseisen ihmisen hengellisestä tilasta.
Tosi jännä juttu.
Hän lähti VL-seurakunnasta omin jaloin ja perusti eriseuran, jossa on erittäin kuiva ja tiukka lakihenki.
Minä käsitin, että x-VL on aikanaan sidottu siitä syystä että hänen mukaan muullakin kuin VL-uskolla tulee autuaaksi.
Tämä on sellainen suuri kysymys, johon olen pieni vastaamaan. Itse uskon, että elävällä uskolla synnin poispanijana tulee autuaaksi. Sen uskon, että ainakin VL-usko vie perille.
Se lause oli sinulle kompastukseksi. Uskot sen paljon mieluummin kuin koko muun kirjoituksen.
Ei pidä paikkaansa. Olin siinä suhteessa kunnon vl silloin. Siksi eroon joutuminen oli todella katastrofi minulle. Jos olisin tiennyt, että uskovaisia löytyy muualtakin, niin toki olisin heidän apuunsa turvautunut. Mutta meni aikaa, ennen kuin pääsin sen vl-opin ohi!
Minun kirjoituksiani on täällä vuoden aikana ollut melko monta, joten viestihaulla löytää jotain selitystä. Olen ollut yleensä aina x-vl.
Haluaisin itsekin kuulla veeällien mielipiteen siihen, että onko parannuksen aiheeni nykyisin minulla epäusko? Muutama vuosi sitten eräs puhujan rouva sanoi niin minulle. Joku taas on lempeänä luvannut, että saan kokovikaisena uskoa vaikka yleisestä saarnasta syntini anteeksi tai vl-omaiseni sanoista kotioloissa...
Minut syyni eroon oli KATKERA KOSOSLAISUUS. Silloin nimenomaan varotettiin, ettei voi olla kuin vesilintu, joka sukeltaa sorsana ja nousee pintaan tavina. Eli kososlainen ei voi muuttua epäuskoiseksi ja tehdä siitä parannusta!
En tiedä, mikä oli se aika, että kososlaisuus ikään kuin hävisi minusta. Jos olisin palannut takaisin suht. pian sitomisen jälkeen, niin olisin ollut kososlainen. Muu ei olisi kelvannut. Ehkä hieman myöhemmin yleisvika = eriseurainen tai väärähenkinen olisi käynyt? En tiedä, koska en palannut tai edes kysellyt paluumahdollisuutta.
Tuntuu aivan hullulta kirjoittaa noita vanhoja asioita. Oliko kaikki todella noin sekavaa? Vai olenko nähnyt jotain painajaista? Näenkö yhä?
En riitele kanssasi siitä, mikä on Kristuksen mieli. Enkä ole halukas leimaamaan toista ihmistä sillä leimalla, joka sinulla on käytössä meitä muita varten. En halua sitä leimaa käyttööni lainkaan. Jos sen vl-parannuksen myötä saa, niin kieltäydyn siitä mahdollisuudesta. Se on liian raskas ja velvoittava työväline! Uskalias käyttää!
nämä vanhat asiat on sun mielessäs paljolla vatvomisella menneet yhdeks sekamelskaks
ja toisekseen aika on kullannut sillä tavoin muistot, että näytät itse kohoavan yhä suurempaan viattomuuteen; ikäänkuin kaikki olisi tapahtunut sun ulkopuolellas
joka tapauksessa kirjoituksistasi päätellen nyt ainakin olet eri hengessä kuin vl
ilmeisesti olit jo silloinkin eri linjoilla; siinä mielessä se eroon joutumisesi oli looginen
meillähän on uskonnonvapaus, ....mutta uskoa ei taas yksittäisten ihmisten toiveiden perusteella pidä käydä muuttelemaan
ev lut kirkossa se näkyy kun uskonto muutetaan kaikille sopivaksi, siinä vesitetään koko "totuus"
Kuinka kehtaatkin Jeesuksen lunastamalle lampaalle vastata tuolla tavoin.
Ulkona taas ovat koirat ja velhot. Mitä he ovat siis tehneet x-vl:lle?
