Näitten viestiketjujen vihaa lietsovaa sävyä.
Jos ihminen kutsuu itseään uskovaiseksi, on hän sitten mormoni, vl, vapaakirkollinen, helluntailainen - tai mikä tahansa, ymmärtääkseni hän on/pitäisi olla sielun elämältään hillitty/ymmärtäväinen/empaattinen.., mitä täällä saa lukea:
Solvaavia tekstejä, muitten alentamista itsensä alapuolelle, tuomiollisia lausahduksia, itsensä korottamista Jumalan yläpuolelle ja vaikka sun mitä!
Tuossa kun taas palasin tänne, jutut on muuttuneet entistä kamalimmiksi.
Ymmärrän niitä ihmisiä, jotka ovat puolustuskyvyttömiä ihmisiä kohtaan, joitten mielenterveys ei ihan kohillaan oo. Pistäkääpä omalle kohdallenne: olette alaikäisiä ja teitä kohtelee aikuinen, vain halujensa vankina oleva mies/nainen, jonka maailmankuva on järkkynyt. Osaatteko - te lapsiin sekaantujat, ollenkaan ajatella sitä kipua ja tuskaa, jota lapsi kokee? Pakoonkaan hän ei pääse. Voitteko kuvitella sitä pelkoa - sitä raastavaa pelkoa??? Ette tietenkään, kun teidän mielestänne siinä ei ole mitään väärää. Satuitte nyt vaan pilaamaan yhden viattoman ihmisen elämän, mutta eihän sillä ole väliä kun olette 'ylhäältä luvan saaneet' raiskata. Tuntuu hirveälle, että tämän päivän suomessa, himo on ottanut ihmisestä vallan. Väärällä tavalla. IKINÄ lapseen sekaantuminen, ei ole luvallista ja siitä kuuluu saada kunnon tuomio, ei mitään parin kuukauden tuomiota, vaan ihan kunnon linna reissu, tai kastroiminen niin, ettei munallaan pääse ikinä enää leuhkimaan!!! Eturauhassyöpä, enemmän kun tervetullut tällaiselle henkilölle. Henki pois, hitaasti mutta varmasti, harmi vaan, että sellaiset jotka tätä tautia ei ansaitse - niille se pakkaa tulemaan, eli jossain mennään vikaan :( Vankilassa, lapsiin sekaantujien kohtalo, on aika ankea, kun siitä tietää saavat. Ja siinä nostan noille kavereille hattua. Jos linnakunditkaan ei hyväksy pedofiliaa, miksi se hyväksytään uskon yhtesöissä? Mitä on mennyt ohi ison kirjan opetuksista??
Raamattu, ei missään kohti opeta sekaantumaan lapsiin, se on ihmisten omien ajatusten tuotosta ja matkan varrella vääristynyt kauhistuttavaksi harha kuvitelmaksi.
Toivon kaikille uhrin asemassa oleville jaksamista ja sitä, että mitä he joutuvat kokemaan, ei missään tapauksessa ole hyväksyttävää! On tää jotakin sellasta, jota ei millään jaksa ymmärtää, eikä pysty edes itse tajuamaan kun ikinä ei oo kokenu, mutta ajatuskin tästä, saa voimaan pahoin

Vastaukset 18
Vanhimmat
Juuri näin! Kiitos, että puit sanoiksi minun ja hyvin monen muun ihmisen ajatukset!
Kirjoitustasi lukee moni henkilö tälläkin hetkellä. Tuntisivatpa piston sydämessään, varsinkin nämä lasten hyväksikäyttäjät!
Ihan inhottaa, kun heillä taas kohta alkaa ne suviseurahurskastelut. Eikö siellä voitaisi ottaa pääaiheeksi lasten raiskauksia ja synnytyspakkoa? Mutta ei! Heikompien sortamista vaan jatketaan ja miesten itsekehu haisee...
tuhatpäisestä laumasta on löydetty yhdeksän (9) rikoksiin syyllistynyttä. Kyllä se sitten onkin koko joukko kelvoton.
"Ihan inhottaa, kun heillä taas kohta alkaa ne suviseurahurskastelut."
Vaasaan kokoonnutaan vahvistamaan mittaamatonta OMAVANHURSKAUTTA ja ehkäpä sielläkin joku pieni vl-tyttö saa maistaa isänsä kalua.
