Sydänperäistäkö?

Hei!
Olen 24v normaalipainoinen nainen ja ongelmanani on ollut nyt parin päivän ajan vasemmanpuoleinen rintakipu. Kipu on sellaista puristavanlaista joka säteilee enimmäkseen kylkeen ja aina kyynerpäähän ja sormiin asti (pikkurilliin, nimettömään ja keskisormeen). Muita oireita ollut huulten kihelmöinti, hetkelliset näön hämärtymiset, väsymys ja huimaus, välillä myös ikäänkuin vetää suonta kaulan sivulta ja vasemmasta ranteesta. Kaupassa ollessa kipu äityi hetkellisesti niin kovaksi että silmissä sumeni ja miesystäväkin jo totesi että "veditpä kalpeaksi."
Mittailin tuossa verenpainettakin joka oli 103/74 ja pulssi 85.
Suvussa on paljon sydän- ja verisuonitauteja ja mm. molemmat isoisäni menehtyneet vaivaan 60-vuotiaina. Vanhempani ja vanhempieni sisarukset kokeneet infarktin noin 30-vuotiaina. Riskitekijöinä perintötekijöiden lisäksi itselläni pitkäaikainen univaje ja kova stressi.
Olen laittanut osan oireista matalan verenpaineeni piikkiin ja ajatellut tuon käden kivun johtuvan siitä että olisi mahdollisesti selkä niin totaalisen jumissa. Normaalista poikkeavaa väsymystäni yrittänyt vakuutella itselleni sillä että viikko sitten kuumeisena ja poskiontelotulehduksessa raadetut fyysiset työt kostautuvat vasta nyt. Kuitenkin arveluttaa.
Lääkäriinkin on aina jotenkin nolo mennä "turhaan."
9348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Onko tämä joku trolli? Normaali ihminen olisi soittanut ambulanssin. Mene nyt hyvä ihminen ensiapuun ja sassiin...Ei todellakaan ole normaalia. Hetken päästä voipi olla myöhäistä.

Äänestä

Todellakin...jos vieläkin on puristavaa rintakipua,heti päivystykseen!Kuulostaa hyvinkin sydänperäiseltä,ei kannata yhtään ajatella että on turhaa!Sydän voi oireilla myös nuorella!

Äänestä

Lääkärissä käyty. Sydänfilmissä ei ainakaan ollut häikkää onneksi, mutta kipu senkun vaan jatkuu :(

Äänestä
  • EKG on vähän huono, sillä se näyttää vain parin minuutin hetken. Sen lisäksihän katsotaan verikokeet sekä mahdollisesti rasitustesti.

    Äänestä

Ei välttämättä näy vielä,vaan vasta päivien kuluttua,jos on jotain sydänperäistä.Minäkin kävin eka reissun turhaan,toisella kertaa 3vrk päästä mentiinkin jo pillit soiden!Ei muuta kuin uudestaan,eihän tuo ole normaalia!

Äänestä

Voiko sydänvaivat saada leukosyytit koholle?
Jollei, niin mikähän muu saa mahdollisesti aikaan kovaa rintakipua ja leukkarit nousemaan, kun muissa veriarvoissa ei ollut häikkää? Kenties virusperäinen tulehdus keuhkoissa kun kuitenkin CRP aivan normaali?

Leukosyytit olivat 15, eli hiukan yli viitearvojen. (tai hiukan ja hiukan, en osaa sanoa mikä on "hiukan" kun ei ole mitään käsitystä kuinka isolla skaalalla voivat vaihdella..)

Ja aikaisemmalle vastailijalle; ottivat EKG:tä minulta ehkä 15 sekuntia tun mainitsemasi parin minuutin sijaan! Olinkin aivan ällikällä lyöty, että niin vähän ajan takia ylipäätään edes vaivautuivat taputtelemaan niitä lätkiä kiinni ympäri kroppaani..

