Hei, olen 40-vuotias nainen. Mieheni on 46-vuotias ja juo alkoholia melkein joka viikonloppu. Juominen aina riistäytyy käsistä, ja hän uhkailee minua avioerolla ja kaikella sellaisella.
Olemme olleet noin vuoden naimisissa, ei ole yhteisiä lapsia. Murrun henkisesti, kun hän juo. Olen alkanut katsoa häntä vihaisesti kun hän ostaa ja juo yhden saunakaljankin.
Muutoin mieheni on aivan ihana, seksi on mahtavaa ja hellyyttä ja huumoria on. Siksi tämä on niin, niin tuskallista. En tiedä mitä tehdä. Jos jätän mieheni, en kai enää tämän ikäisenä kelpaa kellekään?! Naurettavaa, tiedän, mutta rakastan miestäni aivan hirveästi ja tunnen olevani riippuvainen hänestä!!! Pelkään yksinjäämistä. Olin monta vuotta yksin ennen kun tapasin tämän miehen. En tiedä miksi!
Itse en juo, en polta, olen uskollinen ja rehellinen ja teen miehelleni aamupalankin, sänkyyn useimmiten. Olen hyvä ja hellä ja kaunis ihminen ja ajattelin, että tämän miehen kanssa voisin olla onnellinen.
Miksi hän juo?!?! Mitä minun pitää tehdä??? En saa unta ja valvon sohvalla tätä kirjoittaessani, mies nukkuu makuuhuoneessa. Olen onneton juomisen takia, mutta pelkään raastautuvani rikki, jos ero tulee. Olenko läheisriippuvainen? Jos olen, niin miksi sitten osasin olla vuosia yksin?
Pelkään seuraavaa känniä ja mihin se johtaa. Mies on luvannut lopettaa juomisen. Siitä on nyt 2 humalaa aikaa, eli parisen viikkoa. Mielestäni kukaan ei ansaitse tulla jatkuvasti uhkailluksi lähtemisellä ja vittuilulla "no sekin seksikerta oli vaan sellasta armopanoa" -puheilla. Kun siis on humalatila, vaikkakin vain kerran viikossa.
Pitääkö minun vain yksinkertaisesti lähteä?
Mieheni juo
19
902
Vastaukset
- Kippis
Sinäkin voisit ruveta juomaan, pienessä kännissä ei miehesi juominen harmita.
- Epätoivoinenkox
No eipä tuo vastaus nyt ihan hirveesti ollut tyhjentävän oloinen......
- MacyGray1976
Hei! Läheiset aina toivovat, että toinen lopettaa juomisen. Sehän ei lopu läheisten toiveitten takia, valitettavasti. Itse elin vastaavassa tilanteessa vuosia sitten, enkä ole koskaan katunut sitä, että erosimme. Oma elämä alkoi silloin aikoinaan täyttyä pelosta, että milloin toinen tarttuu taas pulloon. Oletko kertonut miehellesi, kuinka pahalta tilanne sinusta tuntuu? Kerro keskellä viikkoa, kun hän on selvin päin. Toivon sinulle ja teille kaikkea hyvää! Pidä itsestäsi hyvää huolta kaiken tuon keskellä.
- Pankinasiakas
Onko läheiselläsi alkoholiongelma? - Al-Anon - Vertaistukea ...
www.al-anon.fi/
Alkoholistien perheille ja ystäville tarkoitettu toipumisohjelma. - juoponakka
mun mies juo joka viikonloppu ja välillä viikollakin.aina perjantaisin viinapottu,sit ehkä lauantaina viinipullo ja vielä sunnuntaina pari parantavaa kaljaa.olen vain hyväksynyt että hän juo.hän ei ole nyt yli vuoteen ollut minulle ilkeä joten en pelkää enää hänen juomistaan kun en kärsi siitä kauheasti.joudun hänen kuskinaan ja lapsenvahtina kylläkin olemaan.elämä pyörii kyllä aika paljon juurikin hänen juomisensa ympärillä.en voi itse lähteä minnekkään kun hän juo.eli vain silloin kun hän on selvinpäin voin käydä jossain tai tavata ystäviä.mutta tämä on mun valinta.olen valmis jatkamaan tätä elämäntyyliä hänen kanssaan,en usko että hän ikinä tuosta raitistuu,enkä sitä edes häneltä vaadi.ei se haittaa että on juoppo kunhan on kiltti.ensimmäiset pari vuotta sain kuulla että olen ihan paska ja kaikkea muuta ja hänkin oli koko ajan mua jättämässä.mut sit jossain vaiheessa vain tuli muutos,hän alkoi arvostaa minua.nyt ollaan yli 8 vuotta oltu yhdessä.ja hän on vain 2 kertaa ollu yli viikon selvinpäin sinä aikana.vaatiihan tää aika paljon olla alkoholistin kumppanina eikä se kaikille sovi.jos haluaa muuta niin sitten täytyy muuttaa tilanne.