Älä puhu PASKAA sinä vl-VALEHTELIJA!
Tiedät hyvin itsekin, että tällä palstalla mainitut vl-pedofiilit ovat vain pisara meressä.
Osa vl-pedofiileistä vierailee tänäkin iltana lastenhuoneessa ja toivoo, ettei koskaan jäisi kiinni.
Melperi on oikeassa, puhutaan helluntaisesta jäävuoresta:
Helluntailaiset lasten hyväksikäyttäjät saavat jatkaa toimissaan, koska jumala antaa anteeksi. Jumala antaa synnit anteeksi - eli lasten seksuaalisen hyväksikäytön - ja sitten taas saa helluntalaisliikkeeseen kuuluva rikoksentekijä jatkaa toimissaan lasten parissa!
Hei haloo, oletteko helluntailaiset tosiaan tätä mieltä?
Lainaus Hesarin nettisivuilta:
Uskonnollisissa yhteisöissä on paljastunut useita lasten seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia. Hyväksikäytön uhrien parissa työskentelevä kouluttaja Pirkko Muhonen sanoo, että paljastuneet rikokset ovat vain jäävuoren huippu.
Yhteisöissä on nyt alettu pohtia, kuinka hyväksikäyttötilanteissa toimitaan. Muun muassa helluntailiikkessä aiotaan luoda yhteinen käytäntö sen suhteen, saako hyväksikäyttäjä jatkaa tehtävissään.
Nyt jo aikuinen helluntaiseurakunnan jäsen kertoo,
kuinka nuorisotyöntekijä käytti häntä ja muutamaa muuta poikaa törkeällä tavalla seksuaalisesti hyväkseen
monen vuoden ajan.
Pojalle sanottiin, että hän on itse syyllinen hyväksikäyttöön.
Nyt hän on yrittänyt selvittää asiaa liikeen sisällä.
Hyväksikäyttäjä on myöntänyt teon.
Hänet on palkattu erään seurakunnan pastoriksi
seurakunnan vanhimmiston hyväksynnällä: heidän perustelujensa mukaan tekijä on sovittanut tekonsa Jumalan silmien edessä. Hyväksikäytetyn uskon seurakunnan vanhimmat ovat asettaneet kyseenalaiseksi.
Hyväksikäytön uhrien parissa työskentelevä kouluttaja Pirkko Muhonen sanoo, että seurakunnissa vastaavaa tapahtuu paljon.
- Jäävuoren huippu on vasta näkyvillä. Uskonnollisuudessa on sellaista, että kaikki täytyy antaa anteeksi ja peittää hengellisyydellä, Muhonen sanoo.
Seurakunnissa painettu villaisella
Esimerkiksi juuri helluntaiseurakunnissa on painettu villaisella useampiakin tapauksia, ja jopa tuomioistuimessa tuomittuja on saanut jatkaa työtään seurakunnissa.
- Jumalan sanan julistajana tiedän, että Jumala antaa anteeksi. Jos synnit tunnustetaan, anteeksianto on ehdoton, selittää pastori ja Helluntaiseurakuntien Julistajat ryn puheenjohtaja Tapio Sopanen.
- Kysymys on sitten siitä, voiko luottamus palautua tämmöiseen Jumalan sanan julistajaan.
Suomen laki velvoittaa työnantajan selvittämään lasten parissa pysyvästi työskentelevien rikostaustan. Lastensuojelulaki taas velvoittaa ilmoittamaan poliisille tai lastensuojeluviranomaiselle hyväksikäyttöepäilyistä, mutta pappeja ja muita sielunhoitotyötä tekeviä sitoo vaitiolovelvollisuus. Ainakin evankelisluterilaisen kirkon piirissä rippisalaisuus on ehdoton.
Tähänkö vittaat?
"Kansanedustaja Hirvisaari kuvaa helluntailaisuuden pedofilista ilmapiiriä seuraavasti:"Valitettavasti myös pedofiilit hakeutuvat seurakunnissa mielellään luottamustehtäviin, kuten esimerkiksi Tikkurilassa on taannoin tapahtunut. Ihmiset ovat hämmästyttävän sokeita "lapsia rakastaville" limaisille sedille, jotka pitävät muiden seurakuntalaisten lapsista niin paljon, että jopa suutelevat heitä suulle kaiken kansan keskellä
Ihmisen täytyy olla pahasti henkisesti järkkynyt, kun hän puhuu 9 pedofiliaan syyllistyneestä vanhoillislestadiolaisesta.
