en ole kommunisti. En ole minua jahtaavan ja panettelevan henkilön kohde. Hän ampuu harhoissaan ohi. Olen oikeasti rask ja ihmettelen miksi miestuttavani ex-nainen minua vainaa. OK Menen pois.
Tässä rask
slinna
16<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
että pysyt poissa palstoilta, Pia. Sinua tuskin jää moni kaipaamaan vaikka toisaalta Suomi 24:n kaupunkipalstoilla hiljenee kummasti aina silloin kun sinä olet poissa. Korrelaatio on vahva. No, luulen ja tiedän jopa kokemuksesta ettet tule pysymään kahta päivää kauempaa poissa. Et yksinkertaisesti pysty sellaiseen koska äänet päässäsi käskevät trollaamaan kaiken aikaa.
Pia pysymään montaa minuuttiakaan poissa palstalta, aivan kuten jo arvattiin. Ei hullu hiljene ennenkuin joku sen hiljentää. Potentiaalisia hiljentäjäehdokkaita lienee solvatuissa vapaamuurareissa satoja ympäri Suomen.
Etkö raskin vainoaja huomaa noin helppoa. Ei rask tänne kirjoittele vaan monet muut joita luulet häneksi. Sinulle nauraa kaikki. Tosin sama porukka haluaa sinut täältä pois. Pysy ohimoidesi sisällä tai vähintään Savonlinnassa. Täällä sinua inhotaan ja halutaan paskajuttusi unohtaa.
miestuttavaa ole. Sehän häipyi hullun luota jo kauan sitten. Sen jälkeen riideltiin ja taisipa käydä niin ettei kumpikaan teistä huoltajuutta saanut.
Hahah. Laitoin raskina aloituksen ja sen jälkeen hänen jahtaajansa kirjoitti loput viestit. Voi että se ressukka on nyt innoissaan, kun luuli kohteensa kerrankin vastaavan hänen ulvontaansa. Hahahah. Pysyisi seko Savonlinnan palstoilla.
tässä aloituksen omana itsenään eikä Savonlinnan miehenä. Olet miestuttavasi ex-akka ja lapsiesi ex-äiti. Vaikea ymmärtää, Pia, mitä tällä viestillä halusit selittää. Nyt vähän logiikkaa noihin juttuihisi. Hullunahan ihmiset sinua pitävät. Ai niin, hulluhan sinä oletkin.
Säälittävää on se:
- Tämä raskin mollaaja on kirjoittanut koko ketjun tähän saakka.
- Ei ole täällä raskia, mutta hän moniulottuvana sekopersoonana elää aiheessa.
- Menisi savonlinnan palstoille.... ei täällä kaivata koko aihetta.
- Häviä pois!
Tämä on Mikkeliläisten palsta. Mikkeli on hieno kaupunki. Emme kaipaa tännekään tuollaisia kirjoituksia muista kaupungeista. Selvittäkää sotkunne siellä Savonlinnassa.
ps. sääliksi käyt tuota paneteltua rakia jota joku hullu jo vuosia häirinnyt. Moni varmaan isoista miehistämme antaisi kurinpalautusta sille jos saisi käsiinsä?
Minua naisena pelottaa tuollaiset räyhääjät jotka vuodesta toiseen täällä toista panettelevat.
Suomalaisissa miehissä on parasta oikeudenmukaisuus ja sitä minä olen oppinut arvostamaan teissä miehissä.
Hyvää kesänjatkoa kaikille Mikkelissä!
, tällä kertaa Merjana. Sinut tunnetaan palstalla ja oikeassa elämässäsikin tarpeeksi hyvin jotta osataan heti sanoa, mistä viestit mlloinkin tulevat. Ruoki lisää sitä vittuilua jota saat aina kun tänne jotain sökerrät.
nämä aivomädätykset eivät liity mikkelin kaupunkiin millään tavalla.
ketään ei kiinnosta, ei ole koskaan kiinnostanut eikä tule koskaan kiinnostamaan.
menkää terapiaan ehkä asiat vielä järjestyy siellä pään sisällä.
Älähän nyt Mikkelin HOMO liikaa innostu!
Ystävällisin terveisin:
Savonlinnan HULLU mies
Pia Raskin väsymätön vainoaja
paskat housussa
vastaa terävästi, on kommenttinsa usein tällainen. Raivohulluhan se on eikä pysty mitenkään hillitsemään itseään.
Mikkeli on hvä kaupunki...Mikkelin S24 on hyvä palsta, kunhan saadaan savonlinnan sekopään nimi tänne. Se tähti sammuu nopeasti. HAHAHAHAHAH!
ollut jo vuosia tiedossa: PIA RASK. Kun Pia oli päivän hiljaa, katosivat samalla kaikki vapaamuurari-, homoviestt, Savonlinnan miehen mollaus- ja ripulipaskaviestit kuin taikaiskusta vuorokaudeksi. Mistähän tämä kaikki johtui?
Jos rask edes lukee näitä, kannattaa lopettaa.
Hänen vainoajansa on yksi keskustelulinjojen sekopäisin kirjoittelija, jota ei toivota Mikkeliin. PYSYKÄÄ POISSÄ TÄÄLTÄ. Ette kuulu Mikkelin linjoille. Pysykää Savonlinnassa ja riidelkää siellä.
keinoja kaihtamatta saada keskustelun tyrehtymään jotta voisi jatkaa oksennuksiaan.