Tapani Kansa Youtubessa

OnnetonPaneksija

Tapani Kansa on tuupannut Youtubeen runsaasti tavaraa tekijänä #TapaniKansa. Tästä https://www.youtube.com/playlist?list=PLBuUD8xIzhzdjaXYGvx1yWYkfdACRzyyr löytyy vanhaa tanssimusiikkia. Sovitukset ovat joissakin lauluissa hieman erikoisia, mutta esimerkiksi Iltatuulen Viesti miellyttää minun korvaani.

Tapani on armoitettu jenkkalaulaja. Hän osaa laulaa Pennittömän Uneksijan ja Vesivehmaan Jenkan verrattomasti paremmin kuin em. soittolistassa.

19

335

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TotuusTapsusta

      Suurta tekotaiteellista ja vanhentunutta menneen maailman p*skaa, p*skaa toisen p*skan jälkeen. Hyi. Voin pahoin. Hyvä puoli on se, että tuonne saa kootuksi kaikki Tapsun naurettavuudet - koko maailman nähtäväksi ja kuultavaksi. Kyllä meille maailmalla nauretaan! Oksennan!

    • Gillas

      JEPS! Hienoja lauluja ! Ärsyttää vaan, tuollaiset tympeät kyrpä otsassa kirjoittelevat Tapsan dissaajat, kuten nim. merk. " TotuusTapsasta".

      • VoeMahotonta

        Aivan järkyttävää. Tenavaippakansan suosikki, totta tosiaan. Onkohan Tapsukka itse nuo järkyttävyydet tuonne laittanut? Jos olen oikein ymmärtänyt niin hänhän on tietotekniikassa täysi nolla? Kuka on #TapaniKansa -nimimerkin takana?
        Alkuperäisen päivityksen tehnyt henkilö kirjoitti: "Tapani Kansa on tuupannut Youtubeen runsaasti tavaraa tekijänä #TapaniKansa.".
        Harvoin on paremmin sanansa kukaan valinnut. Nimenomaan TUUPANNUT TAVARAA ! Hahhah mikä mielikuva ja tottahan se on; sitä itseään se on täynnä.
        No onhan hihhuleilla "oma youtube-kanava" johon purkaa tapsukkapaineitaan. Vähän vaan laittaa naurattamaan... :D :D :D Eikä muuten ihan niin vähäänkään... :D


      • Lorujaje

        Mahtaa moinen negatiivisuus ja pakonomainen ilkeily ottaa voimille? Tapsa on huippu ja sille ette kitisijät mitään voi . Ihan sama vaikka miten molaisitte täällä sekä Tapsan fanit , että itse Tapsan. Tapsan kuulijakunnassa on laaja ikähaarukka on pikkumuksuista päälle kahdeksankymppisiin. Kyllä sitä on tullut nähtyä, että Tapsan keikoilla käy väkeä useammasta sukupolvesta. Ja mitä sen on väliä , vaikka Tapsa tetotekniikassa olisikin täysi nolla. Kyllä lahjakaalla ihmiselläkin on nääs joku heikkokohtakin, mitä ei niin hallitse.


      • Loruja_kirjoitat
        Lorujaje kirjoitti:

        Mahtaa moinen negatiivisuus ja pakonomainen ilkeily ottaa voimille? Tapsa on huippu ja sille ette kitisijät mitään voi . Ihan sama vaikka miten molaisitte täällä sekä Tapsan fanit , että itse Tapsan. Tapsan kuulijakunnassa on laaja ikähaarukka on pikkumuksuista päälle kahdeksankymppisiin. Kyllä sitä on tullut nähtyä, että Tapsan keikoilla käy väkeä useammasta sukupolvesta. Ja mitä sen on väliä , vaikka Tapsa tetotekniikassa olisikin täysi nolla. Kyllä lahjakaalla ihmiselläkin on nääs joku heikkokohtakin, mitä ei niin hallitse.

        Mietit sitten mitä kirjoittaisit tänne koko yön? Ei tullut nukuttua? KUKA IDIOOTTI kirjoittelee näille palstoille tuohon aikaan (ennen klo 07:00)? Täytyy olla päästään pipi ja/tai kärsiä unettomuudesta? Taitaa vaivata krooninen ja terminaalinen tauti "causa inasnum tapsuliinae", kauhea tauti josta vain ja ainoastaan armelias "mors" vapauttaa.

