Kahden kesken jääminen toisen kanssa pelottaa.

Kärsin valtavasti eräästä ongelmasta.
En muista milloin tää on alkanut, mutta ei mulla kyllä nuorempana näin ollut vaikeuksia selviytyä.
Asia on nimittäin se, että panikoin kun joudun toisen ihmisen kanssa kahdestaan johonkin tilanteeseen. Tilanne voi olla ihan normaali vaikka kauppareissu ystävän kanssa tai jos joku pyytää tupakalle mukaan.
En jotenkin osaa olla oma itseni, pelkään kiusallista hiljaisuutta ja sitä että en osaa puhua normaalisti toisen kanssa.
Tämä näkyy kaikkialla elämässäni ja tuo valtavaa haittaa.
Esimerkiksi töissä keksin aina jo aamulla kourallisen tekosyitä, ettei minun tarvitsisi mennä työkaverin kanssa samaa matkaa kotiin. Myös ruokatunnit ja tauot ovat tuskaa, jos paikalla on vain yksi työntekijä minun lisäkseni.
Tätä tapahtuu myös ihan lähimpien ystävien kanssa, joskin se ei ole niin pahaa. Tuntuu vaan että jos ollaan porukassa niin rentoudun paljon enemmän enkä niinkään välitä, vaikka en joka asiaan olisikaan kommentoimassa tai osallistuisi keskusteluun..
Johtuuko tämä nyt jostain sosiaalisten tilanteiden pelosta vai onko minulla vaan yksinkertaisesti niin huono itsetunto, että en luota pärjääväni kahdestaan toisen ihmisen kanssa?
Auttakaa joku tietämätöntä tai jakakaa omia kokemuksianne..
3273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Entä jos yrittäisit opetella olemaan vaikka kaksi minuuttia toisen kanssa?
Sitten sanot että "sorry, pitää käydä veskissä, tai voi unohdin valot päälle, heippa, sorry tms". Niinkuin harjoittelet hissukseen pikkuhiljaa kestämään vähän pitempiä aikoja olla toisen kanssa. Ehkä sitten jossain vaiheessa huomaat, että eihän se niin kauheaa ollutkaan.

Voit myös harjoitella erilaisia repliikkejä kuten: "no jopas ne siellä Turkissa/lue lehdestä missä/ rähjäävät tai taitaa tulla paljon mustikoita/sieniä tai onpas tuolla kissalla/koiralla/ ..jotain.

Kun se on niin vain, että jos aiot päästä tuosta pelosta, niin sinun vain tarttee harjoitella. Kyllä se siitä!

Äänestä

Lopeta tupakointi, se lieventää paniikkioireilua.

Äänestä

Kyllä mä aina jotaki heitänkin, en nyt sentään tuppisuuna istu, mutta tuntuu että joku lukko menee päälle eikä osaa olla oma itsensä.
Tupakkaa en polta, tarkotin viestissä vaan että esim. baarissa jos joku pyytää tupakalle mukaan seuraks, ettei yksin tarvitse mennä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sostressed kirjoitti:

Kärsin valtavasti eräästä ongelmasta.
En muista milloin tää on alkanut, mutta ei mulla kyllä nuorempana näin ollut vaikeuksia selviytyä.
Asia on nimittäin se, että panikoin kun joudun toisen ihmisen kanssa kahdestaan johonkin tilanteeseen. Tilanne voi olla ihan normaali vaikka kauppareissu ystävän kanssa tai jos joku pyytää tupakalle mukaan.
En jotenkin osaa olla oma itseni, pelkään kiusallista hiljaisuutta ja sitä että en osaa puhua normaalisti toisen kanssa.
Tämä näkyy kaikkialla elämässäni ja tuo valtavaa haittaa.
Esimerkiksi töissä keksin aina jo aamulla kourallisen tekosyitä, ettei minun tarvitsisi mennä työkaverin kanssa samaa matkaa kotiin. Myös ruokatunnit ja tauot ovat tuskaa, jos paikalla on vain yksi työntekijä minun lisäkseni.
Tätä tapahtuu myös ihan lähimpien ystävien kanssa, joskin se ei ole niin pahaa. Tuntuu vaan että jos ollaan porukassa niin rentoudun paljon enemmän enkä niinkään välitä, vaikka en joka asiaan olisikaan kommentoimassa tai osallistuisi keskusteluun..
Johtuuko tämä nyt jostain sosiaalisten tilanteiden pelosta vai onko minulla vaan yksinkertaisesti niin huono itsetunto, että en luota pärjääväni kahdestaan toisen ihmisen kanssa?
Auttakaa joku tietämätöntä tai jakakaa omia kokemuksianne..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu