Tosiasioitten äärellä

Naiset ajattelee tunteella, miehet järjellä. Naiset haluaa mahdottomasta mahdollista, miehet ei.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Enpä menisi yleistämään. Voi olla että naiset antaa herkemmin tunteelle periksi ja saa näin ollen aikaan näkyviä purkauksia.

Vaan kyllä meillä monella on järki päässä, vaikka vähän jälkijunassa tuleekin. Tunteellisena ihmisenä koen olevani enemmänkin järki ihminen, vaikka saatan kuulostaa hieman hullulta, mikä tosin istuu minuun myös erinomaisesti.

Tämä nyt oli viimeinen tunteenpurkaus yhelt naiselt.

Äänestä

Me olemme henkilöitä ei vain naisia tai miehiä. On tunteellisia ja herkkiä miehiä ihan yhtälailla kuin vastaavanlaisia miehiä.

Äänestä

Juuu, eihän ne miehet halua kuin jaguaarin ja ison talon statustaan nostamaan, sillä aikaa, kun vaimo tekee kaikkensa, että koko perhe saisi ruokaa sekä pakolliset tarpeensa tyydytettyä. Nainen näkee tunteidensa tasolla koko perheen tarpeen ja miehen järjenvalossa hänen tarpeensa menevät etusijalle. Näen tuon kaiken kirkkaasti.

Äänestä

naiset ajattelevat sydämellään ja miehet munillaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nytnäenkirkkaasti kirjoitti:

Naiset ajattelee tunteella, miehet järjellä. Naiset haluaa mahdottomasta mahdollista, miehet ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu