Sain kaksi sakkoa pienen aikavälin sisällä. Olen saanut oikeusrekisterikeskukselta ilmoituksen rangaistusmääräyksestä eli vahvistuksen sakosta uudemmasta sakosta, mutta en siitä vanhemmasta. Eikö sakkoja käsitellä järjestyksessä vai miksiköhän siitä vanhemmasta ei ole tullut mitään ilmoitusta? Onko muille käynyt näin?
sakkojen vahvistus
11
<50
Vastaukset
- prosekuuttori
Eihän oikeusrekisterikeskus sen paremmin kuin kukaan muukaan ilmoita, että sakko on vahvistettu. Sieltä tulee sen sijaan maksukehotus,mikäli sakkoa ei ole maksettu. Todennäköisesti kyse onkin juuri maksukehotuksesta. Voi olla, että sitä vanhempaa sakkoa ei syyttäjä ole jostain syystä vielä vahvistanut, eikä maksusuoritusta ole siten vielä kaivattu. Sakot voivat olla käsittelyssä eri syyttäjäpiireissä, joka selittäisi sen, että tuoreempi sakko on vahvistettu, mutta vanhempi ei.
- edelliseenkysymys
Onko sakot on saatu samalla paikkakunnalla, niin onko ne eri syyttäjäpiireissä käsittelyssä? Eikös se mene sakon saajan asuinpaikkakunnan mukaan?
- märkälä
Kyllä se menee tekopaikkakunnan mukaan missä sakot käsitellään.
- lisäysalkuperäiseen
Alkuperäiseen lisäys. Sakot on saatu samalla paikkakunnalla. Miksiköhän sitten ei aiemmin saadusta sakosta ole tullut maksukehoitusta?
- visa-jussi
Oletan, että kyse on poliisin antamista sakoista, jotka syyttäjä vahvistaa. Sakot tulee syyttäjälle vahvistettaviksi konekielisenä aikajärjestyksessä, joten periaatteessa vanhemmasta pitäisi ensin tulla maksukehotus. Yksi vaihtoehto on myös se, että kyse on ns. syyttäjäaloitteinen sakko, jolloin syyttäjä suoritetun esitutkinnan perusteella katsoo, että asia voidaan käsitellä rv-menettelyssä ja pyytää poliisia antamaan sakon tiedoksi. Tällöin sakko tulee syyttäjälle vahvistettavaksi ns. paperiversiona eri aikataulussa.
- voikotarkentaa
Mikä on syyttäjäaloitteinen sakko?
Vastauksena, että molemmat sakot on annettu jo paikan päällä. - 14-3
visa-jussi kirjoitti:
Oletan, että kyse on poliisin antamista sakoista, jotka syyttäjä vahvistaa. Sakot tulee syyttäjälle vahvistettaviksi konekielisenä aikajärjestyksessä, joten periaatteessa vanhemmasta pitäisi ensin tulla maksukehotus. Yksi vaihtoehto on myös se, että kyse on ns. syyttäjäaloitteinen sakko, jolloin syyttäjä suoritetun esitutkinnan perusteella katsoo, että asia voidaan käsitellä rv-menettelyssä ja pyytää poliisia antamaan sakon tiedoksi. Tällöin sakko tulee syyttäjälle vahvistettavaksi ns. paperiversiona eri aikataulussa.
No, voi, voi. Yksikään kirjoittaja ei ole tajunnut sitä, että ei Suomessa ole vain yksi syyttäjä, Helsingissäkin on muutama kymmenen.
Koska syyttäjiä on paljon ja vahvistettavat sakot jaetaan heidän kesken, niin toisen työpöydällä on matalampi pino juttuja, kuin toisen, toinen on lomilla, kun toinen on töissä, jne..
Lain mukaan sakko on vahvisettava vuoden kuluessa tiedoksiannosta, tai se mitätöityy. - visa-jussi
Voin havaita, ettet ole itse käytänössä tehnyt rankkareiden vahvistamista ainakaan viime vuosina. Ei kenenkään syyttäjän pöydällä ole mitään pinoa, joka olisi heidän kesken etukäteen jaettu niinkuin joskus vuosia sitten vaan ratkaistava asia tulee näyttöpäätteelle konekielisenä yhteisestä "kasasta" tiedoksiantojärjestyksessä. Syyttäjä voi toki jättää ratkaistavaksi ottamansa rv:n jostain syystä sivuun, jos hän haluaa sitä vielä harkita. Näin ollen yksittäisellä syyttäjällä voi olla joskus muutaman asian "pino".
- 12-5

Näin tietysti, hyvä kun korjasit, jäin eläkkeelle jo ajat sitten, joten ....
- vaimikä
Jos ne käsitellään tiedoksiantojärjestyksessä, miksi sitten maksukehoitus ei ole tullut vanhemmasta?
- arthhahsddfdd
vaimikä kirjoitti:
Jos ne käsitellään tiedoksiantojärjestyksessä, miksi sitten maksukehoitus ei ole tullut vanhemmasta?
No kysy oikeusrekisterikeskuksesta, jos asia noin vaivaa. Ei me tällä palstalla mitään hiton selvännäkijöitä olla, ei me voida tietää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti19126384Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2463222Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos293011Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori922685Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s201861Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta231564En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk51169Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.2921116Nurmijärven onnettomuus.
Ihan vain muistutuksena (onnettomuushan tapahtui yksityisellä tiellä) se, että nykyinen hallitus päätti 2023 leikata yks321092- 521067