Elossa olevien vl-pedofiilien määrästä puhuttaessa luku pitää kertoa vähintään 100:lla tai enemmällä.
kuvitella. Täytyy kuitenkin pitäytyä tosiasioissa. Sadantuhannen hengen yhteisöstä on löydetty yhdeksän syntiin langennutta ja rikoksiin syyllistynyttä. Siinäkin on tietenkin yhdeksän liikaa, mutta täytyyhän sitä maailman lapsillakikin olla jotakin, minkä perusteella ampua Jumalan valtakunta alas.
###Ihan inhottaa, kun heillä taas kohta alkaa ne suviseurahurskastelut. Eikö siellä voitaisi ottaa pääaiheeksi lasten raiskauksia ja synnytyspakkoa? Mutta ei! Heikompien sortamista vaan jatketaan ja miesten itsekehu haisee...###
"Solvaavia tekstejä, muitten alentamista itsensä alapuolelle, tuomiollisia lausahduksia"
Vanhoillislestadiolaiset osoittavat ivaavan katseensa oman lahkonsa ulkopuolisiin vilpittömiin uskovaisiin ja karjahtavat:
"Tee parannus sinä epäuskoinen!"
"itsensä korottamista Jumalan yläpuolelle"
Vanhoillislestadiolaiset opettavat, että Jumala ei kykene antamaan syntejä anteeksi - vain vl-henkilö voi antaa synnit anteeksi.
"Osaatteko - te lapsiin sekaantujat, ollenkaan ajatella sitä kipua ja tuskaa, jota lapsi kokee?"
Ei paatunut vanhoillislestadiolainen lastenraiskaaja sitä ajattele, että hän pilaa oman lapsensa loppuelämän.
Pikkupil.un himo ohittaa kaikki tällaiset ajatukset. Omatunto on kuollut.
Lapsen pitäisi voida luottaa kaikista eniten omiin vanhempiinsa. Miten pieni vl-tyttö luottaa vl-isäänsä, joka raiskaa hänet - ehkä kerta toisensa jälkeen?
Tähän asetelmaan sopii "hyvin" vl-herätysliikkeen opetus:
ME olemme ainoita oikeita uskovaisia koko maailmassa.
VAIN ME.
Erinomainen esimerkki tällaisista lapsen/lasten elämän pilaajista on eräs helluntaiseurakunnan evankelista, joka sai tekosistaan (törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä) viiden vuoden ehdottoman vankeustuomion. Aiheesta lisää tässä:
"HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion. Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö. Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. ... Julkisuudessa kerrotut tapaukset ovat Muhosen mukaan ”jäävuoren huippu”."
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2008/11/752143/hyvaksikaytto-puhuttaa-helluntailaisia
Järkyttävää on ollut huomata, miten helluntainen VÄHÄTTELIJÄ ja KIISTÄJÄ kirjoitti näistä lasten elämää pysyvästi traumatisoineista tapauksista:
"Melperi117.2.2012 22:15 Vastavetona vellovaan vl-pedofilia-keskusteluun jotkut vl:t ovat vetäneet tälle palstalle yhden helluntalaisen saarnamiehen, joka erehtyi v. 2008 hiplaamaan erästä 15-vuotiasta tyttöä. Ei ollut oma tytär. Sen pidemmälle ei menty."
"Yhden"=muiden helluntaipedofiilien tekojen kiistämistä. "Erehtyi hiplaamaan", "ei ollut oma tytär" ja "sen pidemmälle ei menty"=helluntaisaarnamiehen harjoittaman lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähättelyä.
Noin toimii helluntailainen vähättelijäSIKA!
Paparazzi onnistui kuvaamaan vähättelijän itse teossa:
http://www.funckr.com/genimg.aspx?fn=getthefuckawayfr_1565.jpg&t=p&wp=5
"IKINÄ lapseen sekaantuminen, ei ole luvallista"
Olen samaa mieltä. Järkyttää lukea helluntaipedofilian puolusteluina esim. "erehtyi hiplaamaan", "ei ollut oma tytär" tai "sen pidemmälle ei menty". IKINÄ ei ole lapseen sekaantuminen luvallista, ei edes "erehtyminen" hiplaamaan tilanteessa, jossa uhri ei ole oma tytär ja jossa ole tilaisuutta mennä sen pidemmälle!
