...mutta syyllisyys vanhemmista yms. parista kaverista mitä on jäljellä (joihin ei edes pidä yhteyttä) estää. Eikä musta olisi ikinä hyppäämään mikään junan alle. Silti, elämäni on kärsimystä päivästä toiseen. Yritin niin sitkeästi, taistelin vastaan ja silti ei auta kuin myöntää että kaikki on pilalla. Mitään tukea ei koskaan tullut. Ei mitään ymmärrystä. Sitten pitäisi vaan päästä yli, kaikesta mahdollisesta, elämään, joka ei tarjoa mitään. Vaihtoehtona on että lääkitään mut turraksi ja kenenkään ei tarvitse katsoa mua silmiin ja tuntea syyllisyyttä. Siellä ne paskat jatkaa elämäänsä ja miettii mua ehkä 2min kuukaudessa samalla kun sextaa, leikkii ja seurustelee. Vittu vihaan tätä ihmiskuntaa. Halusin vain kaikille hyvää ja samaa mitä muutkin. Mut täähän on vaan tätä uhriutumista. Pitää päästä yli ja jatkaa elämää. Joo puhu pukille.
Voispa vaan kuolla...
tragikomedian_päähenkilö
1193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kuoleminen on helppoa, sen päätöksen voi tehdä koska tahansa - ja mielestäni jokaisella täysivaltaisella ihmisellä täytyy olla oikeus se päätös tehdä. Elämä on se vaikea asia. Sen eläminen ei todellakaan ole aina helppoa, eivätkä kaikki, jotka haluaisivat yrittää, saa siihen edes mahdollisuutta.
Minä olen eronneiden alkoholisti- ja mt-vanhempien lapsi, mutta olen silti päässyt elämässäni eteenpäin - vaikka ei elämällä minullekaan mitään erityistä tarjottavaa ollut. En kuitenkaan märehtinyt sitä asiaa, vaan, noh, elin. Annoin elämälle mahdollisuuden. Anna sinäkin, äläkä murehdi asioita liikaa etukäteen. Ei tämä elämä ole mitään euforiaa ja hehkutusta, mutta tässähän tämä menee.
Jos muilla on jotain, jota myös sinä haluat, niin joko tee töitä saavuttasksesi se tai luovu haaveistasi. Ja leiki sinäkin, sillä tässäkin maassa on lapsia, joiden kanssa kukaan ei leiki.
Sinä olet vastuussa omasta itsestäsi ja elämästäsi. Sinä, ei kukaan muu.
Kaikesta huolimatta tsemppiä sinulle.