Koiriksi ja velhoiksi tuomituilta odotetaan kyllä anteeksiantamusta, mutta itse tunnustaudutaan Kristuksen opetuslapsiksi, nöyrtymättä silti parannukseen.
Omaan liukkaaseen ulosteeseensa he ovat kompastuneet hengellisessä ylpeydessään. Näin on näreet.
Perkele opettaa ystävilleen monenlaisia kehtaamisia.
Kyllä se joku on oikeassa. Evankeliumin saa uskoa siellä missä sitä saarnataan. Parannusta tehdään synnistä, mutta ei sitä tarvitse osata niin tarkasti nimetä. Sielunvihollinen yrittää silläkin estää parannuksentekoa, että asettaa kauheat ehdot juuri oikeanlaiselle parannukselle ja vaatii muistamaan kaikki synnit.
Älä aseta itsekään ehtoa parannukselle, vaikka että muiden pitäisi määrittää parannuksesi aihe tai laajuus. Se on kuitenkin sama kuin jokaisella: Kertakaikkisen ilkeä vanha Aatami, joka taas kerran on langennut. Tässä asiassa ei Jumalan lapsikaan ole onnistuneempi, vaikka saa talostella hänen lapsenaan.
Oikea parannus ei ole mitään muuta kuin peljästystä ja vaivaa synnin tähden ja evankeliumin uskomista omalle kohdalle. Ei ollut ristin ryövärilläkään aikaa luetella rikoksiaan tai miettiä, pyytääkö hän juuri oikealla tavalla evankeliumia. Jeesus kuitenkin näki tämänkin ihmispolon hädän iankaikkisuuden edessä ja armahti häntä. Ajatelkaa nyt sitä Jeesusta, hänet murhataan yhdessä pahimpien rikollisten kanssa, mutta anteeksianto ei lopu siinäkään. Siinä sitä on esimerkkiä itse kullekin.
Jos ihminen uskoo syntinsä anteeksi ja lähtee elämään Jumalan sanasta, Pyhä Henki kyllä neuvoo korjaamaan asioita, jos on aihetta. Katkeratkin kososlaisuudet tai niistä turhat syyttämiset unohtuvat yhtä kauas kuin itä on lännestä, kun välit korjataan evankeliumilla. Sielunvihollinen on vanhassakin riidassa aivan aseeton, kun Jeesuksen kallis veri saa pyyhkiä omattunnot puhtaaksi.
Kyllä Kristuksen mieli on sitä, että Jumalan armolapsi ei halua kenellekään pahaa, vaan hätääntyy toisen hädästä ja suree toisen surua. Hän neuvoo vikaan joutunutta parannukseen ja tarjoaa lääkettä tunnon haavoihin. Mutta voi surkeutta, mikä aika meillä on jo käsillä, kun epäuskoiset järjestään pahentuvat parannusneuvoihin. Viimeisellä tuomiolla ei kysytä, oletko vanhoillislestadiolainen tai jonkun Rauhanyhdistyksen jäsen, vaan ovatko synnit anteeksi ja onko sinulla rauha Jumalan kanssa. Siellä ei kelpaa paatumuksen rauha.
Tässä kohdassa olen samaa mieltä kanssasi.
Miten lienee selitettävissä se, että Luther arvosteli kovasti hengellistä kotiaan eli katolista kirkkoa, vaikka oli varmaan oikeasti uskomassa? Hän oli aika äkäisen oloinen ja riitaisa erityisesti oikeaan uskoon tulon jälkeen! Muistaakseni.
Minä olen armosta saanut uskoa syntini anteeksi ja saan turvautua evankeliumiin joka hetki. Armon virta on jatkuvaa, koska ihminen tekee syntiä aina. Vaikka halu ja mieli olisi onnistua paremmin. Mutta armo on silti opettajana, ohjaa ja johdattaa, vaikuttaa tekemiseen ja tahtomiseenkin.
Silloin kun saamme vaeltaa armon alla!
Vääriä ovat päätelmäsi.
Aika ei ole kullannut muistoja, ei edes omaa osuuttani.
Olet näköjään seurannut minun kehitystäni - yhä suurempaan viattomuuteen!
Minulle riittää pelastuksen ohjeeksi: yksin uskosta, armosta ja Jeesuksen tähden.
