Mitä te koette ikävänä asiana?
Itse koen jokavuotisen syntymäpäiväni aivan turhana asiana joka pitäisi poistaa ja kaikista eniten se ärsyttää jos joku niistä mainitsee edes ohimennen.
Itse koen jokavuotisen syntymäpäiväni aivan turhana asiana joka pitäisi poistaa ja kaikista eniten se ärsyttää jos joku niistä mainitsee edes ohimennen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mä kännis kuulostan :D
ei ole koskaan kukaan viettänyt, joten halolla vaan päähän kaikkia. Narskujen synttäreitä aina vaalitaan ja muistellaan, koska se narsku maailmaan pullahti.
Kaikki syntyvät sellaiseksi kuin ovat. Jokaisella on tarkoituksensa.
Olen samaa mieltä ja jokaisella on oikeus viettää syntymäpäiviään mutta itse en syntymäpäivistäni välitä,yksi päivä muiden joukossa. Olisin mielummin syntymäpäivätön jos olisi ollut joskus mahdollista.
Mä taas vietän vaikka ikää on jo 38. Vain läheisteni ja mieheni kanssa. Aina jotain pieniä paketteja. Olen kai tottunut saamaan huomiota rakkailtani vain rakkailtani odotankin huomiota
Ihan miten itse sen koet. Itse ainakin yritän saada syntymäpäivästäni kaikki ilot irti mitä siitä lähtee. Monilta tulee onnitteluja, kortteja ja lahjojakin. Ainakin tulee hyvä fiilis että minua muistetaan.
Rakkailta niitä vain odottaa ja rakkaat myös muistaa joka vuosia. Näinhän se on mennyt ja menee jatkossakin.
Totta. Minä ainakin tiedän kaikkien tuttujeni syntymäpäivät ulkoa. Helpottaa elämää ettei vahingossa unohtuisi :D
Mutta koska on sun synttärit ?
Etkö muista? :D
En halua muistella kyseistä päivää joten en halua kertoa,jääköön se salaisuudeksi ikuisesti.
en varmaan tiedä.
Muistan :D päivää ennen...
Joo taidan mennä jo nyt talviunille ja herään vasta en tänä syksynä vaan seuraavana. Skippaan mieluusti tämän loppuvuoden kokonaan niin eipähän tarvitse törötellä sitäkään ja luulen vahvasti että palstakin saa jäädä mittaamattomalle talvilevolle määrittämättömäksi ajaksi nytten. Jos uskallan ajatella edes syntymäaikaani niin voin sen armosta tunnustaa että synnyin päivällä ennen kahtatoista mutta nyt mittamattomalle talviunelle ja herään kuin sitten herään,kauniita unia!