        Tuskin muuten pikkumuksut Tapsukkaa fanittaa, eivätköhän enemmän ole tuota Cheek/Isac Elliott/Justin Bieber/jamitäniitänytonkaan- sukupolvea. Kuka muuten jaksaa kuunnella jotain vuosikymmeniä vanhoja törkytuotoksia paitsi jotkut jotka ovat jämähtäneet Kekkoslovakiaan? Mutta keep on dreaming, keep on. Sitä mukaa kun kansakunta nuortuu sitä myöden Tapsukan fanit häviää ja itse ns. artisti katoaa historian roskakoriin ja unohduksiin. Ja hyvä niin.


      • Timantitonikuisia

        Tapsa on legenda ja egendat ei unohdu koskaan ! Vuosikymmenten päästäkin Tapani ja musiikkinsa muistetaan ja tiedetään , kuten Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Georg Malmsten, jne...


      • Kansalla_on_huono_maku

        Tapani Kansa EI ole legenda ja mitä noihin muihin tulee niin käypäs kysymässä joltain 80-luvun lapselta ja nuoremmilta niin vastaukseksi saat "kuka, täh?". Kun aikaa kuluu niin kaikki edellämainitut ovat historian pölyisessä vintissä. Aivan niinkuin tuossa aiemmin mainittiin. Ei minunkaan sukulaislapset tunne eivätkä tiedä Olaa eikä Joria. Sisarenpoika tietää Tapsa rautavaaran. Syy? Hän harrastaa keihäänheittoa. Kertoo aika paljon.


    • niinjavielä

      Cheekkiä, Isac Eliottia yms. ei muista edes kymmenen vuoden päästä enää kukaan. Nykyaikana ei enää synty kestotähtiä, vaan kaikki on kertakäyttö huttua, jota media aikansa hypettää.

      • Kansalla_on_huono_maku

        Ja hyvä niin. Ei tarvitsekaan syntyä mitään "kestotähtiä". Antaa musiikin kehittyä, mennä luontevasti eteenpäin ja uutta verta kehiin. Kuka jaksaa katsella samoja naamoja ja kuunnella samoja ääniä koko elämänsä ajan? Ai niin, sori! unohdin,: Tapani Kansan fänit.

        Minun suosikkini? KLASSINEN. Brahms, Mozart, Vivaldi, Beethoven, Haydn, Sibelius, Grieg. Ja Bach! Nykygenreissä helmiä löytyy rockissa ja -yllättävää- popissa sekä tietenkin syvän etelän bluesissa ja jazzissa. Näistä löytyy se elämään jäävä musiikki. Ja mainitsemani säveltäjät ovat niitä todellisia legendoja jotka ovat kuolemattomia. Nämä tapanikansatiskelmälurittajat eivät kuulu joukkoon. Otan osaa huonon musiikkimakunne johdosta.


      • Pikkurillipystyssä naukkailet punaviiniä ja kuuntelet pää täristen klassista. Pitihän se arvata. Voi ällö ,että alan voimaan pahoin pelkästä ajatuksesta. Sitäpaitsi kun täällä Tapsan kohdalla aina vedetään tuo homppelikortti esiin ( siis epäily/arvailu sellainen ), niin mistäs olet varma minkälaisia hinureita nuo mainitsemasi ukot ovat olleet. NIH!


      • Kansalla_on_huono_maku

        1. En ole juonut tippaakaan alkoholia sitten 31.12.1999. Lupaus on pitänyt. Olen siis nykyään absolutisti. Arvasit siis väärin! Tupakkaa menee max aski kuukaudessa, tämä tiedoksi että ei tarvitse ruveta taas arvailemaan väärin.
        2. Sama mitä nuo säveltäjät ovat olleet mutta he ovat säveltäneet oikeata MUSIIKKIA ja heidän nimensä elää. Osahan on ollut kuolleena jo kolmattasataa vuotta mutta aina vaan heistä puhutaan...