Lisäätkö sinä tuohon sanaan USKO jotain muuta? Tai sisältääkö se sinulla jotain sinun omia oletuksia? Ei ehkä toiveita sentään?
Taitaa olla turha jatkaa keskustelua?
Meissä lestoissakin on noita jotka eivät anna itselleen lupaa hyväksyä vaikeitakin asioita todellisiksi.
Minä ainakin toivon sinulle voimia omalla "uskon matkallasi" ja toivottavasti näemme taivaassa. Sitä ei päätä kuitenkaan kukaan toinen uskovainen.
Joskus tuntuu, ettei jaksa niin kauas ajatella.
Ihan arkipäivässäkin on kestämistä. Etteivät nämä uskonriidat sotkisi läheisten välejä tavallisessa kanssakäymisessä.
Eihän ne sotkekaan, kun itse jaksaa olla välittämättä siitä, mitä toinen sanoo toisen uskosta... Vaikeaa.
Kiitos sinulle! Onneksi Tuomarin oikeudenmukaisuuteen voi luottaa. Ja laupeuteen jo täällä ajassa!
Jani; minusta alkaa tuntua, että jos tätä laumaa olisi 70-luvulla johdateltu tuolla tavalla kuin parissa viime kirjoituksessasi kuvailet, niin x-vl:ää ei olisi sidottu. Jos hänellä sattumoisin olisi ollut jostain asiasta katkera mieli, häntä olisi ehkä puhuteltu rakkaudella, mutta sitomiset olisi jätetty tekemättä. Ainakaan et kovin periaatteellisesti väitä tietäväsi tai uskovasi, että kaikki sitomiset olisivat olleet aiheellisia.
Jos 70-luvun sitomisten aiheellisuuteen ei saada parempaa selvyyttä, olisikohan meidän vl:ien parhainta peruuttaa ne kaikki köntässä? Siis ihan itsemme takia. Kaikki erotetut otettaisiin takaisin 'vanhoina uskovaisina' vaatimatta heiltä parannusta mistään asiasta ja pyytäen sen sijaan heiltä anteeksi sitä mitä on tapahtunut. Tosin kovin moni ei varmaan haluaisi jatkaa vanhan porukan osana vaikka saisikin. Ymmärrän, että tuollainen temppu olisi mille tahansa yhteisölle melkoinen haaste, mutta minusta asia olisi ajattelemisen arvoinen. Jotenkin ne asiat kuitenkin pitäisi käsitellä; siltä minusta tuntuu.
Tietenkin vielä parempi olisi, jos yritettäisiin myös ymmärtää, mitkä seikat opissa ja asenteissa mahdollistivat silloiset tapahtumat.
Päästettäköön hänet siteistään mutta evankeliumilla. Siihen hänen sydämensä ei kylläkään tunnu olevan ollenkaan valmis, vaan on lain alla vaatien ja vaadittuna. Jumalan valtakunnan asioita hoidetaan Jumalan sanalla eikä päätöksillä tai julkilausumilla.
Jos x-vl olisi ollut kaiken aikaa oikealla sydämen tilalla ja Jumalan armolapsena, hän ei olisi menettänyt uskoa edes "turhassa sitomisessa". Kyllä Jumala lapsensa varjelee pahemmassakin paikassa kuin tässä. Hänen retoriikkansa todistaa kuitenkin, että lapsenmieli on poissa ja tilalle on kasvanut suuri minä, joka näkee asian korjaamisen olevan mahdollista vain saamalla ensin hyvityksen. Siis vielä kerran: Jos hänen sieluntilansa olisi oikea ja synnit olisivat anteeksi, hän kiireen kaupalla rientäisi tekemään sovintoa riitaveljiensä kanssa jo pelkästään sen vuoksi, etteivät nämä kadotukseen joutuisi. Tätä on se Kristuksen mieli.