"Melperi117.2.2012 22:15 Vastavetona vellovaan vl-pedofilia-keskusteluun jotkut vl:t ovat vetäneet tälle palstalle yhden helluntalaisen saarnamiehen, joka erehtyi v. 2008 hiplaamaan erästä 15-vuotiasta tyttöä. Ei ollut oma tytär. Sen pidemmälle ei menty."
"Yhden"=muiden helluntaipedofiilien tekojen kiistämistä. "Erehtyi hiplaamaan", "ei ollut oma tytär" ja "sen pidemmälle ei menty"=helluntaisaarnamiehen harjoittaman lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähättelyä.
Mitä ??? Tää pedofilia näyttää olevan yleistä näillä "parhailla uskovaisilla"!!! Lestojen likaiset touhut on tiedetty aina, mutta että hellaritkin! Eiks näitä iljetyksiä yhtään hävetä? Mihin heidän uskontosa oikein perustuu? Likaisten setien omatekoisiin oppeihin. Näiden, jotka jakavat synninpäästöjä pääksytyksin lapsiin sekaantuneille veljille. Äiti kuuruu raskaana jossain nurkassa, eikä muka tiedä mitä kotona tapahtuu!
Että sellaisia ovat TOSIUSKOVAISET !!!
P.S. Seuraavan jutun kuulin meidän evl.kirkon papilta: "Taivaassa ei ole väliseiniä, paitsi lestoilla, joilla on ihan omat kopperonsa. Niissä ei ole ikkunoita syystä, etteivät näkisi, että siellä taivaassa on muitakin kuin heikäläisiä! :D
Olisin kiinnostunut mihin uskonlahkoon nimim. "melperi" kuuluu? Hän kirjoittaa jämäkästi ja kaunistelematta. Tulin vasta Suomeen ja näitä keskusteluja tsiigaamaan pitkästä aikaa.
Jouduin itse pahaan uskonkriisiin, kun sain tietää, että pedofilia on näin yleistä joissakin lahkoissa Suomessa. Tiesin kyllä, että vl:t sitä ovat aina harrastaneet.
Se on kuitenkin niin yleistä...se kuvottaa, se oksettaa. Inhottaa niin, ettei sanat riitä...
Onko Heinolan pölvästi hengellisesti koditon? Saatanan työtoverin kotia ei liene tarpeen mainostaa. Ei kai se haittaa, jos kuraa sattaa päälle, kun rypee syvällä paskassa.
Maija ei ole oma tytär, älä kuitenkaan himoitse hiplata.
Kiitos, kiitos ja siunausta itsellesikin!
Niin, on se kriisi vähän jo helpottanut. Olen saanut keskusteltua aiheesta ymmärtäiväisen sielunhoitajan kanssa.
Minulla on pahoja muistoja varhaislapsuudesta, olin tuolloin n. 3-vuotias. Nuorukainen oli serkkuni, ei-uskova. Ilmeisesti nuo tapahtumat aiheuttavat ahdistusta vielä näin aikuisenakin. Lisäksi lyseoaikainen vl-tyttökaverini teki itsemurhan. Haluan sanoa tässä: Näpit irti lapsista, älkää tuhotko viattomia!
Tällä hetkellä en kuulu mihinkään uskonyhteisöön. En ole löytänyt ainuttakaan, jonka opit perustuisivat Raamattuun. Lähinnä sydäntäni on Kansanlähetys ja Turun messukeskukseen menossa, aiheena ARMO. Näille kesäpäiville menen nyt viidettä kertaa. Aina yhtä virvoittavaa!
Täytyy jättää näiden palstojen plaraaminen, ettei ahdistu uudelleen! :D
Hyvää kesää ja tervettä uskoa kaikille!
Vammalassa on myös Evankeliumijuhlat. Samaan aikaan suvareiden kanssa. Evankelisuus on suunnilleen yhtä nuori her.liike kuin lestadiolaisuus eli syntynyt vasta 1800-luvulla. Kristinuskoa siis on ollut jo kauan ennen SLEY- ja Lestatio-suuntauksia. Lähes 2000 vuotta siis.