JaakkoKulta

En nyt kyllä edes tiedä, että miksi minä tästä tänne kirjoitan, kai minä yritän purkaa ahdistustani.
Kävin tuossa taas kävelyllä ja eräs vanhempi mies tuli puhumaan kanssani. Ajattelin ensin, että on vain kohtelias, olen ajatellut, että hän on ihan mukavan oloinen mies. Ihan siis vain yleisesti, en mitään ole kuvitellut ikinä hänen kanssaan.
Yhtäkkiä hän otti minua kädestä kiinni ja alkoi silittelemään sormiani? Yritti koko ajan tulla lähemmäs ja sanoikin yhtäkkiä, että "Onhan se sinuakin mukava aina välillä katsella." Minua alkoi jotenkin ahdistaa ihan kauheasti, halusin vain äkkiä pois koko tilanteesta. En minä ole osannut ajatella, että hän on tuollainen. Enkä minä tiedä mitä hän kaikella tuolla tarkoitti. Yritin ottaa puhelimen esille, jos hän siitä tajuaisi, että haluan lähtä pois, niin hän vain yritti katsoa, että mitä minä sillä puhelimella teen. Olisinhan minäkin voinut vain sanoa hänelle heti, että täytyy jatkaa matkaa, en vain saanut sitä sanottua.
Ehkä tämä on vain ihan pieni asia ja täysin turha muutenkin. Mutta minua ahdistaa jotenkin todella paljon. Ensimäinen ajatus mikä minulla sen jälkeen tuli, niin oli se, että haluaisin vain sinun kainaloosi turvaan. Haluan, että sinä halaisit tämän ahdistuksen minulta pois.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No aika pienestä alka ahdistaan.

Äänestä
  • No niin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


T-nainen kirjoitti:

En nyt kyllä edes tiedä, että miksi minä tästä tänne kirjoitan, kai minä yritän purkaa ahdistustani.
Kävin tuossa taas kävelyllä ja eräs vanhempi mies tuli puhumaan kanssani. Ajattelin ensin, että on vain kohtelias, olen ajatellut, että hän on ihan mukavan oloinen mies. Ihan siis vain yleisesti, en mitään ole kuvitellut ikinä hänen kanssaan.
Yhtäkkiä hän otti minua kädestä kiinni ja alkoi silittelemään sormiani? Yritti koko ajan tulla lähemmäs ja sanoikin yhtäkkiä, että "Onhan se sinuakin mukava aina välillä katsella." Minua alkoi jotenkin ahdistaa ihan kauheasti, halusin vain äkkiä pois koko tilanteesta. En minä ole osannut ajatella, että hän on tuollainen. Enkä minä tiedä mitä hän kaikella tuolla tarkoitti. Yritin ottaa puhelimen esille, jos hän siitä tajuaisi, että haluan lähtä pois, niin hän vain yritti katsoa, että mitä minä sillä puhelimella teen. Olisinhan minäkin voinut vain sanoa hänelle heti, että täytyy jatkaa matkaa, en vain saanut sitä sanottua.
Ehkä tämä on vain ihan pieni asia ja täysin turha muutenkin. Mutta minua ahdistaa jotenkin todella paljon. Ensimäinen ajatus mikä minulla sen jälkeen tuli, niin oli se, että haluaisin vain sinun kainaloosi turvaan. Haluan, että sinä halaisit tämän ahdistuksen minulta pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu