Tuli vain tässä mieleen sellainen asia titteleiden käyttämisestä, että voiko sellainen henkilö käyttää itsestään nimikettä "teologi", joka on joskus 30 vuotta sitten pyrkinyt ja päässyt teologiseen tiedekuntaan opiskelemaan, mutta ei ole siellä sitten ainoatakaan kurssia suorittanut. Kyseinen henkilö ei ole seurakunnan palkkalistalla vaan on ns. maallikkosaarnaaja ja siviilissä tekee erinäisiä hanttihommia, joilla puolestaan ei ole mitään yhteyttä hänen teologiseen "opiskelu-uraansa." Teologian maisteriksi hän ei sentään ole itseään tituleerannut, mutta kyllä minulla vähän särähtää "teologi"-titteli kyseisessä tapauksessa.
Kuka on "teologi"?
4
1116
Vastaukset
- jooneliis
Teologi ei kai ole mikään virallinen titteli. Sitä voi käyttää silloin kuka vain joko itsestään tai jostakusta muusta, jota haluaa pitää teologina vaikka raamattuharrastuksen perusteella. Harhaanjohtava käyttö on kuitenkin minunkin mielestäni ikävää varsinkin ihan julkisesti tapahtuvana.
Teologian maisteri kuitenkin on vain se, joka on suorittanut ko. tutkinnon.- Anonyymi
”Vain se” 😂😂😂 no vittu huhhuh. Siinä on tosiaan jotain . Oikein teologian maisteri 🤣
- Theologi
Mielestäni jos käyttää teologi-nimitystä itsestään on tarkoituksellista korostaa "akateemista oppiarvoa" samoin kuin esim agrologi ja psykologi jotka saavutetaan opintojen kautta. Usein esim. Keittiöpsykologi tai muuta lisänimikettä käytetään itseoppineisuuden tai harrasteen merkityksenä. Muutenhan voisin esim käyttää psykologi-nimeä luettuani alan kirjallisuutta muutaman opuksen. Kirjoitukseni tarkoitus ei ole korottaa yliopiston käyneitä mutta teologiankin kohdalla on vissi ero onko teologian maisteri vai teologian yo ja mielestäni vaara harhaanjohtamiseen tulee käytettäessä mainitsemaasi nimikettä.
- Anonyymi
Voi olla korkeintaan "teologian ylioppilas", sekin on vähän niin ja näin jos ei ole suoritettuja teologisen tiedekunnan opintoja ollenkaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492- 49487