Etsitään kilttiä urosta astutukseen, kiire

perheenjäsen

Hei !
Olisiko kellään hyväluonteista tervettä uroskoiraa joka olisi keskikokoinen/iso ja olisi palkkiota vastaan valmis käytämään sitä nartullemme. Koiramme on isohko sekoitus, sydän kultaa, rakastaa ihan kaikkia, mutta osaa kuitenkin vahtia jos yöllä lenkillä tulee joku humalainen vastaan tms tilanne. Olen harrastanut koko ikäni, yli 40 vuotta koiria, ennnen rotukoiria ja oli useampi aivan upea niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään eikä ikinä oikein uskallettu teettää pentuja kun mietittiin pääsisivätkö pennut hyviin koteihin. Jälkeenpäin kaduttikin, kun olisi halunnut jättää itselle yhden pennun. Nyt meillä on tämä kahden rodun risteytys tyttö ja haluamme siltä pennun, tai kaksi, ennen sterilaatiota. Useampi fiksu koiranomistaja on tehnyt alustavan varauksen.
Etsimme siis urosta jolla ei olisi suurta metsästysviettiä, koska narttumme on kovin lintujen perään, niin emme halua sitä ominaisuutta lisää. Eikä myöskään paljon haukkuvaa rotua/sekoitusta koska narttumme on varsin hiljainen, haukkuu vain jos joku on oikeasti vialla. Maksusta sovitaan, esim rahana tai pentuna.
Olisi kiire kun juoksu alkoi ! Meillä oli suunnitelmissä eräs tuttu uros mutta luovuimme ideasta juuri tuon liiallisen metsästysvietin vuoksi. Jos teillä tai tutullanne on siis Etelä-Suomessa (Kanta-Häme, Itä-Uusimaa, eteläinen Pirkanmaa, Uusimaa) alueella sopivaa urosta niin ilmoitelkaa, kiitos !

3

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • urhountoli

      Kokenut tietäisi ettei sopivan kohdalla katsota kilometrejä tai aikaa. Sama taustan selvitys terveyden ja luonteen osalta täytyy olla kuin rotupuolellakin ei se sekoitus pelasta jos toisella vanhemmista prakaa jossain. Onnea kuitenkin projektiin koirakannan parantaminen on tavoiteena useimmilla vaan tosiaan taustatyö ja tarkkuus karvoihin katsomatta. Hienoa että narttu kuitenkin leikautetaan pentujen jälkeen vastuullista toimintaa!

      • perheenjäsen

        Hei urhountoli ! Sinulle ja muillekin tiedoksi, että kaksi siskoani kasvattaa rotukoiria sekä useampi ystäväni. On tullut kierrettyä näyttelyissä vuosikaudet ja muutenkin tutustuttua kymmeniin rotuihin. On aika hyvä käsitys missä roduissa on perinnöllisiä sairauksia (suurimmassa osassa on) ja missä ei. Nartullamme ei ole virallisia tutkimuksia, mutta silmäpeilaus tehty, silmät ok. Rodut hyvin terveitä. Itsestään selvää on ettei mitä tahansa urosta huolita. Mieluummin sitten ei teetätetä pentuja jos ei löydy juuri oikeanlaista. Ja steriloidaan ennen seuraavaa juoksua koska tällä sen varran hankalat. Eli tämä on ainoa mahdollisuus meille saada tästä kultakimpaleesta jälkeläinen. Matkarajoite on siksi etteivät kaikki ihmiset saa töistä edes yhtä vapaapäivää. Tai saa muttei sitten ole enää töitä kun työt VMP:n kautta.


    • annabp

      Hei! meillä voisi olla sopiva uros. Laita mailia osoitteeseen [email protected] niin jutellaan lisää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      272
      3392
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1873
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      28
      1537
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1421
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1068
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1014
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      66
      926
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      796
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      707
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      696
    Aihe