        Taitaa olla niin, että arvoisa Justiinax on näitä huonon henkilökohtaisen hygienian omaavia, huonosti pukeutuvia neiti-ihmisiä jolle maistuu pullo Koskenkorvaa viikonloppuisin ja naukku sillointällöin viikollakin. Ainakin jutuistasi päätellen.


      • vaitar

        Kyllä Tapsa osaa laulaa klassistakin (on saanut koulutuksen siihen Sibelius akatemiassa). Ottakaa Yoytubesta esim. Toreadorin laulu ... ja kuunnelkaa... tulette hämmästymään. Tällä osaamisella moni kuuluisakin klassisen laulaja jää Tapanin taakse.


      • OleOleOle

        Buahahaa...MUAHAHAA!!! Jopas vitsin murjaisit, Ulvon naurusta niin että vesi valuu silmistä. Todella paatoksellista, ylitekotaiteelista sontaa. Youtubekin säpsähti 3:26-3:27 kohdassa ja vaikeni 3:30 asti kun Tapukkanne rupesi ulvomaan kuin kiimainen, kastroitu susi. Vain sombrero-hattu ja espanjankieliset " ¡ olé-olé ! " huudot longanläimähdyksineen puuttuivat niin koominen efekti olisi ollut täydellinen. Kiitos juhannuksen parhaimmasta vitsistä. MUAHAHAA!!!

        https://www.youtube.com/watch?v=0TisV0RQ2Q8


      • Tapsa laulaa tuon Toreadorin laulun tosi komeesti !!! Tapsan morkkajien täytyy aina vaan periaatteestakin motkottaa ja mollata. Toi laulu sitäpaitsi kuuluukin laulaa paatoksellisesti ja mahtipontisesti. Eikä siinä ole mitään ylitekotaiteellista.


    • Skeidaa

      Kuunteleeko joku tollaista skeidaa? Jenkkalaulaja joojoo... Eikö tuo puhelinlangat ole muuten Kulli-Hellun kipale? Siinä vasta tooosi laulupari Kulli-Hellu ja Tapsukka. Muahahahaa....

      • Oon kuullut keikalla livenä Tapsan laulavan tuon Pennittömän uneksijan ja Vesivehmaan jenkan ja tosi on ,että Tapsalta jenkan laulaminenkin sujuu jummetun hienosti.


      • JenkkaTapsukka

      • voivitja

        No niin taas. Olispahan pitänyt arvata minkälaisia jenkkoja sinä Youtubesta kuuntelet.


    • OnnetonPaneksija

      Kovin on merkillistä se, että Tapani Kansa -palstalle ilmestyy hemmoja, jotka väittävät olevansa klassisen musiikin ystäviä. Perin vaatimaton iskelmälaulajahan ei moista huomiota ansaitsisi. Näillä hemmoilla näyttää olevan aina kaikki päin persettä. He ovat siis kloonanneet Tapani Kansalta tämän huonoimmat puolet. Tapsahan oli aikoinaan erittäin kova kritisoimaan.

      Mitään mieltä ylentävää ei noilta hemmoilta (olkoon noilta hemmoilta, vaikka tuolta hemmolta saattaisi osua paremmin paikalleen) parane odottaa. Onneksi sentään monet Tapani Kansan esittämistä lauluista ylentävät mieltä. Mainiosta esimerkistä käy https://www.youtube.com/watch?v=CiMblqsZYr4, jonka soisi soivan radioissa jokaisena äitienpäivänä.

      Otettakoon tähän mainio raina https://www.youtube.com/watch?v=IYOZpCA4K78 reilun viidenkymmenen vuoden takaa. Tapani Kansa ei liity tähän millään tavalla, mutta tuo raina osoittaa mainiosti niin sanotun vanhan tanssimusiikin elinvoimaisuuden. Siinä ovat tekijämiehet asialla. Tapani Kansa voisi kuitenkin levyttää tuon mainion ikivihreän seuraavalle levylleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      607
      2476
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      413
      1975
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      1850
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1468
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1456
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      65
      1359
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      122
      1204
    8. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      22
      990
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      958
    10. Päivämääriä

      Minä päivämääränä näit kaivattusi viimeksi?
      Ikävä
      51
      866
    Aihe