Voisitko antaa anteeksi tälläistä?

Paha sanoa. Tuollaisessa tilanteessa on sekä kiusattu ja kiusaaja tehnyt toisilleen vahinkoa, mutta toisaalta menneiden kaiveleminen aikuisiällä ja varsinkin vainoaminen olisi kyllä tosi ala-arvoista käytöstä, johon itse en näkisi itseni ryhtyvän. Anteeksiantaminen ei kuitenkaan ole aina niin helppoa varsinkaan silloin kun toinen on tehnyt jotakin, mikä on jättänyt jälkensä omaan persoonaan ja toisen näkeminen nostaa pinnalle kivuliaita muistoja. Ihmisillä on se harmillinen piirre, että ne, jotka ovat tehneet virheitä ja vahingoittaneet muita, saavat kärsiä siitä että toiset ihmiset eivät anna asian olla, vaikka tekijä katuisi ja olisi ottanut opikseen virheistään.

Hei, olen seiskaluokkalainen koulu kiusattu ja minulle sanotaan usein että olen liian kiltti, mutta itse haluaisin siltiantaa anteeksi ja sopia asiat. Mikäli mahdollista myös tutustua tähän henkilöön ja aloittaa vähän niinkuin alusta. Koska minusta me kaikki olemme sen arvoisia että ansaitsemme anteeksi annon ja toisen mahdollisuuden aloittaa alusta,jos todella katuu tekojaan ja haluaa muuttua, olimmepa tehneet mitä tahansa niin silti. "On parempi ajatella huomista, kuin murehtia eilistä."~minä.
En ymmärrä ihmisissä sitä kuinka he jaksavat jauhaa samasta asiasta aina, eilistä ei voi muuttaa ja se on fakta! Niin miksi pitää valittaa menneitä? Miksei voi ajatella huomista ja sitä miten omalla toiminnallaan voi parantaa maailmaa ja sen ihmisten elämää? niin minä ainakin teen ja maailma tuntuu paljon valoisammalta ja mukavammalta. Toki ymmärrän kyllä ettei voi unohtaa ihan kaikkea ja mielestäni ei ole hyvä unohtaakkaan ihan kaikkea ja joskus menneet ajat vain iskevät päin naamaa, mutta silloin pitää iskeä takaisin ja näyttää niille muistoille ettei niillä ole juuri nyt mitään arvoa. Meidän on kuitenkin arvokasta muistaa miltä meistä tuntui joutua kiusauksen kohteeksi, kun olemme itse tekemässä pahaa jollekkin niin voimme muistella milta meistä tuntui ja ajatella miltä siitä toisesta ihmisestä nyt tuntuu. Kun luin tuon koti taustan niin ejattelin että enemmän tahtoisin auttaa sitä kiusaajaa ja päästä lohduttamaan häntä:,( kun ajattelen miltä itsestäni tuntuisi olla sellaisessa sekavassa tilanteessa:,\ Joten jos vastaukseni ei tullut selville niin "UNOHTAKAA JO MENNEET JA KÄÄNTÄKÄÄ UUSI PUHDAS SIVU!!!!" useimmat kiusaajat katuvat koko elämänsä tunnon tuskia ja eikö se ole jo kaikkein pahin rangaistus tässä elämässä jonka ihminen voi saada?!
Kiitos kun luit loppuun toivottavasti pystyin vaikuttamaan jonkun elämään positiivisella tavalla :) T:"Kukaan ihminen ei ole kokonaan paha!" :)

ps:kirjoitin tämän siis kiusatun perspektiivistä.

Noissa kannattaisi muistaa kyl taimen sääntö.
Kiusatun pitäisi muistaa kuinka kamalaa asia oli,mutta perjattessa olisi oikein kostaa.
Mutta silloin itse tekisi väärin.
Ja jokainen tekee virheitä.
Kannataa muistaa tämä:
Jos annat sinua vastaan tikkoneelle anteeksi,muutkin voivat antaa sinulle anteeksi hos teet jotain väärin.
Kinkkinen tilanne.
Mielestäni kiusattua ei saisi olla vihainen enää jos kiusaaja olisi jo katunut tekoaan.
Ette nyt varmaan saa tästä mitäön selvää,mutta laiatn tännnne silti.

Olen itse ollut sekä kiusattu että kiusaaja. Luin vaan vähän alusta tosta jutusta, mutta heti tuli mieleen että mulla on ollut tosi huono omatunto niitä kohtaan joita kiusasin. Etenkin yhtä tyttöä joka laitettiin matalaksi melkein koko luokan voimalla monen vuoden ajan. Olkoonkin että oltiin ala- ja sittemmin yläasteella ja järkeä ei ollut päässä sen enempää, mutta edelleen olen yrittänyt selvittää kyseisen nyt jo naisen yhteystietoja että hän sais multa sen "anteeksi" ja sitten vaikka sylkäsis muutaman kerran, pistäis turpaan tai mitä nyt haluisikin. Tietty toivoisin että hän olisi päässyt jo pidemmälle elämässään ja voitais jutella asiasta mutta menisin tilanteeseen odotuksitta. Tunnen itse että on vielä paljon agressioita kiusaajiani kohtaan vaikka paljon olen terapiassa käynytkin ja tunnen olevani vahva tänä päivänä. Kaikkein eniten toivon kuitenkin että tämän ajan rehtorit ja opettajat ottaisivat vastuunsa jo alkuluokista ja miksei päiväkodista lähtien, ja opettaisivat lapsille, silloin kun vanhemmat eivät ole läsnä, mitä kiusaaminen on ja mitä pahaa se saa aikaan. Ottaisivat myös vastuun niistä lapsista jotka voivat niin huonosti että kyseinen pedagogiikka ei toimi, vaan jotka kiusaavat kaikesta huolimatta. Jos heistäkin edes joku välittäisi ja antaisi heille tunteen että vaikka kotona sua ei nähdäkään, niin täällä meidän kanssa sun ei tarvitse pelätä tai olla joku muu kuin se lapsi joka juuri nyt olet. Siitä se lähtee se kehitys parempaan: kiusatut eivät ole enää kiusattuja ja kiusaajat kiusatessaan eivät saa siitä kiusaamisesta tyydytystä vaan heidätkin halitaan tarpeen tullen ja hekin voivat oppia että terve läheisyys antaa paremmat kiksit kuin se kiusaajan rooli joka lopulta tuntee itsensä ulkopuoliseksi kun toiset/kaverit/luokkalaiset eivät yhtä herkästi enää lähde kiusaamiseen mukaan.
Onko tässä mitään ideaa?
Ehdotan palstan lukijoita, opettajia, rehtoreita, päiväkodissa työskenteleviä ja yleensä alan ihmisiä lukemaan Torey Haydenin One Child jota ei etsimältäni ole käännetty someksi, mutta kylläkin ruotsiksi nimellä Rävungen. Lukekaa sillä kielellä mikä sujuu parhaiten mutta lukekaa!

Jos olisin tehnyt jotain sellaista, kokisin huonoa omatuntoa _ja pyrkisin jotenkin hyvittämään asian_.
Anteeksipyyntö, katumus ja kiusaajan myöhempi tai aiempi kärsimys ei auta, jos kiusatun elämä on palasina.
Oma kärsimys tekee asiasta ymmärrettävän, mutta ei hyväksyttävää.
Entiset kiusaajat tulee tuhota, mutta ei kostoksi, sillä kosto on lapsellista ja hyödytöntä, vaan pelokkeeksi, jotta kiusaaminen joskus loppuisi.