- 11vuotta
Miksi hän juo?!?! Mitä minun pitää tehdä??
Hän juo koska on alkoholisti. Tee jotain itsesi hyväksi, mene kysymään al-anonista. - niin.raskasta
Mieheni on alkoholisti. Sairastui nelikymppisenä. Ryyppäsi n. 10 vuotta.
Toipui juomattomaksi neljä vuotta sitten Minnesota-hoidossa. Sen jälkeen ei pisaraakaan alkoholia. Ennen, juovaan aikaan elämä oli yhtä helvettiä alkoholisti miehen kanssa.
Nyt, neljä vuotta raitistumisen jälkeen, elämä on melkein yhtä helvettiä raittiin alkoholistin kanssa.
Mies on vielä itsekkäämpi ja tylympi, kylmempi ja kovempi kuin juovana aikana.
Se alkuperäinen, ihana rakas mieheni hukkui pulloon.
Hän kiskoutui sieltä kuiville, mutta tyhjänä, vihaisena, ärsyyntyneenä, ilkeänä,saamattomana, täysin muuttuneena, masentuneena ja mihinkään kykenemättömänä. Yhteiselo on tosi vaikeaa ja suorastaan toivotonta.
Olen ollut ensin vuosikausia kärsivällinen ja odottanut raitistumista. Se tuli, mutta onnea se ei tuonut. Nyt olen neljä vuotta odottanut josko masennus ja ahdistus, pirullisuus ja itsekkyys hellittäisivät ja tunnustan, olisi kannattanut heittää mies menemään jo kauan sitten. Enpä tiennyt silloin että koko ihminen katoaa, mutta nyt tiedän sen että annoin ainakin mahdollisuuden.
En suosittele kenellekään ainakaan lasten hankintaa alkoholistin kanssa. Avioliitosta pääsee kivun kautta pois, mutta miksi juosta ehdoin tahdoin lentohiekkaan?
Neuvoni OMAN kokemukseni ja tämän YHDEN alkoholistin vaimona kuuluu: Juokse, juokse kauas ja lujaa! Älä katso taaksesi, olet onnellisempi yksin kuin huonon kaverin kanssa! Jos jäät, etkä vielä ole läheisriippuvainen, tulet sellaiseksi! Silloin et enää edes tiedä, mitä voi olla normaali, tavallinen kohtuullinen elämä.
T. ex-alkoholistin tuleva ex-vaimo- lääkekeinu
Hoitaako mies masennustaan joillain lääkkeillä?
- rreipassta
miehesi on aivan normaali mies, kyllä sitä rentoutuakseen pikku napsut pitää voida ottaa, hyväksy tilanteesi tai jätä hänet
- kuusikaksiviisitoista
Mun mies on juonut koko avioliittomme ajan, noin 45 vuotta. Olis pitäny laittaa kodin ovi kiinni ulkoapäin, eikä enää avata. Mutta se oli vain niin vaikeaa. Täällä sitä vieläkin ollaan yhdessä, oma valinta - ei voi syyttää kuin itseään - pitää vaan osata elää omaa elämäänsä ja nauttia omista tekemisistään.
- Lopettanut
No enpä ole tuntenut miestä joka ei viikonloppuisin joisi, kuka olutta, kuka punaviiniä, kuka konjakkia, en juuri naisiakaan. Eli kannattanee vaihtaa uskovaiseen mieheen jos tuo häiritsee. Se on ongelma jos juo joka päivä, tai monta kertaa viikossa. Tämä on tietysti vain minun näkemykseni. Kantakaupungissa asuvat piipahtavat oluelle harva se päivä ja edustustyössä olevat istuvat iltaisin asiakasmiitingeissä ravintoloissa. Hifistelijät eivät saa pihviä alas ilman punaviiniä. Itse join liikaa taannoin ja sain vähennettyä, ja olen siitä kiitollinen.
