En haikaile enää perääsi

fantastista

Hyvähän se on kun ei haikile, hän ei ikinä ole haikaillut mun perään, tulipahan sanottua tämäkin.

Viisas olet.

Tunnustan tosiasiana rakkauden häneen ja haikailuni hänen peräänsä. Olen todella viisas ja viisastun lisää ollessani asiassani rehellinen tulevaisuudessakin.

Haikailen peräsi lisäksi sieluasi ja sydäntäsi, sitä kokonaispakettia siis. Tunnustan kuitenkin peräsi olevan täyden kympin arvoinen.

Elämä loppuu kuolemaan, vai loppuuko?

Todellisuus on dynaaminen. Ajatukset staattisia. Myös muuttuvia. Teot muokkaavat todellisuutta. Mutta eivät muuta sitä? Oikeastaan tämä kaikki on hyvin yksilöllistä. Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän ajatukset vakiintuvat. Mikään ei silti estä elämästä -Oikein ja väärin.

Mikä kenellekin on tosiasia.

Sydän kaipaa.

Näinpä, aikansa kaipaa, mutta aika auttaa myös hyväksymään sen todellisuuden ja lopulta se ihminen on vain hyvinä muistoina omissa ajatuksissa. Mut nyt tuonne tuuleen ja portaisiin, niin saa taas jalat makarooniks. Ei niitä pelkästään tarvitse syödä:)

Hyvä, lopultakin sen tajusit. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Jos tosiasia on se, ettei tunteenne kohtaa tai ette voi olla yhdessä , on parempi itsesi vuoksi lopettaa haikaileminen. Ja se ei tosiaankaan tarkoita sitä, että unohtaisi toisen tuosta vain. Ajan kanssa kipu lievenee :) Ja ehkä ajan kanssa myös unohtuu, tilanteesta riippuen. Tsemppiä toivotan

Niin ja juu järki on tappanut monta hauskaa asiaa. Joskus se nuijii hengiltä unelmatkin. Ehkä kannattaa säilyttää jonkin asteinen riippuvuussuhde kuitenkin, ettei mene liian totiseksi.