Tämä on viimeinen kirjoitukseni tähän asiaan. En ole halunnut ottaa kantaa asioihin, jotka eivät ole uskonelämää rakentavia, vaan kiinnostavat enemmän "laajakatseisia tarkastelijoita". Sellainen tarkastelija oli myös Nooan poika Haam, joka isänsä alastomuuden nähtyään kiiruhti kertomaan siitä ääneen muille. Pojat Seem ja Jaafet sen sijaan menivät selkä edellä majaan ja peittivät isänsä. Tässä on vertaus kahdesta eri hengestä. Toisessa vallitsee halu kuuluttaa julki toisen viat, toisessa taas halu peittää ne ja nähdä viallinenkin kristitty kalliina Jumalan lapsena. Kyllä x-vl on mielestäni Haamin hengessä ja ei paljon puutu, ettet tällä tarkastelumenolla itsekin joudu siihen.
Vanhoillislessujan on tultava valheineen esiin, valkeuteen ja tehtävä parannus oman vanhurskauden synneistään.
x-vl on onnellinen ihminen päästyään tästä ihmisoppien piinasta jo pois. Se on Jumalan rakkautta häntä kohtaan.
Pitäkää te itsellänne se hyvä mikä teillä on, jos siinä onnellisia olette. Älkää te enää ryhtykö muiden kristittyjen tuomareiksi ja arvostelijoiksi.
Vanhoillislestadiolaisuus on sitä kun se on, uuspietistismin ja kristiuskon sekoite, sisäänlämpiävä, omahyväisten ihmisten johtama pelokas, syyllisyyteen ja häpeään sidottu joukko. Heidän pahuutensa peittona on tuo kaikkien tuntema hengellinen ylpeys.
Ei sellainen käy ollenkaan kateeksi.
Tietenkin ne pelolla hallittavat ja moniin oman vanhurskauden säädöksiin sidotut Jeesukseen uskovat heidän joukossaan säälittävät. Heillä ei ole todellista iloa ja vapautta Jeesuksessa Kristuksessa uskon kautta.
Missä Herran Henki on siellä on nimittäin täydellinen VAPAUS. Vanhoillislestadiolaisuudessa sitä vapautta ei todellakaan ole.
Näin se on. Kiitos Herralle!
Näin se vaan on X-VL, halusivatpa vanhoilliset sitä tai eivät, niin JEESUS ON HERRA.
...että x-vl on todellakäynyt "riitaveljensä" luona ja yrittänyt sopia asiaa. Tämä vl-puhuja vain ei halunnut sopia. Hän ei huomannut itsessään mitään vikaa eikä anteeksipyydettävää.
x-vl on siitä kertonut täällä jossain aiemmassa kirjoituksessaan.
Miten tämä sopii sinun mahtipontiseen ja täysin teoreettiseen rakennelmaasi?
Et taida tietää, että x-vl on todella käynyt "riitaveljensä" luona ja yrittänyt sopia asiaa. Tämä puhuja, hänen erottajansa, ei vain ymmärtänyt tehneensä mitään väärää, eikä sen vuoksi pyytänyt mitään anteeksi. Oli vain kehoittanut "unohtamaan" koko asian:(
x-vl kertoi siitä jossain aiemmassa kirjoituksessaan.
Sinun koko mahtava, omavanhurskas rakennelmasi pohjautui sille, että vain x-vl on syyllinen, ja hänen pitää tehdä parannus ja hänessä on vikovaa henkeä. Miten sen rakennelman nyt kävi, kun hän onkin tehnyt jo "vaatimuksesi" mukaan mutta vl-puhuja ei?
Sinä olet kovine vaatimuksinesi jo kiristämässä oman uskonveljesi mehemin uskoa! Itselläsi on hirsi silmässäsi mutta kovin olet innokas putsaamaan roskaa mehemin silmästä:(
Olet ihan selvästi poikennut pois kaidalta tieltä sen oikealle puolelle, lakihenkeen ja omaan vanhurskauteen. Säälin sinua, sieltä on vaikeampi palata ja tehdä parannusta kuin vasemman laidan lankeemisista...
Tietokoneeni oikutteli, joten yritin uudelleen ja nyt se näytti panevan molemmat versiot:(
" Päästettäköön hänet siteistään mutta evankeliumilla. Siihen hänen sydämensä ei kylläkään tunnu olevan ollenkaan valmis, vaan on lain alla vaatien ja vaadittuna. Jumalan valtakunnan asioita hoidetaan Jumalan sanalla eikä päätöksillä tai julkilausumilla. "
Sinähän se tässä vaadit!