- pinnakiree
Mun mies oli kauhee pahapäinen juoppo,sitten lopetti täysin juomisen.Mutta peliriippuvuus on astunut tilalle.Missään ei käydä yhdessä,huutaa ja haastaa riitaa,toimeton mies,liikaa joutoaikaa.Eli ei ole elämä sen onnellisempaa vaikkei juokkaan...ite otan vähän silloin tällöin,yleensä silloin kun olen yksin,kun saan kuittaillua jos otan herran nähden,että juoppo akka.
PITÄÄ
- Tutultakuulostaa
Alkoholisti on menettänyt kontrollin juomiseen eikä kykene hallitsemaan sitä enää millään tavalla. Itselläni kävi niin, että loppujen lopuksi koko elämä pyöri juomisen suunnittelun, juomisen ja krapulan välillä. Kyse on ongelmasta ja tunne-elämän sairaudesta, josta vain harvat selviytyvät yksin.
Itse sain avun AA:sta yli 20 vuotta sitten. Sen jälkeen ei ole tarvinnut juoda. AA:n ainoa pääsyvaatimus on halu lopettaa juominen.
Alkoholistin läheinen sairastuu usein itsekin alkoholistin rinnalla. Alkoholistin läheisten ryhmät, Al-anon vertaistukiryhmät voivat olla avuksi. - Rajatkaikella
Alkoholia jatkuvasti ja säännöllisesti käyttävä on alkoholisti, pakonomaisesti juova henkilö joka ei lopeta juomista muusta kuin omasta halustaan jos joskus kokee että haluaa niin tehdä. Itse lähdin suhteesta aikoinaan koska koin että en kestä alkoholia kotonani yhtään. Piste. Se on ihan itsestä kiinni haluaako sietää toisen alkoholin käyttöä, jos toteaa ettei siedä, on turha jatkaa itsensä kiduttamista. Piste.
- Vihdoinkin
Rajatkaikella on täysin oikeassa. Itsekin lähdin suhteesta, jossa mieheni aina lupasi lopetaa, mutta tuurijuoppous jatkui kuitenkin. Ryöstetty kaksikin kertaa, ei mitään oppinut. Viimeksi lähti sanaakaan sanomatta, tuhlasi kaikki rahansa, pankista tuli tilinylityskirjeitä kotiin jne. No, varmaan löysi credit-puolensakin käyttöön. Ollut yli kuukauden, ja nauttii nyt elämästään kuppiloiden kinginä, kun tarjoaa kaikille, jotka vaan huolivat. Ei mitään tajua. Selvänä maailman ihanin, tunnollisin, velvollisuudentuntoinen, älykäs ja rahasta joipa liiankin tarkka, eli aivan kaksi eri persoonaa samassa kuoressa. Katsoin tuota 11 vuotta, sillä katumukset, morkkikset olivat aina ihan valtavia, ja sanoi "ettei koskaan enää", mutta sehän taas unohtuu... Antabuksella pystyi olemaan vuodenkin ottamatta, mutta statistisesti tapahtui 3-4 krt/vuodessa viidestä päivästä kuukausiin asti. Kun ryöstettiin, niin silloinkin loppui;). Yleensä pakko ollut mennä katkaisuhoidon kautta, sillä tutunat, tärinät ja vastaavat olivat hengenvaarallisia pitemmän putken jälkeen. Kukaan ei valitettavasti voi auttaa, ainoastaan itsestä kiinni, nyt olen saaniut hänet virallisesti kotoa pois, enkä ikinä enää leiki masokistia ja ottaisi häntä takaisin. Kaipaan sitä selvää ihmistä, mutta kun se ei niin toimi, ja luottamusta ei enää lainkaan ole, niin parempi olla yksin ja huolettomana!
- pietaer
kirjoita minulle : [email protected]
- Kyrpää.olet.vailla
Pitää muistaa ottaa vahvaa panoa hirmuhumalassa.
- ViitaToivo
täällä omia kokemuksiani https://paihteetontaelamaa.wordpress.com/2017/04/12/viikko-vaihdettu-hyvissa-merkeissa/
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166010Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324107- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522064Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431817- 1431795
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569