Kaavavalittajat

Lienevätkö lukutaidottomia tai muuten hidasälyisiä kun eivät osaa ajallaan ottaa kantaa kaavaan. Nyt pari mulqvistia pysäyttää kirkonkylän kehityksen ja lasten päiväkotien rakentamisen.
Vai olisivatko peräti vihreitä? Nehän pyrkivät yleensä aina estämään kehitystä ja varsinkin rakentamista.
4342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei tarvitse olla vähä-älyinen kun Kontiolahdessa saa elää kuin " pussissa ja pussinsuu kiinni" niin hyvin virkamiehet tallaavat ja muuttavat mm. kunnan toimivallassa olevia ohjeita jopa 3 kertaa 2uoden aikana. Muuttavat hallinnointi säädöksiä sitä mukaa kun kunnan virkavallan suojeleminen vaatii.
Vertaansa vailla on lainsäädännöstä pihtaamattomuus Kontiolahden virkavallan edustajilla mukaan lukien ns. vanhojen puolueiden nokkimisten luottamushenkilöt miesten/ naisten. Kaikessa muissa vain voivat löytää jonkun pykälän tuekseen eivät herrat & rouvat piittaa KUNTALAISTEN vuorovaikutuksesta, puhumattakaan kunnallishallinnossa säädetystä avoimuudesta
Pikku pilkalla kyselet lukutaidosta2 kuntalaista on ottaneet kantaa Mäntytie 1 Lastenpäiväkodin kortteliin kaavoitetun kerrostalon muuttamista 4.kerroksiseksi kerrostaloksi omakoti-ja rivitaloalueelle.
Muutos on tuolla paikalla niin suuri, että muutos olisi vaatinut julkisen kuulutuksen ja koko Kirkonkylän kaavahanke ja myös vanhojen rakennuspaikkojen numeroittamisen vuoksi olisi tullut järjestää julkinen tilaisuus jossa olisi kerrottu kaavan vaikutuksista. Myös mainitun rakennuspalikkojen numeroittamisesta olisi hyvän hallintotavan mukaan tullut saattaa asukkaitten tietoa niin , että jokainen talon tai torpan omistaja olisi saanut asiasta tietää ja miettiä mitä itse-kunkin kohdalla numeroittaminen merkitsee. Numeroittaminen vaikuttaa talojen korjaamiseen,- laajentamiseen tai lisärakennusten rakentamiseen.
Mielestäni Kontiolahden kaavoituksen suunnittelija ei täytä laissa mainittuja pätevyysvaatimuksia. Pätevyyden puute näkyy mm. siinnä että hän pitää tiukasti salattuna hallintoalueensa asiat ja henkilökunnan tossunsa alla ja vielä Kirkonkylän kaavaan muutosvaatimuksia tehneet saivat kaikki ehdotuksensa läpin paitsi Päiväaho josta valtuuston pj, louhe lausumahan 4.5.2015 valtuuston kokouksen jälkeen eteisaulassa kysyjälle: Kysyjä: " mitäs myö Päiväaholle nyt tehään"
Vastaus: kunnanvaltuuston pj. " Eihän myö mittään makseta myöhän lunastettaan".
Toivottavasti löytyy kysyjä ja joku suoraselkäinen valtuutettu jos tarvittaessa muistaa asian , valtuutettuja seisoi pj.tä odottamassa lähemmäksi kymmenkunta.
Olin laskeutumassa parvelta alas jossa seurasin kokouksen, jouduin odottamaan kun miehet täyttivät eteisaulan ja satuin paikalle kun vuorosanat vaihtuivat.
Kaikesta huolimatta Kontiolahden kunta on synnyin kuntani ja itsenäinen vain siksi, että vaadin kuntasuunnittelutoimikunnassa 1970 luvulla suunnitelmaitsenäistä kuntaa jonka asukasluku kasvaa, siis päinvastoin kuin puoluepoliitikot oli ohjeistettu tekemä Kontiolahden kunnan liittämiseksi Joensuuhun.

Äänestä

Aune perkele ei täällä pie omalla nimellä kirjottoo, voi tulla sanomista.

Äänestä

Niin siinnä kävi " Mika Kuusela valtuuston puheenjohtajan lausuma 4.5.2015 valtuuston pöytäkirjaan "Päiväaho, jatketaan neuvotteluja että hinta olisi myyjien kannalta järkevä ja kunnan kannalta hyväksyttävä " lausuma merkittiin yksimielisestiyksi valtuuston pöytäkirjaan, mutta 10 min. kuluttua Mika Kuusela" vastasi eteisaulassa odottaville valtuutetuille, heidän kysyessään " mittees myö nyt päiväaholle tehää" Mika Kuusela, "eihä myö mittää makseta -MYÖHÄ LUNASTETTAA"

Äänestä

Kaavavalittajat ovat niin hyväosaisia ja -tuloisia kermaperseitä että he mieluusti laskevat mäkeä toisten perseellä...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ällipällit kirjoitti:

Lienevätkö lukutaidottomia tai muuten hidasälyisiä kun eivät osaa ajallaan ottaa kantaa kaavaan. Nyt pari mulqvistia pysäyttää kirkonkylän kehityksen ja lasten päiväkotien rakentamisen.
Vai olisivatko peräti vihreitä? Nehän pyrkivät yleensä aina estämään kehitystä ja varsinkin rakentamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu