Seurustelin jonkin aikaa yhden kundin kanssa, erosimme puoli vuotta myöhemmin koska en ollut avoin hänelle. Erosta on reilusti yli vuosi ja molemmilla olisi halua kyllä yrittää toisenkin kerran, yhdessä emme ole koska en ole tarpeeksi avoin. Mikä siis neuvoksi?
Olen miettinyt asiaan erilaisia syitä joita olen hänellekin kertonut, esim. se että alussa saatoin pelätä tekeväni/sanovani jotain tyhmää eikä hän olisi kiinnostunut.
Haluaisin eroon ujoudestani, mutten tiedä miten. Olisiko mitään keinoa päästä tästä ongelmasta ja jatkaa suhdetta kundini kanssa? Ei meillä muita ongelmia kuitenkaan ole.
Olen miettinyt asiaan erilaisia syitä joita olen hänellekin kertonut, esim. se että alussa saatoin pelätä tekeväni/sanovani jotain tyhmää eikä hän olisi kiinnostunut.
Haluaisin eroon ujoudestani, mutten tiedä miten. Olisiko mitään keinoa päästä tästä ongelmasta ja jatkaa suhdetta kundini kanssa? Ei meillä muita ongelmia kuitenkaan ole.
Vastaukset 5
Vanhimmat
on hieman epäselvää, pääseekö ujoudesta ja sulkeutuneisuudesta eroon. Kaikki on ihan sinusta kiinni. Sinäkö muka et ole avoin? älä höpötä. Kyllähän sinä olet poikaystäväsi kanssa jutellut ongelmastasi ja se on avoimuutta. Jatkakaa suhdetta ihmeessä ja jos se tökkii niin keskustelkaa siitä. Suhde pitää perustua luottamukseen.
Näin sanoisin.
että ongelmanne ei suinkaan ollut avoimuutesi puuttuminen vaan luottamuksen puute!Mietipä nyt: suhteenne alussa olit epävarma hänestä, pelkäsit hänen jättävän sinut jonkin pikkuasian takia -se on luottamuksen puutetta. Hän ei saanut (jostain syystä) luottamustasi, joten et voinut avautua hänelle. Eikä ketään voi vaatia avautumaan ihmiselle johon et luota, se olisi itsesuojeluvaiston vastaista.
Mitä sitten alkuvaiheen jälkeen tapahtui kun luottamusta välillänne ei vieläkään ollut tarpeeksi?Puhun nyt omasta kokemuksestani: Itse seurustelin miehen kanssa vuosia sitten ja itselläni oli sama ongelma -luottamuksen puute. Hän ei ollut luottamuksen arvoinen. Emme juurikaan käyneet keskusteluja suhteestamme (en tiennyt tarkalleen mitä hän tunsi jne.)ja muutenkaan välillämme ei ollut ystävyyttä. Aitoa sellaista, jota minulla on lähimmän ystäväni kanssa.
Avoimuus ihmiselle, joka ei osoita olevansa sen arvoinen, ei yksinkertaisesti ole järkevää. Kaikki haluavat suojella itseään läheisessä suhteessa ja avoimuuden vaatiminen toiselta olematta siihen itse valmis, on epäreilua.
Joten syy ei ollut sinussa. Ehkä se oli hänessä (ei ansainnut avoimuuttasi olemalla itse sulkeutunut) tai suhteessanne (ette hoitaneet sitä oikein). Luottamus syntyy ajan kanssa ja se on ansaittava. Luottamus on peruste avoimuudelle. Se on kuitenkin korjattavissa, jos olette molemmat toistenne luottamuksen arvoisia!
Niin no...enpä tiedä mitä tuohon sanoisin. Ihmettelen vain että miten kummassa sitä luottamusta muka ei olisi kun kuitenkin olen tuntenut sen kundin jo 9 vuotta ennen seurustelua kun ollaan oltu kavereita. Tällä hetkellä tulee jo 11 vuotta...hän on aina puolustanut mua ja ollut mukava mua kohtaan...joten miksen sitten luottaisi?? Tiedän kuitenkin sen että olen ujo tuntemattomien ihmisten seurassa koska en tunne heitä joten en ole kovin puheliaskaan...mutta kyseessä nyt kuitenkin on henkilö jonka olen tuntenu yli puolet tähän asti eletystä elämästäni.
Mulla on melkein sama juttu. Tuttujen seurassa olen aika avoin ja puhelias, mutta vieraampien henkilöiden seurassa en löydä sanoja tms. En keksi mitään puhuttavaa tai en vain uskalla ottaa osaa keskusteluihin. Poikaystävää minulla ei koskaan ollut. Olen liian ujo tehdäkseni aloitteen, ja jos joku poika, josta olen kiinnostunut, tekee aloitteen, en uskalla puhua hänellä. Pelkään tekeväni itseni naurunalaiseksi tms.
En avaudu edes parhaille ystävilleni 100%. Kaikkein kipeimmät asiat, joista olisi hyvä puhua, pidän sisälläni. En tiedä, ehkä tunnen oloni "alastomaksi", jos paljastan ne jollekin muulle.