Olen 24 vuotias mies, ja olen kuntouttavassa työtoiminnassa kierrätyskeskuksessa. Minulla on sopimus vuoden loppuun. Asun vielä vanhempieni luona. Olen säästänyt työmarkkinatuesta pesämunaa, jotta voisin muuttaa omilleni, ja aloittaa itsenäisen elämän.
Olen miettiny semmostakin, että olisi sekin hieno vaihtoehto muuttaa jonnekkin toiselle paikkakunnalle. Se vaan on aika iso prosessi. Pitää ensin löytää asunto jostain muualta. Sitten pitää käydä tekemässä vuokrasopimus uudessa kaupungissa. Ja sitten pitää vielä saada tavaransa sinne uuteen asuntoon.
Mietin semmosta, että kun olen kuntouttavassa työtoiminnassa, ja sopimus on voimassa vuoden loppuun. Jos kuntouttavan työtoiminnan lopettaa kesken sopimuksen ilman pätevää syytä, niin karenssi napsahtaa. Onko sitten muualle muuttaminen pätevä syy, jos ei ole valmiiksi hankittuna työtä tai opiskelupaikkaa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Muuta pois Suomesta, sillä täällä sinulla ei ole tulevaisuutta jos olet valkoinen mies. Suosittelen Australiaa.
Tietenkin jos ilmaiseksi raataminen rikkaiden hyväksi on sinun juttusi, niin jää ihmeessä Suomeen 20neliön betonikuutioosi mätänemään. Samalla voit tarkkailla lähiösi muutoksia, kun asukkaat muuttuvat pikkuhiljaa mustiksi. Se on varmasti jännittävää ja mielenkiintoista. Vanhana voit sitten korista yksiössäsi paskavaipoissa ja odotella, josko joku tulisi käymään ja toisi samalla kannikan leipää.