Olen tutustunut ihanaan ihanaan mieheen kolmisen kuukautta sitten. Ei olla mitään teinejä, lähemmäs kolmikymppisiä kumpikin. Ongelmana on se, että mies ei kertakaikkiaan uskalla/halua/pysty suhteeseen kanssani. Se päästää ensin lähelle ja juoksee sitten karkuun, ja kun minä sitten käännyn pois, se tuleekin takaisin. Vähän aikaa sitten se jo sanoutui itse irti koko jutusta, mutta haluaa nyt taas tavata. Seksijuttuja ei ole ollut (ja arvatkaa harmittaako tätä tyttöä...), ei siis kyse sellaisesta.
Mitä mulle on tapahtumassa? Mitä se tekee mun kanssa? Miksi näin? Haraako se vastaan siksi, ettei pidä minusta (sitä ei suostu ainakaan myöntämään, vaan se on kertonut omista onglemistaan, jotka kuulemma on syynä kummalliseen käytökseen), vai siksi että sitä pelottaa? Auttakaa kiltit ihmiset, valakaa muhun uskoa tai pirstokaa unelmani (kun ei ko. mies siihen pysty), mä olen todella ihastunut tähän mieheen ja voimat hupenee moisessa leikissä.
Niin ja hei, kertokaa IHMEESSÄ mitä voin tehdä...
Mitä mulle on tapahtumassa? Mitä se tekee mun kanssa? Miksi näin? Haraako se vastaan siksi, ettei pidä minusta (sitä ei suostu ainakaan myöntämään, vaan se on kertonut omista onglemistaan, jotka kuulemma on syynä kummalliseen käytökseen), vai siksi että sitä pelottaa? Auttakaa kiltit ihmiset, valakaa muhun uskoa tai pirstokaa unelmani (kun ei ko. mies siihen pysty), mä olen todella ihastunut tähän mieheen ja voimat hupenee moisessa leikissä.
Niin ja hei, kertokaa IHMEESSÄ mitä voin tehdä...
Vastaukset 4
Vanhimmat
sillå voi ollakin isoja ongelmia,eikä se pysty tasavertaseen parisuhteeseen.
mä olisin jo lähtenyt karkuun tollasta miestä.
Huono homma.... tiedän tunteen. Vähän samaa ilmassa, me tosin jonkinaikaa "kuljimme yhdessä". Sitten iski varmaan se kuuluisa sitoutumiskammo. Ja eikun karkuun. Sitkeänä en tästä piitannut vaan lähdin rakentamaan toisenlaista suhdetta häneen... tämä tuntuu sopivan hänelle paremmin mutta minä roikun löysässä hirressä. Ja miksi ihmeessä sitten... kun jossain sisimmässäni tiedän, että välittää. Yritän antaa aikaa. Lopputulemaa en tiedä, voipi olla että menee ihan metsään. Omat tunteeni olen tehnyt aikapäiviä sitten selväksi. Kieltämättä tuntuu kuin olisin kalassa, välillä käy vähän kiusaamassa kohoa, muttei kuitenkaan tohdi tarttua syöttiin.
Síis kolmekymppinen mies, eikä uskalla sitoutua. Millonkas se on viimeksi ollut sitoutuneena?
Minusta tuon ikäinen sinkkumies olisi ehkä lähtenyt lätkimään pitkästä suhteesta hiljattain, mutta kuinkas kauan tämän uroon kohdalla on viimeisimmästä ihmissuhteesta?Vai että omia ongelmia, eihän sen pitäisi estää rakastumasta!Kyllä musta nyt tuntuu, että se on varattu pikku porsas tai sitten jokin vinksahtanu päässä, jos ei osaa suoraan sanoa, ettei halua seurustella jne.
Näitä sitoutumiskammoisia miehenköriläitä tuntuu olevan Suomi pullollaan. Pelätään parisuhteen vievän vapauden ja tietenkin ne muut naiset elämästä!Ajatellaan, että suhde ja avioliitto tuo vain paskaa elämään.
Itse elän hyvässä suhteessa ja kihloja ollaan katseltu. En usko, että meidän yhteiselämä tulisi ainakaan pahemmaksi ajan myötä, sillä siitä on hioutunut vuosien myötä timantti. Rakkautta riittää kuten vain naisen ja miehen välillä voi täydellisyydessään olla. Salaisuutena sille on keskinäinen kunnioitus ja ihailu (hän ihailee minua avoimesti myös ihmisenä ja minä häntä), hyvä seksielämä, joka tyydyttää molmpia ja avoimuus puhua asioista. Ollaan lisäksi toistemme parhaat ystävät.
Hyvä kysymys! Ongelmahan on juuri siinä että tyyppi on ollut parisen vuotta ilman tod. suhteita. Ei ihme että jännittää... Sehän se ikävä juttu juuri onkin ja siksi just olen koukussa: ajattelen että JOS se nyt vaan sais patoutumansa purettua niin tästähän urkenisi helposti vaikka kuinka monen vuosituhannen love story - vaan ei tunnu onnistuvan...
Ja niin, ei tässä oo siis edes mistään sitoutumisesta kysymys, me ollaan vasta ihan pullakahvitreffeillä käyty oikeestaan.
Pääsisinpä irti tästä asiasta...
Ihana kuulla, että sulla menee suhteessasi hyvin. Onnea kihloihin ja siitä eteenpäin!