Auttakaa minua tekemään lopullinen päätös.Minulla on 12,5-vuotias villakoira joka alkaa olla jo aika kipeä (luultavasti).Yskä vaivaa johon saanut useita lääkkeitä mutta ei tunnu loppuvan millään.Takajalka on löystynyt niin ettei kävely sillä suju kuin hyvin verkkaiseen tahtiin mutta elämäniloa tuntuu riittävän,on alkanut leikkiä enemmän kuin koskaan elämänsä aikana,ruokahalu on valtava(johtuu varmaan kortisonista) ja muutenkin on iloinen ja hänestä on tullut hyvin kiintynyt minuun.Päivät tosin makoilee sängyn allam(yleensä on siellä kun johonkin koskee)mutta häntä heiluu kutsuttaessa.Olen alkanut miettiä onko koirallani hyvä enää olla kun kipulääke ei näytä auttavan löysään jalkaan vaan nuolee ja ontuu sitä jatkuvasti.Pitäisikö minun leikkauttaa vielä jalka kalliisti vai olisiko järkevintä viedä lääkärille lopetettavaksi?Päätös on niiin vaikea että en tunnu selviävän enää yksin.Koira on hyvin rakas minulle enkä halua että hän kärsii.Auttakaa ja vain asiallisia vastauksia kiitos.
Apua päätökseen
3
50
Vastaukset
- Leikkaukseen
Vie leikkaukseen, jos on varaa. Jos kerran on vielä iloinen, syö hyvin eikä ole masentunut, ei syö tai juo, niin veisin lopetettavaksi. Mutta koirallesi suosittelen leikkausta, kun on muuten iloinen, ja leikkisä :)
- KylläSinäTiedät
Kannattaa jutella eläinlääkärinkin kanssa. Kestääkö koiran kunto leikkausta, sillä jos se muuten on hyvä kuntoinen, reipas, syö, kakkaa, nukkuu ja liikkuu iloisesti sen minkä liikkuu, on leikkauskin ihan ok vaihtoehto. Kunhan et luule silti koirasi elävän ikuisesti: eli se antaa muutaman vuoden lisäaikaa, muttei muuta koiraasi nuoreksi. Jälkihoito on tärkeää ja kivun hoito on hyvä pysyvästi. Krooniseksi päässyttä kipua on vaikea hoitaa, siksi onkin parempi pysyvä lääkitys, joka pitää kivut poissa paremmin.
Vanhalle koiralle ruokinta on extra-tärkeää. Lääkärit suosittelee pelkkiä murskuja mutta ne eivät riitä kenellekään. Niiden lisäksi pitää antaa muutakin, täydentää "täysravintoa". Vanhan koiran nivelet tarvitsevat öljyä ja rustoja eikä B-vitamiinilisäkään haittaa tekisi. Tee sille säännöllisesti vaikka lohiasteria ja anna sille se selkäranka (=rustoa). Jos hampaat kestää, pienet rustoluut ovat parempia kuin mitkään dental stiksit. Kesäkurpitsaa voi paistaa kasvis-/oliiviöljyssä, ja lisätä ruokaan pieni määrä pötsiä. B-vitamiinia saa ihan erikseenkin.
Tarkista saako koirasi riittävän monipuolista ravintoa. Sen eteen kannattaa nähdä vaivaa, sillä moni vanhus eläisi terveempänä, kivuttomampana ja paremmin jo hyvällä ruokavaliolla. Etenkin jos menette leikkaukseen, on tärkeää että koira on mahdollisimman hyvässä kunnossa!
Yskä viittaa sydämen vajaatoimintaan. Tutkituta se ja hanki lääkkeet. Yskä on merkki jo alkaneesta sydämen vajaatoiminnasta ja lopulta se tulee viemään hengen kun neste täyttää keuhkot. Mutta kun muuten koira omaan tahtiinsa liikkuu ja on iloinen, ei sydänsairauskaan ole maailman loppu, mutta hoitaa se pitää.
Miksi sille annetaan jatkuvasti kortisonia? Mihin sen on tarkoitus auttaa? Kortisoni on myös myrkky eikä sitä pitäisi antaa kenellekään jatkuvasti. Hanki toinen mielipide jos oma eläinlääkäri on sitä mieltä että se siihen lonkkaan auttaa. Oikeasti, tutki tämä asia tarkkaan, voi olla että se vain syövyttää niveliä ja rusto ja öljyt auttaisi enemmän.
12,5-vuotias nukkuu jo paljon. Vanhus on kuten pentu, syö ja nukkuu. Vanhuksen vauhti on hidas ja sillä on jo jonkun verran vaivoja. Minun mielestä on muutama selkeä raja:
- Itse täytyy päästä ylös ja jonkun verran liikkumaan. Muuten se voi päivän aikana jopa jumittua kivualiaaseen asentoon. Ja jos luulette että raja on kaikilla, niin ei suinkaan, osa nostaa ja kantelee koiraansa erilaisilla hihnaviritelmillä kun esim. takapää pettää tai lattialta ei enää omin voimin nousta. Mutta tämä on ehdoton raja.
- Mielenkiinto elämään: hajujen haistelu ja lyhyiden lenkkien aikana tykkää katsella ympärilleen ja on kiinnostunut asioista.
- Elämän ilo. Meillä kaikilla on joskus kipuja ja vanhenemmehan mekin, mutta emme me joka kolotukseen halua kuolla. Elämän ilo kertoo paljon, ja sinä kyllä huomaat jos sitä ei ole.
- Näkö, kuulu ja haju suht' ok. Nehän heikkenee kyllä, mutta pahimmillaan näkee koiria, mitkä eivät oikein liiku, eivät haista eikä siis maistakaan, silmät on sumeat ja elämä on raahautumista eteenpäin. Pieni heikkeneminen on eri asia kun se ettei enää pysty aistiaan käyttämään. Kuulohan monelta menee ja uni alkaa olla niin syvää, että viereenkin pääsee. Asunnon järjestys kannattaa pitää samana (hämäränäkö, koira voi törmäillä), ei kannata yllättää koiraa (kuulo) vaan yrittää pitää sille elämä helppona.
Vanhus on ihana, ja se tarvitsee aikaa ja hellyyttä. Se kiintyy enemmänkin jopa, koska se on hauras. Se tarvitsee sinua. Mutta ei sen tarvitse olla mikään välitön loppu, jos toinen on vanha ja vähän hauraampi, tai jos lenkit vähän lyhenee. Käy itse vaikka juoksemassa erikseen. Vanhan koiran hoito ja sen kanssa eläminen voi olla todella antoisaa aikaa, kun saa pitää huolta vanhasta ystävästään. Mieti myös sitä, älä pelkästään panikoi ja stressaa.
Eli heikentyminen ei ole tappotuomio. Kaikki me muutumme vanhuksiksi. Mutta kun ei enää kiinnosta, kävelyt on eteenpäin valumista ja huomaat kyllä... Ellei tosiaan jalka petä kokonaan alta, milloin se asia on selvä.
Keskustele näistä asioista eläinlääkärin kanssa ja puhu ajoissa. Pohdi myös tuhkaus tai haustaus ja järjestelyt etukäteen: se auttaa omaa stressiäsi, mikä nyt selkeästi sinua hermostuttaa. Ja tulet tarvitsemaan sitä.
Mutta muista, että sinä tiedät kyllä. Ei vanhuudessa ole mitään pahaa, kunhan sen hoitaa. Sanot itsekin että koirasi on leikkisä ja kiintynyt sinuun, ja pienet lenkit maistuu - sekä ruoka! Vatsan toiminta ja ruokahalu meillä on yksi isokin asia.
Itse löysin vanhukseni hoitoon etsimällä hyvän eläinlääkärin, joka oli erikoistunut vanhusten hyvään saattohoitoon. Lopulta matkamme sitten päättyi ja vieläkin tulee kyyneleet silmiin. Mutta tiedän että tein parhaani. Itsekin stressasin joskus että teenkö oikein vai teenkö väärin, mutta tieto auttaa, rajojen vetäminen itselle ja usko pois, sinä tiedät kyllä. Sen vaan tietää. Helpoksi se ei muutu, ja kovaa se on, mutta anakin tietää tehneensä parhaansa niillä rahkeilla mitkä itselle on annettu.- drxgdgxdrg
" Ja jos luulette että raja on kaikilla, niin ei suinkaan, osa nostaa ja kantelee koiraansa erilaisilla hihnaviritelmillä kun esim. takapää pettää tai lattialta ei enää omin voimin nousta. Mutta tämä on ehdoton raja."
- Millaisissa kivuissa veikkaisit, että koira on, jos se ei kykene edes kävelemään? Esimerkiksi nivelrikon täytyy olla siinä vaiheessa jo uskomattoman pahana.
Koiran tulee kyetä syömään, puhdistautumaan ja liikkumaan itsenäisesti, joiden lisäksi sen elämänasenteen tulee olla optimistinen. Jos sen elämän ainoita kohokohtia ovat, että joku rapsuttaa ja saa sen ajatukset hetkeksi pois kivuista, niin päästäisin koiran pois.
Takajalkaansa koko ajan ontuva (=kipeä) ja sängyn alla piilotteleva (=ahdistunut/arka/kipeä) koira ei kuulosta enää täyttä elämää elävältä.
Sinä joudut elämään surusi kanssa joka tapauksessa. Voit vain vaikuttaa siihen, kuinka sairas ja tuskainen lemmikkisi viimeisinä hetkinään on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2032790Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1652496Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait256904Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies107902Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka307874Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k453778Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748