Mietin joka yö itkuissani koska ja miten jätän maailmalle hyvästit... sitten ku oon poissa mun ei tarvis enään itkee itteeni uneen, ei tarvi kärsiä yksinäisyydestä... oisin vaan hävinnyt enkä muistaiskaan mun kamalaa elämää, elämää ilman ystävii, ilman töitä,opiskelua tai rahaa ja mikä parasta ilman surua.. :'( mut miks maailma on niin paha, miks ihmiset on pahoi... miks mun ystävät ei huomaa mua enää? Miksei kellään oo aikaa nähdä tai ees kysyy mitä mulle kuuluu? Miks mun pitää olla se joka kysyy koska nähdään? Ja sit ette vastaa mitään... Eikö sekään kiinnostanu et kerroin että oon kyllästyny oleen täällä ku kukaan ei huomaa... :( pitääkö mun oikeesti tappaa itteni ennenku kukaan huomaa et olin olemassa, et joku huomais että mulla oli paha olla, et mä kaipasin vaan ystävii lähelle, jotain joka ois viettäny mun kanssa tavallista nuoren elämää ja kesää... mä annoin itelleni aikaa vielä yrittää pärjätä tässä elämässä kun viime kesänki vietin lähes yksin... nyt mulla ei oo ketään mulle ei oo tullut yhtään puhelua tai viestiä enään keneltäkään ja mitään en oo tehnyt väärin :( oon aina ennen ollu nii ilonen ja elämänhalunen nuori aina välittäny ystävistä nyt kaikki on ilman syytä kääntäny mulle selän mulla EI OIKEESTI OO ENÄÄN YSTÄVII JA OON YKSIN... nyt oon alkanu syyttää itteäni siitä et oon yksin vaikka mä en oo hylännyt ketään. Mulla ei oo opiskelupaikkaakaan eikä töitä, mun äiti vihaa mua koska jätin väsymyksen takia opiskelut... mulla ei oo enään ruokahaluu, unirytmii, mulla ei oo voimaa jatkaa eteenpäin.. oli pakko käydä kirjottaan tää tänne että ees joku huomais mun pahan olon. Mut mua ei pysty auttaan enään, en aijo mennä hakemaan mitään masennuslääkkeitä, mä vaan en jaksa sillon mun päätöstä pitäs kunnioittaa niin kauheelta ku se kuulostaakin... oon kyllästynyt pyytään anteeksi ilman syytä mut anteeksi nyt kuitekin tästä sekavasta tekstistä kirjotan tätä väsyneenä mut oli aivan pakko. Tää kirjottaminen oikeestaan helpotti vähän oloo ja sai mun kyyneleet loppuun. Kenenkään ei kuuluis olla yksin ja syrjäytyneenä täällä. Elämä pitäis elää päivä päivältä ja täysillä... mut toiset jatkaa toiset luovuttaa. Mä en enään löydä paikkaa täält... lähden pitämään isälleni seuraa... kiitos silti kaikille jotka tän jakso lukee ja nyrkkii teille jotka pidätte tätä läppänä, se ihmisis on ongelmana et liian myöhään huomataan ja otetaan tosissaan toisten paha olo, koska oma napa on tärkein. Mä vaan aina toivon ettei kukaan joka mut hylkäs tuu vuodattaan ainuttakaan kyyneltä ku kuulee mun lähteneen, niistä kukaan ei oo ansainnut sitä...
Haluisin vaa päästä nukkuu, poissa hukkuu...
Viimeinenkesä
853
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä en tarvii ketään. Pärjään itse yksinäisenä.
Kuinka monen 'yksinäisyyden' takana on yksisuuntainen keskustelu tekeminen tai 'yhdessäolo' .
Ystäviä ei voi myöskään ostaa, ei rahalla eikä teoilla.
Ei ihmisyysden mitta ole kuoleman aikaan saama katumusten kyynelmäärä?
Tiedän..... Minulla nyt sentään on vielä äiti rinnallani . Ilman äitiä olisin aivan yksin. Välillä tuntuu että koko maailma olisi minua vastaan.
Kaiken maailman elokuvissa on kyllä helppo sanoa ettei välitä vaikka koko maailma olisi itseä vastaan. Mutta toista se on ihan oikeassa elämässä.
Elän enään äidin ja musiikin / muusikon kautta.
Jos äidille sattuisi jotain se olisi menoa itsellekin. Tukea sinne vaikka ei se täältä käsin hyödytä.
Kaikki yksinäiset, myös sinä ovat ajatuksissani nyt kun kirjoitan tätä. Toivon, että kaikki menee hyvin osaltasi ja että jollakin tavalla saat asiasi paremmiksi kestää. Olen, 27v opiskelija mies ja minullakin vain äiti, joka soittelee minulle. Kumpa olisi asiat toisin.
Sinulla aloittaja on todella paha olla. Yksinäisiä on aikanamme kovin paljon. Onhan tuo hyvä, että sinulla on vielä isä elossa. Minulla ei on molemmat vanhemmat jo kuolleet.
Kun meitä yksinäisiä on niin paljon, niin jossain me aina kohdataan, jos ei muualla niin tällä palastalla.
lunnamaari@luukku,com
En pysty lukee tätä sun juttuu itkemättä ja miettimättä että kyllä mulla on helvetti hyvin asiat,mulla on ystävät ja perhe tukena kaikessa mitä teen! TOIVON NIIN KOVASTI ETTÄ LÖYDÄT YSTÄVIÄ JA ELÄMÄLLE TOISEN SUUNNAN! avasit mun silmiä ja laitoit miettimään et kui rankkaa ja ilkeetä elämä on,oot tosi vahva ihmine ja tiiän et jaksat viel vähä aikaa ainaki! Mä 13 vuotias tyttö,toivon sulle ja kaikille muille yksinäisille/väsyneillä ihmisille sydämeni pohjasta kaikkea hyvää ja jaksamista elämään!
Hei sinä, ketjun aloittaja! Olet hirmuisen urhea ja voimakas ihminen, kun olet jaksanut pitkään yksin. Tiedätkö mitä, olen_aivan_varma, että asiat voivat vielä muuttua, ja voit joskus kokea elämässäsi sellaisia asioita joita kaipaat; huomatuksi tulemista, sitä että sinulla on elämässäsi ihmisiä, joille olet tärkeä, ja jotka ovat sinulle tärkeitä.
Elämä ei aina mene reilusti, joskus monen asian yhteisvaikutuksesta voi käydä niin, että päätyy hieman syrjään. Se on hirveän raskasta! Se ei ole kuitenkaan sinun syy, sinä olet varmasti yrittänyt parhaasi, sen mihin sinulla on kunakin hetkenä ollut voimia ja taitoja. Sinussa ei ole mitään vikaa. Ajattele, jos saisitkin vielä kokea jotain muuta? Joskus koettu suru muuttuu myöhemmin syvyydeksi ja kyvyksi kokea onnea.
Miten tänään voit? Koita jaksaa, ja hae vielä apua. Usko, maailmassa on ihmisiä, jotka haluavat nähdä ja kohdata sinut, et ole vain vielä tavannut heitä. Voimia, olet urhea!
Voi aloittaja, tunnen tuskasi. <3 Samoja tuntemuksia mullakin. En oikein osaa lohduttaa, mutta tiedä, että meitä on muitakin. Mistä päin oot? :)