Niin, kovin sokeita omille puheilleen ovat nämä "lakimiehet" täällä.
Itsekin olen vanhoillislestadiolainen mutta tällaista kuivaa ja kireää henkeä kuin joillakin täällä palstalla, en ole muualla tavannut. Toisia syytetään sormi ojossa, mutta omia vikoja ei lainkaan nähdä.
Kyllä nyt Jani sinun (ja muidenkin samanhenkisten) pitäisi katsoa hirttä omassa silmässä. Teidän tavallanne ei Raamattu kehota uskomaan, lakeja laatien ja toisia niiden noudattamiseen kovasanaisesti komentaen. Oikean laidan synnit ovat vaikeita omalla kohdallaan havaita. Niihin joutunut voi omissa silmissään olla hyvä ja kuuliainen Jumalan lapsi.
Ylimielisyys ja oikeassa oleminen teidän teksteistä välittyy. Alan uskoa, että eriseura syntyy keskuudessamme, jos ette käy parannuksen askelille noin kuivasta ja kovasta hegestä ja jos täällä toisianne tuollaiseen reuhaamiseen kannustatte.
Tuntemattomia ihmisiä soimataankin tuolla mennen tullen. Hyvät tavat edellyttävät edes kohteliasta puhuttelua. Olette häpeäksi koko liikkeelle, teidän takia vanhoillislestadiolaisuudesta syntyy täällä ihan väärä kuva.
Menkää veljet itseenne.
Kirjoituksen herätti sen verran vastauksia, että kirjoitanpa vielä kerran.
En tiennyt että sovintoa on yritetty saada aikaan. Se on aivan oikein. Mutta miksi x-vl:n usko on jäänyt riippumaan toisen parannuksesta, vai onko? Siihenhän sinäkin vetoat. Olen toki moittinut vikovasta hengestä, kun se selvästi käy ilmi kirjoituksista, mutta toisaalla todennut, että kaikki ovat pois poikenneet. Mutta oma parannus se ihmisen pelastaa, ei toisen parannus.
Pyydän anteeksi teiltä kaikilta kuivaa kieltäni. En osaa puhua kuten pitäisi ja tuoda aina esille pelkkää anteeksiantoa. Ottakaa tosissanne kirjoituksistani vain se, mikä on Jumalan sanan mukaista. Tehkää rakkaat ystävät kuitenkin parannus kaikesta viasta ja antakaa riitaveljillenne anteeksi vaikkeivät he katuisikaan, niin pääsette taivaaseen. Sama koskee minua, en osaa muuta sanoa.
Sinä käsität Jumalan vaaltakunnan vl-joukkona, eli olet juuri siinä "vain me"-opissa, josta vl-liikettä syytetään. Jotkut teistä ymmärtävät Jumalan valtakunnan Raamatun mukaisesti, uskovien ihmisten joukkona riippumatta siitä, onko heidän hengellinen kotinsa vl-liike vai joku muu.
x-vl on kirkkaasti uskomassa oleva ihminen, on ollut ennen erottamistaan ja sen jälkeenkin aina tähän päivään asti. Sinä jäät kakistelemaan sitä, että hän ei kuulu vl-joukkoon. Se on epäoleellinen kysymys. Viimeisellä tuomiolla ei kysytä, olitko vl-joukossa heidän "rakkaudessaan" vaiko et. Siellä kysytään, ovatko syntisi anteeksi ja häävaatteesi valkaistut Karitsan veressä.
Löysin tuolta viereiseltä palstalta seuraavaa:
”keskustelu 70-luvusta
Kirjoittanut: x-vl 13.11.2004 klo 10.09”
”Tästä lähtien ajattelin itse kirjoittaa vain tälle palstalle. Ainakin niissä asioissa, jotka koskevat 70-lukua! ”
Ei minua mitenkään haittaa vaikka x-vl kirjoitteleekin täällä, mutta huvitti vain, kun sattumalta huomasin tuon ”lupauksen”.
...
Kyllä näitä feikkejä täällä riittää.
Yritäpä ”Pentti” edes hävetä
Millä ihmeen perusteella väität Penttiä feikiksi? Ei voi kun ihmetellä teikäläisten aseita.
No, täällähän niitä voivat kaikki omin silmin "ihastella".
"Jos vain maltan..."
En malttanut!
Noin tarkka havainnoitsija voisi lukea tekstini loppuun asti. Ja olla vapaasti huvittunut sen jälkeen! Tässä ei ole mitään huvittavaa, ei itse aiheessa eikä minun ns. lupauksissani. Minun mielestäni.
Huvinsa kullakin!
Mutta miksi jätit viestini lainauksen kesken? Halusitko antaa minusta tietoisesti epäluotettavan kuvan? Sellaisen, joka lupaa ja pettää ja puhuu mitä sattuu.
ole synti.
Sen sijaan korvakorut, hiusväri, poskipuna, puuteri, Kärppien liigapelit sekä TV:n 20.30 uutiset ja A-studio. Niiden kanssa pidä varasi!
Ei minun uskoni todellakaan ole kiinni vl-hoitajieni parannuksen teosta!
"Vanha vaimo" muistaa oikein sen, että keväällä kirjoitin tänne eräästä keskustelusta yhden hoitajani kanssa. Se auttoi minua itseäni. En odotakaan enää mitään sieltä päin! Huomasin, miten kaukana olemme toisistamme tässä asiassa. Minä en merkitse heidän uskontaipaleellaan paljoakaan. Olen vain kiusallinen ihminen, joka olemassaolollaan muistuttaa menneistä.
Kun kysyin, miksi hän ei sano jumalantervettä, niin vastauksena oli hämillinen naurahdus ja olankohautus! Siinä oli puhujan vastaus!
Onneksi minun ei tarvitse pitää varaa noidenkaan kanssa! ;)
"Jos hänen sieluntilansa olisi oikea ja synnit olisivat anteeksi, hän kiireen kaupalla rientäisi tekemään sovintoa riitaveljiensä kanssa jo pelkästään sen vuoksi, etteivät nämä kadotukseen joutuisi. Tätä on se Kristuksen mieli"
Eikö tätä mieltä sitten löydy näiltä hoitajilta??? Tai sinulta, miksi et riennä siunaamaan ihmistä, jonka näet olevan hädässä???
...jouduin tilanteeseen, jossa en tiennyt, mitä ihmisestä pitäisi ajatella, onko hän uskomassa vai ei. Kyseessä on eräs minulle läheinen henkilö, joka ei ole pitkiin aikoihin pitänyt yhteyttä, ja sitten havaitsin merkkejä siitä, että hänen "helmasyntinsä", josta kuvittelin hänen jo päässeen irti, oli kenties syy siihen, miksei hänestä ole mitään kuulunut.
Mitä tein?
Ilmoitin hänelle, etten tiedä, miten minun pitäisi häntä tervehtiä.
Nyt vasta ymmärsin, että siinä tilanteessa olin valmis käyttämään sideavaimia. Mutta koska sain häneltä hyvin pian vastauksen, joka rauhoitti mieleni ja löysin siitä yhä uskovaisen hengen, helpottuneena ja onnellisena työnsin avaimen taskuuni. Ja kerroin muillekin hänen tilaansa pohtineille, ettei huoleen ole aihetta.
Sideavaimia en haluaisi koskaan käyttää.
oli kyseessä tässä tapauksessa?
:-D
Finnin peittäminen puuterilla?
Minusta tuollainen on aika säälittävää.
Minua sitoo rippisalaisuus. En todellakaan voi kertoa, mikä tämä helmasynti oli. Eikä sillä ole mitään merkitystä teidän, eikä tämän asian kannalta.
PAINUKAA HELVETTIIN TÄÄLTÄ SUOMI24 SIVUILTA SAATANAN HÄIRIKÖIVÄT INSESTOIJAT!
Hei! ISOPÄÄ:) kiukuttaako:) onko paha olla???
Tee hyvä ystävä parannus tästä pilkkaamisesta!
teen rikosilmoituksen sinua vastaan!
sinä et saa noitua ja haukkua meitä!
HÄPEÄ!!!!!!!