Äänestä

Lepo-ekg:n ottaminen kestää normaalisti tuon 15-20 sekuntia ja siitä pystyy päättelemään jo paljon. Leukosyyttien viitearvot ovat 3,4–8,2 E9/l, mutta hieman koholla olevat arvot ovat yleisiä. Raskaus, fyysinen tai psyykkinen rasitus, ateriointi ja tupakointi voivat nostaa arvoja lievästi.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=snk03034


Sydäninfarkti tulisi todeta mahdollisimman nopeasti, jotta tarvittava hoito voitaisiin aloittaa viiveettä. Mitä aiemmin hoito päästää aloittamaan, sitä paremmat ovat hoidon tulokset.

EKG eli sydänsähkökäyrä kuuluu aina ensimmäisiin tutkimuksiin sydäninfarktia epäiltäessä. Tutkimuksen tekee jo ambulanssihenkilökunta. EKG on harvoin normaali, jos potilaan sydän kärsii hapenpuutteesta ja häntä uhkaa sydäninfarkti. Hoidon tehoa seurataan myöhemmillä EKG-rekisteröinneillä.

On tavallista, että sepelvaltimotautikohtauksen alkutunteina sydän kärsii useista peräkkäisistä hapenpuutejaksoista. Merkittävä osa niistä on oireettomia, mutta sydämen toimintaa jatkuvasti rekisteröivä laite paljastaa ne. Sydäninfarkti näkyy EKG:ssä hyvin nopeasti ja verikokeessakin 3 tunnin kuluessa siitä, kun sydämen hapenpuute alkaa. Sepelvaltimon tukkeutuminen näkyy yleensä EKG:ssa. Silloin on kiire saada tukossuoni auki joko pallolaajennuksella tai liuotushoidolla.

**

Kovakaan rintakipu ei aina ole sydäninfarktista aiheutuvaa. Se voi olla oire muun muassa muista sydän-, verenkierto- tai hengityselimistön sairauksista, mutta kovan äkillisen rintakivun yllättäessä tulisi aina hakeutua viiveettä tutkimuksiin ja hoidon tarpeen arvioon.

http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus;jsessionid=4221D009C42A14994794564B9B7F716A?id=khp00033

Äänestä

En usko että on sydänperästä, voisi olla rintarangan pienien nivelten lukkotilanne, tai muutama oire sopii matalaan verenpaineeseen...

Äänestä

Mulla samalaista, ei todettu sydämessä vikaa. Miten tilanne ratkesi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


zaraia kirjoitti:

Hei!
Olen 24v normaalipainoinen nainen ja ongelmanani on ollut nyt parin päivän ajan vasemmanpuoleinen rintakipu. Kipu on sellaista puristavanlaista joka säteilee enimmäkseen kylkeen ja aina kyynerpäähän ja sormiin asti (pikkurilliin, nimettömään ja keskisormeen). Muita oireita ollut huulten kihelmöinti, hetkelliset näön hämärtymiset, väsymys ja huimaus, välillä myös ikäänkuin vetää suonta kaulan sivulta ja vasemmasta ranteesta. Kaupassa ollessa kipu äityi hetkellisesti niin kovaksi että silmissä sumeni ja miesystäväkin jo totesi että "veditpä kalpeaksi."
Mittailin tuossa verenpainettakin joka oli 103/74 ja pulssi 85.
Suvussa on paljon sydän- ja verisuonitauteja ja mm. molemmat isoisäni menehtyneet vaivaan 60-vuotiaina. Vanhempani ja vanhempieni sisarukset kokeneet infarktin noin 30-vuotiaina. Riskitekijöinä perintötekijöiden lisäksi itselläni pitkäaikainen univaje ja kova stressi.
Olen laittanut osan oireista matalan verenpaineeni piikkiin ja ajatellut tuon käden kivun johtuvan siitä että olisi mahdollisesti selkä niin totaalisen jumissa. Normaalista poikkeavaa väsymystäni yrittänyt vakuutella itselleni sillä että viikko sitten kuumeisena ja poskiontelotulehduksessa raadetut fyysiset työt kostautuvat vasta nyt. Kuitenkin arveluttaa.
Lääkäriinkin on aina jotenkin nolo mennä "turhaan."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu